Charlotte Salomon
Charlotte Salomon (16. huhtikuuta 1917 – 10. lokakuuta 1943) oli saksalainen, juutalaistaustainen taiteilija. Hänet muistetaan etupäässä omaelämäkerrallisesta maalaussarjastaan Leben? oder Theater? Ein Singspiel. Kyseessä on laajin holokaustissa murhatun taiteilijan teossarja.[1]
Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charlotte Salomonin isä oli kirurgi Albert Salomon ja äiti sairaanhoitaja Francisca Grunwald. Perhe oli varakas ja äiti jäi kotiin avioliiton solmimisen jälkeen. Äidin perheessä oli mielenterveysongelmia ja Charlotte Salomon sai nimensä äidin itsemurhaan päätyneen sisaren mukaan.[2]
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen isä keskittyi tekemään uraa ja pääsi lopulta professoriksi. Äitiä vaivasi kasvava masennus. Lotten ollessa yhdeksänvuotias, hänelle kerrottiin äidin kuolleen influessaan, mutta todellisuudessa hän oli tehnyt itsemurhan. Asian oikean laidan Lotte eli Charlotte sai tietää vasta 13 vuotta myöhemmin. Itsemurha haluttiin salata, sillä sitä pidettiin koulutetun keskiluokan parissa erittäin häpeällisenä.[1]
Isä solmi vuonna 1930 uuden avioliiton oopperalaulaja Paula Salomon-Lindbergin kanssa. Lotten suhde äitipuoleensa oli hyvä, ja Lotte sai häneltä paljon kulttuurivaikutteita.[3]
Elämää kansallissosialistisessa Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansallissosialistit tulivat valtaan vuonna 1933, ja Albert Salomon menetti pian professorinvirkansa. Hän siirtyi työhön juutalaiseen sairaalaan. Paula Salomon-Lindberg menetti työnsä oopperalaulajana. Lotte lopetti koulunsa ja ryhtyi ominpäin opiskelemaan piirtämistä.[1]
Lotte pääsi vuonna 1936 opiskelemaan Berliinin taideakatemiaan. Opiskelupaikoista 1,5 prosenttia oli varattu juutalaisille. Opetus oli tasoltaan erinomaista. Hän on todennäköisesti vieraillut valtion järjestämässä ”Rappiotaiteen” näyttelyssä vuonna 1938. Näihin aikoihin Lotella oli hänen ensimmäinen rakkaussuhteensa. Hän rakastui itseään kaksi kertaa vanhempaan juutalaiseen muusikkoon Alfred Wolfsoniin. Wolfson kannusti Lottea käyttämään taiteellisia lahjojaan. Aikana, jolloin juutalaisten liikkumatilaa kavennettiin jatkuvasti, taide merkitsi Lotelle moraalia ja omaa itseilmaisun aluetta.[1]
Yöllä 9.–10. lokakuuta Saksassa tapahtui Kristalliyöksi kutsuttu pogromi. Juutalaisia vangittiin, synagogia poltettiin ja juutalaisten omistamia liikehuoneistoja tuhottiin. Albert Salomon vangittiin ja vietiin Sachsenhausenin keskitysleiriin. Charlotte käsitteli tapahtumia maalauksissaan.[1][2]
Tapahtumat olivat käännekohta Salomonin perheessä. Paula Salomon-Lindberg työskenteli uupumatta saadakseen miehensä vapaaksi ja onnistui siinä. Perhe päätti nyt lähteä Saksasta. Charlotte lähetettiin tammikuussa 1939 äitinsä vanhempien luo Nizzaan Ranskaan. Vanhemmat muuttivat Alankomaihin.[1][2]
Maanpaossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saavuttuaan Ranskaan Charlotte huomasi äitinsä äidin olevan vakavasti masentunut. Isovanhempien elämä oli jatkuvaa riitelyä. Isoäiti yritti kerran itsemurhaa hirttäytymällä mutta hänen henkensä pelastettiin. Seuraavaksi hän hyppäsi ikkunasta ja tämä itsemurhayritys onnistui. Tämän jälkeen isoisä kertoi Charlottelle totuuden tämän äidin kuolemasta ja kertoi suvussa olleen kaikkiaan seitsemän itsemurhaa. Myös Charlotte pelkäsi olevansa osa näin pelottavaa perintöä. Hän kirjoittikin vanhemmilleen, että ”Teen tarinan jotta en menetä järkeäni.”[1][2]
Saksa valloitti Ranskan vuonna 1940. Uusi Vichyn hallitus teki yhteistyötä Saksan kanssa. Se pidätti Charloten ja tämän isoisän lähetäen heidät vankileirille Gursiin, josta he tosin vapautuivat. He asettuivat asumaan Villefrancheen, yhdysvaltalaisen Ottilie Moren huvilaan. Alue oli italailaisten miehittämä ja italailaiset eivät vainonneet juutalaisia.[1][2]
Salomonin aikaan Ranskassa liittyy kiistanalainen väite siitä, että hän olisi murhannut isoisänsä. Salomon on kirjoittanut asiaa koskevan 35 sivua pitkän kirjeen, jossa kertoi, että isoisä kuului niihin ihmisiin joita hän halusi vastustaa. Hän kirjoitti, että sekoitti isoisän hallussa olleet myrkyt tämän ruokaan ja katselleen vierestä kun tämä kuoli. Hän sanoo piirtäneensä tapahtumasta kuvan. Tämän tunnustuksensa hän lähetti rakastamalleen Alfred Wolfsonille. Teon syyksi hän kertoi, että isoisä käytti häntä sukupuolisesti hyväkseen. Kirje ei koskaan saavuttanut vastaanottajaansa, mutta siitä on säilynyt yhdeksäntoista sivua. Kirjeestä julkaistiin yksitoista sivua vuonna 2011, mutta kirjeen olemassaolo tuli tietoon jo vuonna 1975, jolloin se päätettiin salata. Oli murha sitten todellinen tai ei, niin isoisän kuolema oli Salomonille helpotus.[4][5][6]
Vuoden 1942 loppupuolella Salomon tapasi itseään 13 vuotta vanhemman Alexander Naglerin. Salomon ja Nagler rakastuivat, ja Salomon tuli raskaaksi.[6]
Kohti kuolemaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salomon ja Nagler päättivät tehdä suhteestaan virallisen ja pari meni naimisiin Nizzan kaupungintalolla 17. kesäkuuta 1943. Italia lopetti sodan samana vuonna ja Saksa miehitti hallussa olleet alueet Ranskassa. Adolf Eichmann lähetti sinne Alois Brunnerin hoitamaan juutalaisten tuhoamisen. Salomon ja Nagler pidätettiin 24. syyskuuta 1943 nimettömän ilmiannon perusteella. Maalauksensa Salomon oli luovuttanut jo aikaisemmin paikalliselle lääkärille säilytettäviksi ja sanonut ”Pidä ne turvassa, ne ovat elämäni”.[6][1]
Pidätyskeskuksessa Salomon ilmoitti ammatikseen kuvataiteilija. Sieltä hänet ja aviomies vietiin Drancyyn, jossa heidät erotettiin. Sieltä Salomon laitettiin junaan numero 60, joka saapui kolmea päivää myöhemmin Auschwitziin. Viidennellä kuulla raskaana ollut Salomon murhattiin kaasukammiossa tunnin sisällä saapumisestaan. Aviomies kuoli luultavasti vuoden 1944 alussa.[6][1]
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Charlotte Salomonin vanhemmat olivat piileskelleet Alankomaissa läpi koko sodan ja jääneet eloon. He saapuivat Rivieralle vuonna 1947, jossa Salomon asuttaman huvilan omistaja luovuotti tämän tekemät maalaukset Salomonin vanhemmille. He järjestivät tyttärensä maalauksista näyttelyn vuonna 1961. Kymmenen vuotta myöhemmin työt luovutettiin Amsterdamin juutalaiselle museolle, jossa ne ovat edelleen.[6]
Salomonin elämä on inspiroinut taiteilijoita nykyaikanakin. Hänen elämästään on tehty draamaelokuva vuonna 1981. Dokumenttielovat hänet elämästään valmistuivat vuosina 1992 ja vuonna 1995. Hänen elämäänsä perustunut ooppera ilmestyi vuonna 2015 ja hänen maalaustensa näyttely oli Amsterdamissa vuodet 2018–2019.[6][1]
Taiteilijana Salomon on vaikeasti luokitelteva. Hän ei ole itseoppinut eikä holokaustitaitelijakaan. Hänen työnsä kuvaavat sota-aikaa ja elämää kansallissosialistien kontrollissa. The Art Story -sivusto kuvaa hänen töitään taitaviksi ja luoviksi.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k Charlotte Salomon Jewish Women's Archieve. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e The German-Jewish Artist Charlotte Salomon Yad Vashem. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
- ↑ ‘She Put Everything Into Art’: The Curator of a New Charlotte Salomon Exhibition on How the WWII-Era Artist Painted Through Her Pain Artnet News. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Bentley, Toni: The Obsessive Art and Great Confession of Charlotte Salomon neyworker.com. 15.7.2017. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Fox, Mira: Why is this Jewish artist’s murder confession being hidden again? froward.com. 17.1.2023. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Charlotte Salomon Paintings, Bio, Ideas The Art Story. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||
