Vehmasmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vehmasmäen koulun vanhempi rakennus (11/2021).
Kuopion radio- ja tv-aseman lähetinmasto Vehmasmäen laella.

Vehmasmäki on kylä Kuopion eteläosassa noin 22 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Asukkaita on noin 500. Vehmasmäen laella on Kuopion radio- ja tv-aseman lähetinmasto, jonka korkeus on 318 metriä. Maston juuri on 190 metrin korkeudella merenpinnasta, joten huippu on 508 metriä merenpinnasta. Kylällä toimii myös Tammenrannan kesäteatteri. Valoharju on Vehmasmäen nuorisoseuran talo, jossa on toimintaa lapsista seniori-ikäisille asti. Vehmasmäen koulu on noin 125 oppilaan (2016) ala-asteen kyläkoulu,[1][2] joka sijaitsee Kuvemäessä.

Yksi Vehmasmäen käyntikohteista on kesäisin auki oleva Kuopion eläinpuisto. Alueella sijaitsee myös Vehmasmäen hautausmaa.

Ensimmäiset asukkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion seudun asutus sai alkunsa vasta 1500-luvulla, myöhään verraten siihen, että Mikkelin seudulla tiedetään olleen asutusta satoja vuosia aiemmin. Tähän on luonnollinen selitys, sillä Pähkinäsaaren rauha jakoi Savon kahtia niin, että Pohjois-Savo lähes kokonaisuudessaan jäi rajan itäpuolelle. Tosin rajan kulusta ei ole tarkkaa tietoa.

1500-luvun puolivälissä kylässä oli 6 taloa, joista neljää oli verotettu jo ennen vuotta 1542. Asutus kasvoi hitaasti seuraavan vuosisadan aikana, sillä moni talo autioitui sotien ja verorasitusten vuoksi. Uusia taloja syntyi jaettaessa kantataloja. Ja kun kylässä suoritettiin isojako, alueella oli 30 itsenäistä perintötilaa.

  1. Vehmasmäen koulu Kuopion kaupunki via peda.net. Viitattu 31.8.2016.
  2. Kuopion karttapalvelu (Aluejaot-kohdasta tehdään valinta Kaupunginosat ja Palvelut-kohdasta valinta Koulutus - Peruskoulut ja lukiot. Voidaan myös hakea koulun nimellä Vehmasmäen koulu, jolloin kartta kohdistuu kouluun.) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 31.8.2016.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Savut mastojen ympärillä, Totta ja tarua Kurkimäen, Pellesmäen, Sotkanniemen ja Vehmasmäen kyliltä. 1996. Vehmasmäen nuorisoseura.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.