Dothrakin kieli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dothrakin kieltä kehittänyt David J. Peterson vuonna 2017.

Dothraki on George R. R. Martinin fantasiakirjasarjaansa Tulen ja jään laulu keksimä kuvitteellinen kieli, jolle kielitieteilijä David J. Peterson on kehittänyt kielioppia ja laajempaa sanastoa kirjasarjan televisiosovitusta varten.

Tulen ja jään laulussa dothraki on Dothrakinmeren ruohotasangolla nomadeina elävän dothrakien soturikansan kieli, jota myös dothrakipäällikön vaimoksi luovutettu maanpakolaisprinsessa Daenerys Targaryen, yksi kirjasarjan päähenkilöistä, joutuu opettelemaan. Martin on tunnustanut, että J. R. R. Tolkienista poiketen hän on erittäin huono vieraissa kielissä ja kehitti siksi kirjoissaan puhuttuja kuvitteellisia kieliä vain sen verran kuin oli tarpeen. Kirjasarjassa esiintyy joitakin dothrakinkielisiä sanoja, erisnimiä ja fraaseja, mutta suurin osa dothrakien puheesta on esitetty englanniksi (tai käännöksessä suomeksi).[1]

Tulen ja jään lauluun perustuvan Game of Thrones -televisiosarjan tuottajat tilasivat vuonna 2009 keinokielten kehittämiseen erikoistuneelta Language Creation Society -järjestöltä sarjaa varten keinokielen, jota dothrakinkieliset hahmot voisivat puhua. LCS:n välittämistä ja arvioimista ehdotuksista tuottajat valitsivat David J. Petersonin version.[2][3] Martinin kirjoista löytyvien näytteiden lisäksi Petersonin kehittämä kieli on ottanut vaikutteita muun muassa venäjän, turkin, viron, inuktitutin ja swahilin kielistä.[2]

  1. Wright, Ellen B.: Creating Dothraki: An Interview with David J. Peterson and Sai Emrys Tor.com. 22.4.2010. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  2. a b Expert creates language for new HBO series Game of Thrones (lehdistötiedote) 12.4.2010. HBO. Arkistoitu 19.7.2019. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)
  3. Chozick, Amy: Athhilezar? Watch Your Fantasy World Language The New York Times. 11.12.2011. Viitattu 14.1.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.