Myeloperoksidaasi
Myeloperoksidaasi on entsyymi, joka hapettaa vetyperoksidin avulla kloridi-ionit hypokloorihapokkeeksi. Hypokloorihapokkeella on antibakteerisia ominaisuuksia, joten myeloperoksidaasi on osa ihmisen immuunijärjestelmää. Myeloperoksidaasin EC-numero on EC 1.11.2.2[1].
Esiintyminen ja ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihmisellä ja muilla eläimillä myeloperoksidaasia esiintyy erityisesti neutrofiileissä, joka on yksi valkosolutyyppi. Sitä esiintyy pienemmissä määrin myös monosyyteissä ja maksan Kupfferin soluissa.[2] Rakenteeltaan ihmisen myeloperoksidaasientsyymi on kahdesta samanlaisesta alayksiköstä muodostunut homodimeeri. Sen molekyylimassa on noin 150 kDa.[1] Myeloperoksidaasi vaatii toimikseen prosteettiseksi ryhmäkseen hemiryhmän. Entsyymin poikkeuksellinen vihreä väri johtuu siihen sitoutuneesta hemiryhmästä. Entsyymi katalysoi kloridi-ionin hapettamista hypokloorihapokkeeksi vetyperoksidin avulla. Muita yhdisteen katalysoimia reaktioita ovat bromidi-ionien hapettaminen hypobromihapokkeeksi, jodidi-ionin hapettaminen hypojodihapokkeeksi, tiosyanaatti-ionin hapettaminen hypotiosyaniitti-ioniksi. Myös näillä yhdisteillä on antibakteerisia ominaisuuksia. Myeloperoksidaasi kykenee hapettamaan myös eräitä orgaanisia yhdisteitä. Myeloperoksidaasin inhibiittoreita ovat muun muassa syanidi-, nitriitti- ja atsidi-ionit sekä eräät orgaaniset yhdisteet, kuten 4-aminobentsoehappohydratsiini.[1][2][3]
Perinnöllinen myeloperoksidaasin puutos heikentää immuunipuolustusta ja bakteerien tappaminen voi kestää jopa kaksi kertaa pidempään kuin normaalista. Puutoksen aiheuttama haitta ei kuitenkaan ole useinkaan erityisen vakava, sillä myös myeloperoksidaasista riippumattomat bakteereja tappavat puolustusmekanismit ovat tehokkaita.[2][3] Kohonnut myeloperoksidaasipitoisuus voi kertoa kohonneesta sydänkohtausriskistä[4].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c EC 1.11.2.2 - myeloperoxidase Brenda. Viitattu 16.10.2013. (englanniksi)
- ↑ a b c P. David Josephy, Bengt Mannervik: Molecular toxicology, s. 27. Oxford University Press, 2006. ISBN 9780195176209. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.10.2013). (englanniksi)
- ↑ a b E. Richard Stiehm,Hans D. Ochs,Jerry A. Winkelstein: Immunologic Disorders in Infants and Children, s. 258. Elsevier Health Sciences, 2004. ISBN 978-0721689647. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 16.10.2013). (englanniksi)
- ↑ Tulehdusproteiini kertoo rintakipupotilaan sydänkohtausvaarasta Terveyskirjasto. 17.11.2013. Arkistoitu 17.10.2013. Viitattu 16.10.2013.