Eslon Hindundu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eslon Hindundu (s. 1996 Windhoek) on namibialainen säveltäjä, kapellimestari ja kuoronjohtaja.[1][2]

Hindundu varttui Windhoekissa. Hän aloitti musiikin harrastamisen koulujen kuoroissa laulamalla. Hindundu oli solistina COTA Youth Choirissa vuosina 2011–2015. Hän oli mukana voittamassa mitaleita World Choir Gamesissa vuosina 2012 ja 2014. Vuonna 2015 Hindundu aloitti lauluopintonsa Hermien Coetzeen johdolla Windhoekin College of the Artsissa. Hän opiskeli myös Bloemfonteinin University of the Free Staten Odeion School of Musicissa Etelä-Afrikassa. Vuonna 2015 Hindundu aloitti säveltämisen ja sovittamisen. Hänen teoksiaan on esitetty eri puolilla maailmaa ja kansainvälisissä tapahtumissa, kuten vuoden 2018 World Choir Gamesissa. Hindundu on johtanut kuoroja, puhallinkokoonpanoja ja orkestereita. Hän on osallistunut kuorokilpailuihin ja päässyt niissä mitalisijoille myös kuoronjohtajana. Hindundusta tuli ensimmäinen kansainvälistä orkesteria johtanut namibialainen kapellimestari esiintymisellään Immling Festivalissa Saksassa.[2]

Hindundu perusti namibialaisen Vox Vitae -kuoron ja on toiminut sen kuoronjohtajana. Marraskuussa 2020 hän johti ensimmäisen oratorionsa kantaesityksen, jonka pitivät Namibian kansallisen sinfoniaorkesterin ja Vox Vitaen jäsenet. Syyskuussa 2022 Hindundu johti Namibian kansallista sinfoniaorkesteria oopperansa Chief Hijangua kantaesityksessä Namibian kansallisteatterissa. Chief Hijangua on ensimmäinen namibialainen ooppera.[2] Syyskuussa 2023 pidettiin Chief Hijanguan Euroopan-ensiesitys Berliinin Haus des Rundfunksissa. Muun muassa Berliinin radion sinfoniaorkesterin jäsenet olivat mukana esittämässä teosta saksalais-namibialaisessa yhteistuotannossa.[3]

  1. Wie man in Namibia zusammengelebt hat TAZ, viitattu 17.10.2023
  2. a b c Eslon Hindundu Rundfunk-Sinfonieorchester Berlin, viitattu 17.10.2023
  3. Eslon Hindundu’s Chief Hijangua in Berlin Opera Today 09/2023, viitattu 17.10.2023