Gilbert von Rettig

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gilbert von Rettig (14. heinäkuuta 1928 Piikkiö16. huhtikuuta 1994 Helsinki[1]) oli suomalainen tupakkatehtailija, joka 1980-luvulla oli vuosikaudet Suomen rikkain ihminen[2]. Hän oli perinyt omaisuutensa Rettigin tehtaiden kautta. Hänen isänsä oli vuorineuvos Hans von Rettig.

Gilbert von Rettig ei halunnut elinaikanaan minkäänlaista julkisuutta. Hänestä lienee julkaistu vain yksi valokuva Partekin matrikkelissa.

Yhtiö ja perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen lapsensa Ann Helene von Rettig, Per Cyril von Rettig, Tom Fredric von Rettig ja Hans von Rettig ovat nykyään Rettigin pääomistajia ja hallituksen jäseniä. Yhtiö on luopunut tupakka- ja juomateollisuudesta ja keskittynyt radiaattoreihin, sisäilman laadun säätölaitteisiin, kiinteistökehitykseen ja niiden vuokraukseen sekä varustamoliiketoimintaan.

Viimeisistäkin Rettig-Yhtymän osakkeista Gilbert von Rettig luopui 1993. Loputkin ulkopuoliset lunastettiin pois yhtiöstä ja yhtiöjärjestyksellä määrättiin, ettei omistus tämän jälkeen lipsu kenellekään muulle kuin Gilbert von Rettigin omille jälkeläisille.[3]

Rettigin perilliset ovat hankkineet Ruotsista kolme tunturia sekä niillä sijaitsevat talviurheilukeskukset rinteineen, hotelleineen ja ravintoloineen.[2]

  1. Hallituksen puheenjohtaja Gilbert von Rettig Salaperäinen teollisuusjohtaja Helsingin Sanomat. 20.4.1994. Viitattu 6.10.2009.
  2. a b Hallitus kokoaa Rettigit Talouselämä. Talentum. Viitattu 6.10.2009.
  3. Rettig siirtyi isä-Gilbertiltä lasten haltuun Helsingin Sanomat. 11.7.1993. Viitattu 6.10.2009.