Laukaansuun satama

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ust-Lugan satama)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ust-Lugan satama Venäjän Leningradin alueella
Ust-Lugan satama Venäjän Leningradin alueella
Ust-Lugan satama
Ust-Lugan sataman sijainti
Laukaansuun satama-aluetta.

Ust-Lugan satama[1][2][3] (ven. Усть-Лужский порт, Ust-Lužski port, LOCODE: RUULU[4]) eli Laukaansuun satama[5] on Suomenlahden etelärannalla, runsaan 110 kilometrin päässä Pietarista Venäjän Leningradin alueella sijaitseva suuri monitoimisatama. Satama on kasvanut nopeasti. Vuoden 2012 alkupuolella Ust-Luga oli Venäjän viidenneksi suurin satama.[6] Vuonna 2014 Ust-Luga kohosi jo Itämeren suurimmaksi ja Venäjän toiseksi suurimmaksi rahtisatamaksi. [7][8]

Nimeä Laukaansuun satama voidaan pitää myös harhaanjohtavana, koska Ust-Lugan satama ei sijaitse niinkään Jaaman eli Kingiseppin piirin Laukaansuussa vaan pääosin Viistinän kunnan alueella Kurkolanniemen ja Kolkanpään välillä. Lähin kylä on Koskisenkylä. Toisaalta satamayhtiö on suunnitellut rakennuttavansa Laukaansuuhun 34,5 tuhannelle asukkaalle mitoitetun kaupungin kahdessa vaiheessa vuoteen 2025 mennessä.[9]

Ust-Luga on varsin nuori satama; satama-alueen rakentaminen alkoi vuonna 1997. Ennen sataman valmistumista Venäjälle kulkevaa tavaraa kuljetettiin mm. Suomen satamien kautta. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ja vielä 2010-luvun alussa itärajan rekkajonot kasvoivat säännöllisesti kymmenien kilometrien pituisiksi.[10] Satamaa rakentaa ja hallinnoi satamayhtiö Kompanija Ust-Luga (ОАО «Компания Усть-Луга»). Ensimmäisen satamaterminaalin toiminta alkoi joulukuussa 2001 ja toinen tammikuun 2006 aikana. Terminaalien määrä ja sataman kapasiteetti on kasvanut rakentamisen edetessä. Esimerkiksi vuoden 2012 maaliskuussa otettiin käyttöön BPS-2-öljyputken päässä oleva öljynlastausterminaali; käytössä on jo toistakymmentä eri terminaalia. Hiilenkuljetuksen kasvun ja uuden öljyterminaalin käyttöönoton vuoksi satama ylitti jo loppukesällä 2012 selkeästi edellisvuoden rahtimäärän.[11] Koko vuoden 2012 rahtimäärä oli yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna.[12]

Vuonna 2014 rahtimäärä kasvoi yhä 20,3 prosenttia edellisvuodesta. Satama nousi Itämeren suurimmaksi ja Venäjän toiseksi suurimmaksi rahtisatamaksi. Venäjällä sitä suurempi oli vain Mustanmeren Novorossijskin satama (121,6 milj. t). Ust-Lugan sataman taakse ovat vuosina 2012–2014 jääneet Pietarin suursatama (61,9 milj. t), Vostotšnyin satama (57,8 milj. t) ja Primorskin öljyterminaali (53,7 milj. t).[13][7][8] Rahtimäärältään Euroopan suurin satama eli Rotterdamin satama listasi Ust-Lugan vuonna 2015 Euroopan seitsemänneksi suurimmaksi satamaksi.[14]

Ust-Lugan sataman vuosittainen rahtimäärä:

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
vuosi 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012
miljoonaa tonnia[15] 0,4 0,8 0,7 3,8 7,1 6,8 10,4 11,8 22,7[12] 46,6[12]
vuosi 2013[16] 2014[7] 2015[14] 2016[17] 2017[18] 2018[19] 2019[20] 2020[21] 2021[22] 1-5/2022[23]
miljoonaa tonnia 62,6 75,7 87,9 93,4 103,3 98,7 103,9 102,6 109,2 47,4

Sataman arvioidaan tarvitsevan jäänmurtajien apua keskimäärin 40 päivänä vuodessa. Satama-alueen syvimmät lastauspaikat ovat syväykseltään 17 metriä ja sillä on 3,7 kilometriä laiturialuetta lyhytlastiliikennettä varten. Satama on ainoa Venäjän Itämeren satamista, joka pystyy vastaanottamaan 75 tuhannen tonnin (ttn) kuivarahtialuksia ja 120 ttn:n vetoisia tankkereita.[6]

Satamaterminaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satamassa oli 2012 kesällä käytössä - vähän laskutavasta riippuen - noin yksitoista erilaista terminaalia. Sataman on tuoreimpien arvioiden mukaan kaavailtu valmistuttuaan käsittävän yhteensä 20 eri terminaalia ja sataman vuosirahtikapasiteetin nousevan tällöin 180 miljoonaan tonniin.[6]

Satamaterminaaleihin kuuluvat, näistä osa on rakenteilla:[24]

  1. Venäjä - Ust-Lugan konttiterminaalin valmistuminen viivästyy (pdf) (BOFIT Viikkokatsaus 34) 20.8.2009. Suomen Pankki. Viitattu 7.1.2010. (suomeksi)[vanhentunut linkki]
  2. Ust-Lugan öljysataman aloitus kangertelee. Helsingin Sanomat, 22.3.2012.
  3. Saksan vihreät haluavat pysäyttää Ust-Lugan sataman. Helsingin Sanomat, 28.4.2012.
  4. United Nations Code for Trade and Transport Locations (UN/LOCODE) (YK:n koodi kauppa- ja liikennepaikoille (UN/LOCODE)) unece.org. Viitattu 3.3.2013. (venäjäksi)
  5. Uuraan ja Laukaansuun satamat lisäävät Venäjän öljynkuljetuksia. Helsingin Sanomat, 24.3.2007
  6. a b c The Ust-Luga port enters the Top Five of the largest Russian ports 19.7.2012. ust-luga.ru. Arkistoitu 2.2.2014. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  7. a b c Statistika – Gruzooborot 12 mesjatsev 2014 goda (.xlsx) (Excel-muotoisten vuosirahtitilastojen arkiston hakemissivulta, tämä vuoden 2014 rahtitilasto) 2015. Pietarin (seudun) satamahallinto, pasp.ru. Viitattu 11.3.2015. (venäjäksi)
  8. a b Throughput of Russian seaports (including Crimea) up 5.7% to 623.4 mln t in 2014 (Huom. Uutisessa harhaanjohtavasti lasketaan Venäjän miehittämän, mutta kansainvälisen (esim. YK) tulkinnan mukaan Ukrainaan kuuluvan Krimin satamia osaksi Venäjän satamien rahtimääriä) 21.1.2015. portnews.ru. Viitattu 11.3.2015. (englanniksi)
  9. Urban development ust-luga.ru. Arkistoitu 19.2.2014. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  10. Petri Koskinen: Rekkaruuhka itärajalla vain pahenee Talouselämä. Viitattu 5.7.2022.
  11. Russian seaports’ throughput rises 4.7 percent en.portnews.ru. Viitattu 1.10.2012. (englanniksi)
  12. a b c Gruzooborot porta Ust-Luga (Lenoblast) v 2012 gody vyros v 2 raza - do 46,61 mln tonn (Ust-Lugan sataman (Leningradin alue) rahtimäärä 2012 tuplaantui - 46,61 milj. tonniin) 15.1.2013. portnews.ru. Viitattu 1.3.2013. (venäjäksi)
  13. Throughput of port Novorossiysk up 8% to 121.59 mln t in 2014 21.1.2015. portnews.ru. Viitattu 11.3.2015. (englanniksi)
  14. a b Port of Rotterdam: Port statistics. A Wealth of information. (pdf) (Vuosien 2013–2015 satamatilasto Rotterdamista ja suppeammin maailman ja Euroopan 20 suurimmasta satamasta) Port of Rotterdam, portofrotterdam.com. Viitattu 30.5.2016. (englanniksi)
  15. ESIMO - Venäjän valtion yhtenäinen valtameritietojärjestelmä
  16. Statistika - Gruzooborot porta (Excel-muotoisten rahtitilastojen hakemissivulta, tämä vuoden 2013 tilasto, välilehti 12 mesjatsev) 2014. Pietarin (seudun) satamahallinto, pasp.ru. Viitattu 13.6.2014. (venäjäksi)
  17. Throughput of Russian seaports up 6.7% to 721.9 mln t in 2016 (Huom. Uutisessa harhaanjohtavasti lasketaan Venäjän miehittämän, mutta kansainvälisen (esim. YK) tulkinnan mukaan Ukrainaan kuuluvan Krimin satamia osaksi Venäjän satamien rahtimääriä) 13.1.2017. portnews.ru. Viitattu 23.5.2017. (englanniksi)
  18. Throughput of Russian seaports in 2017 grew by 9% to 786.97 mln t (detalization) 12.1.2018. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  19. Throughput of Russian seaports in 2018 grew by 3.8% Y-o-Y to 816.5 million tonnes (detalization) 16.1.2019. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  20. Throughput of Russian seaports in 2019 grew by 2.9% to 840.3 million tonnes of cargo (detalization) 14.1.2020. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  21. Throughput of Russian seaports in 2020 declined by 2.3% (detalization) 18.1.2021. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  22. Throughput of Russian seaports in 2021 climbed by 1.7% (detalization) 18.1.2022. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  23. Five-month cargo volume of Russian seaports remains unchanged, at 340.7 million tonnes 14.6.2022. portnews.ru. Viitattu 3.8.2022. (englanniksi)
  24. Terminaly ust-luga.ru. Arkistoitu 20.4.2012. Viitattu 27.9.2012. (englanniksi)
  25. Neftegaza Ust-Luga (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]