Csaba Szilvay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Csaba Eörs Gyula Szilvay (s. 5. syyskuuta 1941 Budapest[1]) on unkarilais-suomalainen sellisti, kapellimestari ja musiikkipedagogi.[2][3][4]

Szilvay opiskeli sellonsoittoa Bartók-konservatoriossa ja Franz Lisztin musiikkiakatemiassa. Hänen opettajansa oli Antal Friss. Suoritettuaan diplominsa Budapestissa vuonna 1970 Szilvay jatkoi opintoja Sibelius-Akatemiassa Erkki Raution johdolla. Szilvay opetti sellonsoittoa Jyväskylän konservatoriossa vuosina 1971–1976. Tämän jälkeen hän pääsi opettamaan Itä-Helsingin musiikkiopistoon, Helsingin konservatorioon ja Sibelius-Akatemiaan.[5]

Szilvay perusti veljensä Géza Szilvayn kanssa 1970-luvulla Helsingin Juniorijouset, jota veljekset ryhtyivät johtamaan[6][7] sen pitkäaikaisina kapellimestareina.[5] Veljekset ovat soveltaneet Zoltán Kodályn oppien pohjalta kehittämäänsä musiikkipedagogiikan colourstrings- eli "viuluviikarit"-menetelmää.[6] Molemmat heistä ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta jousipedagogeina, kapellimestareina sekä lasten- ja nuortenorkesterien kouluttajina. Vuonna 2012 Csaba Szilvay aloitti sellonsoiton, kamarimusiikin ja colourstrings-menetelmän opettamisen Franz Lisztin musiikkiakatemian Kodály-instituutissa.[5]

Csaba Szilvay ja hänen veljensä ovat saaneet lukuisia palkintoja ja tunnustuksia, kuten Suomen Leijonan (1981) ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan (2018) kunniamerkit.[5] Szilvayn veljentytär on viulisti Réka Szilvay.[6]

  1. Kuka kukin on 2007, s. 992–993. Helsinki 2006. ISBN 951-1-20606-0
  2. Csaba Szilvay Schott Music
  3. Szilvay, Csaba 1941- WorldCat Identities
  4. Csaba Szilvay ArtistInfo
  5. a b c d Csaba Szilvay Liszt Academy
  6. a b c Virtamo, Keijo (toim.): Otavan Musiikkitieto A–Ö. Uudistetun laitoksen 1. painos (1997).
  7. Esiintyjät Helsingin Kaupunginteatteri

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]