Mika Pekkola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mika Pekkola Pyhän Antoniuksen tuli 2016

Mika Pekkola (s. 1979) on suomalainen kirjailija, tutkija ja suomentaja. Hän valmistui Jyväskylän yliopistosta yleisen historian alalta filosofian tohtoriksi 2010.[1] Väitöskirjassaan Pekkola tarkasteli Erich Frommin näkemyksiä modernisaation kriisistä. Pekkola on kirjoittanut kaunokirjallisuutta, kääntänyt kirjoja suomeksi sekä toimittanut kirjoja.[2] Hän on myös kirjoittanut lehtiin, kuten Voimaan, esimerkiksi meditaatiosta, feminismistä, yhteiskunnasta ja kirjallisuudesta.[3]

Pekkolan esikoisromaani ilmestyi vuonna 2012.[4] Romaani käsitteli uskonnollista yhteisöä kauhuromantiikan genressä ja sen teemoja oli seksuaalinen vapautuminen, ystävyys[5] ja kiihkouskovaisuuden ristiriita.[6] Pekkolan toinen romaani Pyhän Antoniuksen tuli, oli historiallinen mysteeritarina, joka sijoittui keskiajan Eurooppaan pandemian aikoihin[4] uskonsotien paikkeille ajallisesti.[6]

Asiatekstiä kirjoittessa Pekkola on asiallinen ja neutraali kirjoittaja. Hän on kääntänyt muun muassa Frommin kirjoja suomeksi.[7] Mika Pekkola on syntynyt Haminassa, opiskellut Jyväskylässa ja asuu nykyään Espoossa.[2]

  • Aamun kirkastus (Like, 2012)
  • Pyhän Antoniuksen tuli (Like, 2016)
  • Tämä. Matka ei mihinkään (Basam Books 2019). Yhdessä Mikko Väänäsen kanssa.
  • Terapiaa mielipuoliselle maailmalle. Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus (Vastapaino 2019). Yhdessä Jarno Hietalahden kanssa.

Toimitetut teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Vesa Kyllönen ja Mika Pekkola, Väen tunto – kirjoituksia estetiikasta ja politiikasta (Idiootti, 2012)
  • Kriittinen teoria ja Marx (SoPhi, 2011)
  • Erich Fromm, Unohdettu kieli (Vastapaino, 2007)
  • D.T. Suzuki & Erich Fromm, Zen ja psykoanalyysi (Basam Books 2012). Yhdessä Matti Rautaniemen kanssa.
  • Franco "Bifo" Berardi, Mahdollinen tulevaisuus ja voimattomuuden aika (Tutkijaliitto, 2019)
  • Michael Pollan, Tuntematon mieli: mitä uusi psykedeelien tutkimus opettaa (Like, 2021)
  1. Mika Pekkola Like Kustannus. Viitattu 14.10.2020.
  2. a b Mika Pekkola Espoon Kirjailijat ry. Viitattu 14.10.2020.
  3. AUTHOR: MIKA PEKKOLA Voima. Viitattu 14.10.2020.
  4. a b Pyhän Antoniuksen tuli Like Kustannus. Viitattu 14.10.2020.
  5. Aamun kirkastus Like Kustannus. Viitattu 14.10.2020.
  6. a b Pyhän Antoniuksen tuli oli hirveä tauti Yle Uutiset. Viitattu 14.10.2020.
  7. Kirja-arvio: Erich Frommin perintö päivitettynä nykyaikaan Hämeen Sanomat. Viitattu 14.10.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.