Bengt Hallberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bengt Hallberg (2011)

Bengt Hallberg (13. syyskuuta 1932 Göteborg2. heinäkuuta 2013 Uppsala) oli ruotsalainen jazzpianisti, -säveltäjä ja -sovittaja.[1][2] Hänen tyyliinsä vaikuttivat muiden muassa Teddy Wilson, Bud Powell ja Lennie Tristano.[3]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallberg sai klassisen koulutuksen pianonsoitossa ja opiskeli Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa[3] sävellystä Lars-Erik Larssonin johdolla. Hän suuntautui kuitenkin ensisijaisesti jazziin sanojensa mukaan muun muassa improvisaation vahvemman aseman takia.[4] Hän myös kertoi kokevansa jazzissa erityistä yhteyttä yleisöön.[2]

Hallberg teki debyyttinsä Thore Jederbyn kanssa vuonna 1948 ja johti ensimmäisen triosessionsa 17-vuotiaana.[2] Hallberg levytti vuonna 1949 Arne Domnéruksen kanssa, ja hänestä tuli 1950-luvulla yksi ruotsalaisen jazzin kultakauden eturivin muusikoista Domnéruksen, Lars Gullinin, Putte Wickmanin, Rolf Ericsonin sekä Bengt-Arne Wallinin ohella.[3]

Vuonna 1951 Hallberg kiersi Stan Getzin ja Lee Konitzin pianistina Ruotsissa. Getzin kanssa hän teki kansainvälistä mainetta tuoneen levyn Ack Värmeland du sköna, joka julkaistiin myös englanninkielisellä nimellä Dear Old Stockholm. Hallberg pääsi esiintymään muidenkin nimekkäiden yhdysvaltalaismuusikoiden kuten Clifford Brownin ja Quincy Jonesin kanssa. Hän työskenteli säännöllisesti Kenneth Fagerlundin orkesterin kanssa. Sävellysopintojensa aikana Hallberg työskenteli Benny Goodman -vaikutteisessa kvartetissa klarinetisti Ove Lindin yhteistyökumppanina.[2] Valmistumisvuonnaan (1957)[2] hän teki levytyksen Dinah, joka äänestettiin Orkesterjournalenissa vuoden Gyllene skivaniksi.[3] Hän eteni johtotehtäviin Philips Recordsissa.[2]

Hallberg jatkoi omien triojen johtamista. Hän teki säännöllisiä esiintymisiä Ruotsin radion big bandin ja 1960-luvun lopussa Domnéruksen johtaman Radiojazzgruppenin kanssa.[2] 1960-luvulla Hallberg soitti viulisti Svend Asmussenin rinnalla Yhdysvalloissa suosiota saavuttaneessa SweDanes-kokoonpanossa.[3]

Myöhempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1977 Hallberg julkaisi Hallberg's Happiness -levytyksen, joka sisältää sekä jazzstandardeja että skandinaavisia kansanmusiikkivaikutteita.[2] Samana vuonna hän sai Litteris et Artibus -mitalin.[5] Vuodelta 1982 on Hallbergin duoalbumi laulaja Karin Krogin kanssa. Samoihin aikoihin Hallberg työskenteli New Yorkissa ruotsalais-yhdysvaltalaisessa kokoonpanossa, johon hänen lisäkseen kuuluivat Domnérus, Jimmy Knepper, Tom Harrell ja Jerry Dodgion. Myöhemmin 1980-luvulla Hallberg perusti Jan Allanin ja Georg Riedelin kanssa Trio con tromba -yhtyeen. Vuodelta 1987 on hänen soolopianolevynsä Hallberg's Surprise, jossa yhdistyvät jazz, kansanmusiikki ja tulkinnat klassisista teoksista. Samana vuonna hän julkaisi big band -levyn Spring on the Air, johon vaikutteita on ammennettu Duke Ellingtonin ja Gil Evansin harmonioista. Vuonna 1995 Hallberg soitti livenä radiossa Dmitri Šostakovitšin g-mollikvinteton piano-osuuden.[2]

Vuonna 2001 Hallbergille myönnettiin Kuninkaallisen musiikkiakatemian jazzpalkinto[6] ja vuonna 2010 Lars Gullin -palkinto.[7]

Myöhempinä vuosina Hallberg vähensi esiintymisaktiivisuuttaan. Hän kuitenkin esiintyi esimerkiksi Domnéruksen muistokonsertissa ja vuonna 2012 pianoduona Jan Lundgrenin kanssa. Jazzin suosimisesta huolimatta Hallberg sävelsi myös kamari-, baletti- ja elokuvamusiikkia.[2] Hänen viimeinen levytyksensä oli Live in Jazz Museum (2011). Hallberg oli Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian ja Ruotsin säveltäjäliiton jäsen.[3] Hän kuoli sydäninfarktiin.[1] Hänet haudattiin Uppsalan vanhalle hautausmaalle.[8]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallberg oli kolmesti naimisissa. Avioliitot Inga Sundströmin ja Maud Petterssonin kanssa päättyivät eroihin. Kolmas puoliso Britt Linnéa Stern kuoli vuonna 2010.[2]

  1. a b Muistot: Bengt Hallberg Helsingin Sanomat
  2. a b c d e f g h i j k Bengt Hallberg obituary The Guardian
  3. a b c d e f Bengt Hallberg 1932-2013 Jazzrytmit
  4. Bengt Hallberg är död DT
  5. Sök ordens- och medaljförläningar (Arkistoitu – Internet Archive) Sveriges Kungahus
  6. Kungl. Musikaliska akademiens Jazzpris Kungliga Musikaliska Akademien
  7. Gullinpriset Lars Gullin Sällskapet
  8. Sökresultat: Bengt Hallberg SvenskaGravar