James W. Fowler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

James William Fowler III (1940-2015) oli yhdysvaltalainen teologi ja professori Emory Universityssa. Hänet tunnetaan etenkin käytännöllistä teologiaa ja kehityspsykologiaa yhdistelevistä tutkimuksistaan. Hänen tunnetuin ajatuksensa on teoria uskon vaiheittaisesta kehittymisestä yksilön iän myötä.[1][2]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

James Fowler syntyi vuonna 1940 Reidsvillen kaupungissa Pohjois-Carolinassa. Hänen isänsä työskenteli metodistiseurakunnissa pastorina. Hänen äitinsä uskonnollinen tausta oli puolestaan kveekareissa. Perhe vietti liikkuvaa elämää isän vaihtelevien työtehtävien perässä muuttaen. Fowlerin uskonnollinen katsomus alkoi muovautua jo hänen lapsuudessaan, hänen kulkiessaan isänsä seurana tämän hoitaessa kirkollisia tehtäviä.[1]

Fowler aloitti yliopisto-opintonsa Pohjois-Carolinan Duke Universityssä vuonna 1958. Fowlerin pääaineena oli historia, ja hänen opinnäytetyönsä käsitteli Venäjän aluehallintoa Venäjän vallankumousten jälkeisenä aikana. Hän kuitenkin suoritti opintoja myös teologian alalta. Valmistumisensa jälkeen Fowler jatkoikin opintojaan Drew Universityn teologian laitoksella. Laitoksen opetuksessa oli paljon vaikutteita saksalaisesta teologiasta. Erityisesti saksalaisen käytännöllisen teologian vaikutus oli merkittävä Fowlerin myöhemmän akateemisen uran kannalta.[1]

Drew Universityn viimeisen vuotensa aikana Fowler hakeutui Harvardin yliopiston tohtorikoulutusohjelmaan etiikan ja yhteiskuntatutkimuksen oppialalle. Monitieteinen koulutusohjelma mahdollisti Fowlerin erikoistumisen paitsi käytännölliseen teologiaan, mutta myös historiaan, sosiologiaan ja etiikkaan. Tohtoriopintojensa aikana Fowler tutustui kattavasti myös Erik Eriksonin ja Jean Piaget'n kehityspsykologisiin teorioihin. Eriksonin ja Piaget'n vaikutus Fowlerin omalle uskonnollisen kehityksen teorialle muodostui myöhemmin keskeiseksi. Fowler sai väitöskirjansa valmiiksi vuonna 1972.[1]

Valmistuttuaan Fowler jatkoi Piaget'n teoriaan perehtymistä. Piaget'n keskeinen ajatus oli, että ihmisen psykologinen kehitys ei etene kaavamaisesti toisiaan seuraavien kehitysvaiheiden määräämänä, kuten esimerkiksi Erikson esittää. Sen sijaan ihmisen psykologiset toiminnot eriytyvät ja uudelleenjärjestäytyvät iän mukana uusilla tavoilla, eivätkä kaikki ihmiset välttämättä läpi käy koko mahdollista kehityskaarta. Fowler ajatteli, että myös ihmisen tapaa ymmärtää ja käsitteellistää katsomuksellisia, eettisiä ja uskonnollisia käsityksiä voitaisiin selittää Piaget'n teorian mukaisesti.[1]

1970-80 lukujen aikana Fowler kehitti omaa malliaan uskon asteittaisesta kehittymisestä. Hän laati aiheesta useita tieteellisiä julkaisuja, osallistui seminaareihin ja alkoi saavuttaa myös kansainvälistä mainetta alan tutkijoiden joukossa. Tutkimuksen ohella hän myös toimi opetustehtävissä Harvardin yliopistossa. Nousevasta suosiosta huolimatta Fowler ei onnistunut pääsemään Harvardin yliopistossa professuuriin johtavalle vakituiselle uralle. Harvardin kautensa jälkeen Fowler vietti vuoden Bostonin yliopiston lehtorina. Vuonna 1977 hänet kutsuttiin Emory Universityn teologian apulaisprofessoriksi. Fowlerin tunnetuin teos Stages of Faith julkaistiin vuonna 1981. Teos käännettiin useille kielille ja saavutti myös mittavaa kansainvälistä suosiota, tehden Fowlerista lopulta kysytyn luennoitsijan. Fowler jatkoi akateemista uraansa Emory Universissa, ja varsinaisen professuurin Fowler sai lopulta vuonna 1990.[1]

Myöhemmän uransa aikana Fowler jatkoi professuurinsa hoidon ohella teoriansa kehittelemistä. Hän pyrki laatimaan teoriastaan käytännön sielunhoidolliseen tai psykologiseen työhön soveltuvan työkalun ja osallistui akateemiseen keskusteluun 2000-luvulle asti. Fowler menehtyi Alzheimerin taudin heikentämänä vuonna 2015.[1]

Uskon vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fowlerin tunnetuin teoria tarkastelee yksilön uskonnollisuuden asteittaista kehittymistä. Fowlerin mukaan hänen teoriansa kuvaa eri uskonnollisista traditioista tulevien ihmisten tapaa jäsentää elämäänsä ohjaavia arvoja ja merkityksiä. Teoria ei siis pyri kuvaamaan vain kristillisen uskon kehittymistä, vaan kaikkiin eri uskontokuntiin kuuluvia ja jopa ei-uskonnollisia ihmisiä. Fowler ei kuitenkaan väitä teoriansa olevan täysin universaali, ja se sopii hänen mukaansa erityisen hyvin postmodernin ajan uskon kuvaamiseen.[1]

Fowlerin käyttämä käsite "usko" eroaa monin osin esimerkiksi kristinuskon käyttämästä uskon käsitteestä. Fowlerille usko ei tarkoita ensisijaisesti uskomista johonkin yliluonnoliseen voimaan tai olentoon. Usko tarkoittaa pikemminkin tapaa, jolla yksilö luo merkityksiä elämässään. Fowlerin mukaan ihmisten tapa luoda ja ymmärtää merkityksiä muovautuu näiden elämän myötä yksilön sosiaalisen ympäristön muuttuessa sekä rationaalisten ja eettisten toimintojen kehittyessä ja eriytyessä. Koska käsite usko viittaa merkityksiin ja niiden muovautumiseen, on Fowlerin uskon käsite väitetysti sovellettavissa kaikkiin ihmisiin, ja myös heihin joilla ei ole perinteisesti uskonnollisina pidettyjä uskomuksia.[1][3]

Fowler jakaa uskon vaiheet seitsemään eri vaiheeseen (vaiheet 0-6). Fowlerin mukaan vaiheet yleensä toteutuvat aikaisintaan tietyssä iässä, mutta niiden alkamisessa on myös yksilöllistä vaihtelua. Kaikki yksilöt eivät käy elämänsä aikana läpi kaikkia vaiheita, ja esimerkiksi vain hyvin pieni vähemmistö ihmisistä saavuttaa koskaan 6 vaihetta.[4] Vaiheet kuitenkin etenevät teorian mukaan aina samassa järjestyksessä, eli yksilö ei Fowlerin mukaan voi hypätä minkään vaiheen yli, eikä hän myöskään voi pääsääntöisesti palata aiempiin vaiheisiin.[2]

No. Vaihe Ikä
0 Eriytymätön
usko
0–2 vuotta
1 Intuitiivis-
projektiivinen
2–7 vuotta
2 Myyttis-
kirjaimellinen
7–12 vuotta
3 Synteettis-
konventionaalinen
12+ vuotta
4 Yksilöllis-
reflektiivinen
Noin 21+ vuotta
5 Konjunktiivinen Noin 35+ vuotta
6 Universaali usko Yli 45+

Vaiheiden kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

0. vaihe: Eriytymätön usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eriytymättömän uskon vaihe muistuttaa monin osin Erik Eriksonin teorian vaihetta "luottamus vs. epäluottamus". Tässä vaiheessa lapsi on täysin riippuvainen huoltajastaan. Hänellä ei ole vielä minkäänlaista jäsentynyttä käsitystä maailmasta tai itsestään, vaan koko maailman ja olemassaolon luonne on vielä lapselle epäselvää. Lapsen kokemusta hallitsee joko tuntemus turvallisuudesta ja tarpeiden tyydytetyksi tulemisesta, tai vaihtoehtoisesti turvattomuudesta ja heitteillä olosta. Lapsen tässä vaiheessa kokema luottamus tai sen puute voivat vaikuttaa myös hänen myöhempään käsitykseensä maailmasta ja sen luonteesta, ja epäluottamus turvallista maailmaa kohtaan voi näkyä myöhemmin myös hengellisenä ahdistuksena.[4]

1. vaihe: Intuitiivis-projektiivinen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaihe kattaa tyypillisimmin lapsen ikävuodet 3-7. Lapsi kohtaa elämässään jatkuvasti uusia asioita, joiden käsittelyyn hänellä ei kuitenkaan vielä ole käytettävissä loogisia ajatusmalleja. Lapsen ajatusmallit ovat vielä melko joustavia ja mukautuvia, ja mielikuvituksella ja fantasioilla on suuri merkitys lapsen pyrkiessä jäsentämään kohtaamaansa todellisuutta.[5]

Asiat saavat merkityksensä tässä vaiheessa vielä lapsen omien kuvitelmien ja fantasioiden kautta. Myös usko on vielä fantasioiden ja kuvitelmien värittämää. Lapsi omaksuu asenteensa uskonnolisiin ilmiöihin paitsi mielikuvituksensa avulla, myös tarkkailemalla omien perheenjäsentensä ja muun välittömän lähipiirin suhtautumista niihin. Vaikutteet eivät kuitenkaan ole vielä kielellisiä, vaan lapsi tarkkailee pikemmin lähipiirinsä ilmaisemia tunteita tai muuta näkyvää toimintaa.[5]

Lapsen siirtyminen seuraavaan vaiheeseen käynnistyy siinä vaiheessa, kun hänen ajattelunsa saavuttaa konkreettis-operationaalisen vaiheen. Tämä tapahtuu yleensä noin 7 vuoden iässä. Ajattelua eivät tällöin enää ohjaa pelkät mielikuvat ja fantasiat, vaan asioita kyetään käsittelemään myös loogisesti. Lapsi alkaa erottaa oman kuvittelunsa ja todellisuuden välisen eron, mikä myös lopulta mahdollistaa seuraavaan vaiheeseen siirtymisen.[5]

2. vaihe: Myyttis-kirjaimellinen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrittäessään ymmärtää ulkoista todellisuutta lapsi alkaa tässä vaiheessa sisäistää ympäristössään esiintyviä tarinoita ja uskomuksia. Tarinat antavat lapselle keinon käsitellä todellisuutta koherentisti ja loogisesti. Lapsi tulkitsee tarinoita kirjaimellisesti tosina. Myös mahdolliset uskonnolliset symbolit, moraalisäännöt tai vertauskuvat ymmärretään yleensä yksiulotteisesti ja kirjaimellisesti.[5]

Mikäli 2. vaiheeseen edennyt lapsi uskoo jumaluuteen, mielletään jumala usein ihmisen kaltaiseksi olennoksi. Usko voi olla hyvin yksityiskohtaista ja kompleksista ja lapsi voi olla kiinnostunut uskonnollisista tarinoista ja symboleista. Tarinoita kuitenkin tulkitaan aina kirjaimellisesti tosina, eikä niiden mahdollista vertauskuvallisuutta tai symboliikkaa vielä ymmärretä.[5]

Tässä vaiheessa lapsen moraalinen ajattelu alkaa muovautua. Aiemmin lapsi ei vielä täysin osaa asettua toisten ihmisten näkökulmaan. 2. vaiheessa hän alkaa kuitenkin ymmärtää myös toisten ihmisten tarpeita. Moraalikäsitys on kuitenkin vielä hyvin konkreettinen, ja käsitys hyvyydestä tai oikeudenmukaisuudesta perustuu suoraviivaiseen vastavuoroisuuteen tai moraalisääntöjen kirjaimelliseen tulkintaan.[5]

Lopulta lapsen omaksumien tarinoiden ristiriidat ja epäjohdonmukaisuudet johtavat niiden tarkempaan pohdintaan. Esimerkiksi uskonnollisen luomiskertomuksen ja evoluutioteorian välinen ristiriita voi pakottaa pohtimaan tarinoiden tulkintaa. Kun lapsi noin 12-vuotiaana saavuttaa kyvyn formaalis-operationaaliseen ajatteluun, hän kykenee myös ratkaisemaan nämä ristiriidat tavalla, joka johtaa seuraavan vaiheen alkamiseen.[5]

3. vaihe: Synteettis-konventionaalinen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. vaihe alkaa yleensä varhaisnuoruudessa. Tässä vaiheessa ihmisen sosiaalinen ympäristö muuttuu oleellisesti. Aiemmin lapsi on elänyt lähinnä perheensä ja muun lähipiirin yhteydessä, mutta nyt perheen lisäksi elämään sisältyy muiden muassa kouluyhteisö, ystävä- ja kaveripiirit sekä median välittämä kuvasto. Myös usko saa uuden roolin yksilön elämässä. Nyt sen pitää tarjota keinoja jäsentää aiempaa monimutkaisempaa sosiaalista todellisuutta ja siihen liittyviä arvoja, sekä mahdollistaa myös omaan yhteisöön sopivan identiteetin omaksumisen.[5]

Vastatakseen näihin tarpeisiin yksilö kehittää yleensä melko konformistisen uskon. Hän omaksuu yhteisössä vallitsevat arvot ja merkitykset jokseenkin sellaisinaan vastatakseen perheensä, ystäviensä tai muun tärkeänä pitämänsä yhteisön odotuksiin. Yksilöllistä pohdintaa saattaa esiintyä, mutta se ei vielä merkittävästi vaikuta maailmankuvaan, vaan maailmankuva omaksutaan suhteessa yhteisöön. Synteettis-konventionaalista uskoa voidaan myös kuvata ideologiaksi, sillä se on perusluonteeltaan ulkopuolelta omaksuttu vakiintunut kokoelma erilaisia uskomuksia, arvoja ja asenteita.[5]

Siinä missä lapsi aiemmin piti perheenjäseniään uskon tärkeimpinä auktoriteetteina, siirtyy auktoriteettiasema 3. vaiheessa laajemmalle yhteisölle. Perinteisimmillään yksilö voi kokea esimerkiksi oman uskontonsa johtohahmot tärkeinä auktoriteetteina, jotka määrittävät uskon sisällön. Toisaalta kaikkien 3. tasolla olevien kohdalla näin ei ole, vaan yksilö voi kokea myös erilaiset kaveripiirit tai muut itselleen tärkeät yhteisöt auktoriteetteina uskonasioissa.[5]

Siirtymä 4. tasolle tapahtuu harvoin ennen aikuisuutta. Siirtymää edeltää usein jonkinlainen ristiriitatilanne niiden auktoriteettien tai uskomusten kanssa, jotka 3. tasolla koettiin merkityksellisiksi. Toisaalta myös uusien elämänkokemusten myötä yksilö saattaa huomata, että hänen uskomuksensa ovat vain yksi mahdollinen tapa jäsentää todellisuutta. Ristiriidat tai uudet kokemukset pakottavat ihmisen lopulta pohtimaan uskoaan itsenäisesti. Kaikkien kohdalla näin ei käy, vaan suuri osa aikuisista jää pysyvästi 3. tasolle.[5]

4. vaihe: Yksilöllis-reflektiivinen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itsenäistyessään yksilö joutuu ottamaan vastuun paitsi omista elämänvalinnoistaan, myös asenteistaan, arvoistaan ja uskomuksistaan. Fowlerin mukaan otollisimmillaan 4. vaihe käynnistyy nuorena aikuisena. Kuitenkin osa ihmisistä saavuttaa tämän vaiheen vasta myöhemmällä aikuisiällä, ja toisaalta osa ihmisistä ei koskaan päädy haastamaan synteettis-konventionaalista uskoaan.[5]

Yksilö tulee tässä vaiheessa tietoiseksi siitä, että hänen aiempi uskonsa on vain "maailmankuva", jolle on olemassa myös vaihtoehtoja. Hän pyrkii kriittisen itsereflektion kautta jalostamaan omaa maailmankuvaansa järkiperäisemmäksi, ja koettaa samalla irtautua ulkopuolelta tulevista vaikutteista. Ulkopuolisten vaikutteiden lisäksi myös irrationaalisten alitajuisten toiveiden ja fantasioiden vaikutusta maailmankuvaan pyritään torjumaan.[5]

Yksilöllis-reflektiivinen usko pyrkii riisumaan myös uskonnolliset tarinat ja symbolit mytologisista aineksista. Uskonnolliset symbolit ymmärretään tässä vaiheessa yleensä käsitteellisinä vertauskuvina.[5] Koetellessaan omaa uskomusjärjestelmäänsä järkiperäisesti moni päätyy lopulta uskonkriisiin. Tämä voi johtaa uskonnolliseen kääntymykseen tai uskonnosta kokonaan luopumiseen.[2]

Eteneminen seuraavaan vaiheeseen saattaa käynnistyä, kun yksilö tavalla tai toisella huomaa oman kriittisen ajattelunsa rajat. Hän saattaa tulle tietoiseksi alitajunnassaan vaikuttavista aiempien vaiheiden mielikuvista. Yksilö saattaa myös kokea, että hänen maailmankuvansa ja siihen liittyvät merkitykset ovat muuttuneet "steriileiksi" tai "latteiksi". Hän saattaa jälleen kiinnostua tarinoista, symboleista ja paradokseista, joita hänen aiemmat uskon vaiheensa sisälsivät. Lopulta yksilö päätyy siihen, että todellisuus on jollain tapaa kompleksisempi ja monitasoisempi kuin mitä hänen loogisesti ja käsitteellisesti tarkka maailmankuvansa antaa ymmärtää.[5]

5. vaihe: Konjunktiivinen usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli yksilö etenee 5. tasolle, tapahtuu tämä Fowlerin mukaan yleensä aikaisintaan keski-iässä. Ihmisen kyky rationaaliseen ja loogiseen ajatteluun säilyy. Samalla hänen uskoonsa kuitenkin liittyy eräänlainen "uusi naiivius", jossa yksilö hyväksyy jälleen tarinoiden ja symbolien merkityksen muunakin kuin käsitteellisenä vertauskuvana. Yksilö tulee myös tietoiseksi siitä, että hänen sosiaalinen taustansa ja elämänkokemuksensa vaikuttavat edelleen hänen maailmankuvaansa.[5]

Konjunktiivisella tasolla uskon ristiriitoja ei pyritä enää ratkaisemaan pelkästään loogisina ja käsitteellisinä ongelmina. Sen sijaan ristiriitojen ja paradoksien olemassaolo aletaan hyväksyä, ja niiden ajatellaan viittaavan jollain tapaa myös syvempään todellisuuteen.[5]

Vaiheeseen liittyy uudenlainen kyky "ironiseen mielikuvitukseen". Tällöin yksilö kykenee ottamaan uskonsa symbolit ja tarinat täysin vakavasti ja hyväksyy niiden koko merkityksen, mutta samaan aikaan ymmärtää, että symbolit ovat vain suhteellisia ja osittaisia kuvauksia transsendentista todellisuudesta. Hän myös tulee tietoiseksi siitä, että myös muiden uskontojen symbolit ja tarinat voivat tavoittaa samaa todellisuutta. Konjunktiivisessa uskossa yksilö harjoittaakin uskoaan oman uskontonsa kontekstissa, mutta tunnustaa myös muiden uskontojen ansiot.[5]

Konjunktiivinen usko kokee haasteita ennen kaikkea siinä, miten yksilö voi elää uskoaan todeksi. Konjunktiivisen uskon omaksuneella yksilöllä alkaa muovautua käsitys kaikkien ihmisten tai kaiken olemassaolevan yhteydestä ja yhtäläisestä arvosta. Samaan aikaan tämä ihmisten yhteys ei kuitenkaan toteudu maailmassa. Konjunktiiviseen uskoon edennyt saattaakin lopulta kyynistyä, koska hänen omaksumansa paradoksaalinen tapa lähestyä todellisuutta ei saa usein vastakaikua.[5] Harvemmin konjunktiivisen uskon saavuttanut kääntyy itsestään pois päin ja alkaa elää uskoaan radikaalilla tavalla todeksi. Tämä johtaa lopulta universaaliin uskoon.[2][5]

6. taso: Universaali usko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuudennen tason uskon kuvailua vaikeuttaa sen harvinaisuus ja omalaatuisuus, sillä vain muutamat poikkeukselliset ihmiset etenevät Fowlerin mukaan kyseiselle tasolle.[5] Fowler kuvaakin universaalia uskoa paljolti esimerkkien kautta, ja mainitsee esimerkiksi Mahatma Gandhin, Äiti Teresan ja Martin Luther King, Jr.:n saavuttaneen tämän tason.[2] Universaalin uskon tasolle yltäneet ihmiset mielletään ulkopuolisten silmissä usein jollain tapaa valaistuneiksi. Heidän elämäntapansa on usein yksinkertaista, mutta samaan aikaan täyttä ja merkityksellistä.[5]

Universaalin uskon tasolla ihminen elää uskoaan todeksi, välittämättä itselleen koituvista haasteista ja vaikeuksista. Kyseisillä ihmisillä on usein uskonnollinen visio tai näkemys, joka ajaa heidät radikaaliin mutta väkivallattomaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Universaalia uskoa elävät saattavat toimia kumouksellisesti ja vallanpitäjiä tai sosiaalisia konventioita haastaen pyrkiessään muuttamaan maailmaa visionsa mukaisesti. Yleensä he samalla suhtautuvat kaikkiin muihin ihmisiin myötätuntoisesti näiden uskon laadusta tai tasosta riippumatta.[2]

Teorian kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metodologinen kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fowlerin teoria perustuu paitsi kehityspsykologiseen teoriapohjaan, myös empiiriseen aineistoon. Hänen aineistonsa käsittää 359 henkilön haastattelut, joiden pohjalta Fowler pyrki hahmottamaan uskon kehityksessä toistuvia yleisiä suuntaviivoja.[6]

Fowlerin aineistoa on kritisoitu puutteelliseksi ja vinoutuneeksi. Aineiston määrä on verrattain pieni, ja se on kerätty vain yhdysvaltalaisen väestön keskuudessa. Lisäksi yli 80 prosenttia haastatelluista oli uskonnolliselta vakaumukseltaan kristittyjä. Myös esimerkiksi juutalaiset olivat aineistossa yliedustettuna suhteessa juutalaisten määrään tuon ajan yhdysvaltalaisessa väestössä. Ei-uskonnolliset ihmiset puolestaan olivat aineistossa aliedustettuja.[6]

Fowler ei tehnyt määrällistä tilastollista tutkimusta, joten aineiston koko ja eri väestönosien edustuksen epäsuhta eivät välttämättä vääristä tuloksia. Voidaan kuitenkin väittää, että Fowlerin tulokset eivät välttämättä ole kovin hyvin yleistettävissä muuhun kuin tiettyyn rajattuun väestönosaan.[6]

Myös Fowlerin tapaa tyypitellä haastateltavien uskoa eri asteisiin voidaan kritisoida. Fowler etsi haastatteluista erilaisia muuttujia, joiden ilmeneminen kunkin yksilön kohdalla määritti hänen asteensa. Fowlerin mukaan aineistossa oli havaittavissa muuttujien jakautumisen säännönmukaisuutta, jonka perusteella jako hänen teoriassaan esitettyihin asteisiin oli perusteltua. Kuitenkin aineistossa noin kolmannes haastatelluista ei yksiselitteisellä tavalla asetu Fowlerin asteikkoon. Fowler itse tulkitsi kyseisten henkilöiden olevan siirtymässä asteelta toiselle. Voidaan kuitenkin väittää, että näin suuri osa ei-luokiteltavissa olevia myös heikentää Fowlerin teorian uskottavuutta.[6]

Lisäksi Fowlerin teorian myöhempien vaiheiden perättäisestä etenemisestä ei välttämättä ole vakuuttavaa näyttöä. Fowlerin aineistossa aikuisväestöä esiintyi kaikilla asteilla 3-6. Fowler itse oletti, että asteet järjestäytyvät hierarkisesti ja etenevät määrätyssä järjestyksessä. Kuitenkaan aineisto ei yksiselitteisesti todista, että kyseiset asteet etenisivät aina toisiaan seuraten. Vaihtoehdoksi jää, että aikuisväestön uskon vaiheet olisivat pikemmin erilaisia uskon tyylejä, kuin toisiaan seuraavia vaiheita.[6]

Tulosten toistettavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fowlerin tulosten paikkansapitävyyttä on myös yritetty arvioida myöhemmissä tutkimuksissa. Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professori Antti Räsäsen mukaan joitakin Fowlerin tunnistamista trendeistä on vahvistettu, mutta teorian ei voida sanoa kuvaavan aukottomasti tai universaalisti uskonnollisuuden kehittymistä.[2]

Lisäksi osa ihmisistä vaikuttaa hyppivän Fowlerin vaiheiden yli tai siirtyvän elämänsä aikana myöhemmästä vaiheesta aikaisempaan. Havainto haastaa Fowlerin teorian, jonka mukaan vaiheet etenisivät aina samassa järjestyksessä tietyn dynamiikan ajamina.[2]

Nykykäsityksen mukaan Fowlerin teoria kuvaa uskonnollisuuden kehittymistä melko hyvin nuoruuteen tai teini-iän kynnykselle. Aikuisuuteen liittyvien vaiheiden osalta Fowlerin teoria ei sen sijaan täysin kykene kuvaamaan kehityskulkujen moninaisuutta. Eräs ongelma on se, että ihmisten elämänpolut ja uskonnoliset käsitykset alkavat erkanemaan toisistaan aikuisiällä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i James Fowler Biola University. Viitattu 17.5.2024. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Onko liberaali usko kehittyneempää kuin konservatiivinen? Tutkijat yrittivät pitkään selvittää kaavaa, jonka mukaan yksilön usko kehittyy – mutta vastaan tuli pulma www.kirkkojakaupunki.fi. Viitattu 17.5.2024.
  3. Fred Hughes: James Fowler’s Concept of Faith Development - An Evangelical Perspective Whitefield Briefing. 1997 (Vol.2 No.5). Viitattu 19.5.2024.
  4. a b The Stages of Faith According to James W. Fowler | www.institute4learning.com. Viitattu 18.5.2024.
  5. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Joann Wolski Conn: Stages of Faith. Women’s Spirituality: Resources for Christian Development., 1986.
  6. a b c d e Edward Piper: FAITH DEVELOPMENT: A CRITIQUE OF FOWLER'S MODEL AND A PROPOSED ALTERNATIVE. https://files.meadville.edu/files/resources/v3n1-piper-faith-development-a-critique-of-fowlers.pdf