Lawrence Kohlberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lawrence Kohlberg
Henkilötiedot
Syntynyt25. lokakuuta 1927
Bronxville, New York
Kuollut19. tammikuuta 1987 (59 vuotta)
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Koulutus ja ura
Tutkimusalue psykologia

Lawrence Kohlberg (25. lokakuuta 1927 Bronxville, New York19. tammikuuta 1987) oli yhdysvaltalainen psykologi. Hän toimi professorin ammatissa sekä Chicagon että Harvardin yliopistoissa, ja hänet tunnetaan erityisesti työstään moraalisen kehityksen tutkimusten parissa. Kohlbergin työt heijastavat ja laajentavat edeltäjänsä, Jean Piagetin, kognitiivisen kehityksen teoriaa. Hänen töilleen perustivat työnsä uudet tutkijat kuten Carol Gilligan.

Kohlberg tunnetaan parhaiten teorisoimistaan moraalin tasoista joita oli alun perin kuusi. Kohlbergin mukaan aikuinen ihminen saavuttaa tyypillisesti neljännen tason; tasoja 3–4 kutsutaankin yhteisesti konventionaaliseksi tasoksi. Kuudes taso yhdistyi myöhemmin sitä edeltävään tasoon, koska näihin niin kutsuttuihin postkonventionaalisiin tasoihin ei kovin moni ihminen koskaan yllä. Teoria perustuu Kohlbergin väitöskirjaan, jossa hän tutki 72 chicagolaista nuorta valkoihoista miestä. Myöhemmin hän laajensi tutkimusjoukkoaan.[1] (Arkistoitu – Internet Archive)

Tasot:

  1. Auktoriteetin rangaistuksen uhalla synnyttämä tottelevaisuus.
  2. Oman edun tavoittelu reilun pelin säännöillä tapahtuvana, kaikkia osapuolia hyödyttävänä vaihtona.
  3. Hyvien ihmissuhteiden moraali, johon kuuluvat kiltteyden ja yleisemmin hyvän maineen käsitteet sekä huolenpito toisesta. Tässä vaiheessa tärkeiksi käsitteiksi kehittyvät myös luottamus, uskollisuus, kunnioitus ja kiitollisuus.
  4. Moraali vastuuna yhteiskunnan hyvinvoinnista; sääntöjen ja lakien noudattaminen yhteiseksi hyväksi.
  5. Moraali yhteiskuntasopimuksena ja abstraktina yksilön oikeuksien hyväksymisenä.
  6. Yleisiin oikeudenmukaisuuden periaatteisiin nojautuva moraali, jossa yksilöillä on arvo itsessään.

Nykyään tasot luokitellaan kolmeen osaan, joissa on jokaisessa kaksi vaihetta.

  1. Esimoraalinen, esisovinnainen taso
  2. Sovinnaisen moraalin taso
  3. Periaatteellisen moraalin taso

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.