Muuttunut selkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muuttunut selkonen
Kirjailija Kalle Päätalo
Kieli suomi
Kustantaja Gummerus
Julkaistu 1991
Sivumäärä 648
Sarja: Juuret Iijoen törmässä
Edeltävä Iijoen kutsu
Seuraava Epätietoisuuden talvi
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Muuttunut selkonen on Kalle Päätalon Juuret Iijoen törmässä -sarjan 21. osa. Teos on ilmestynyt vuonna 1991 Gummeruksen kustantamana.[1] Kirja on rekisteröity Bookcrossingiin. [2]

Kirjan tapahtumat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalle on saanut paikan syntymäkuntansa Taivalkosken rakennusmestarina. Työtä vieroksumaton Kalle saa tosissaan painaa pitkää päivää, kun ensimmäisenä on vuorossa kahdeksan kansakoulun vuosikorjaukset. Useat koulut ovat märkien lämpöeristeiden johdosta pitkästi mädäntyneet.

Vapaa-aikaa ei paljon jää, sillä vanhaan maalaistapaan kylänmiehet ja tuttavat tulevat vielä hoitamaan rakennuslupa-asioita vuorokauden aikaan katsomatta. Tilannetta ei helpota se, että periaatteen miehenä ja lapsuuden trauman (kunnalta saadut ruoka-apu jauholaput isä Herkon sairauden aikana) kärsineenä kunnan varoja ei kuluteta taksikyyteihin vaan polkupyörällä on kuljettava laajan pitäjän laidalta toiselle.

Koti-ikävää potenut mies on palannut lapsuusmaisemiinsa, mutta kymmenen Tampereella vietetyn vuoden aikana ovat muuttuneet niin selkosen maisemat kuin ihmisetkin. Kipeimmältä tuntuu aistia muutos muuttumattomassa, siinä kaivatussa näkymässä, joka keskikesällä avautuu Kallioniemen kotitilan törmältä Jokijärvelle. Järkyttävän huonokuntoisessa Pesiönvaaran kunnalliskodissa Kallen menneisyys astuu vastaan kuin säilöttynä, lapsuuden tuttuina kasvoina. Virkansa puolesta Kalle joutuu suunnittelemaan uuden kunnalliskodin.[3]

Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.