Uskonto Norjassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Norjan suurin uskonnollinen yhteisö on luterilainen Norjan kirkko, johon kuului vuonna 2018 70 % väestöstä, 3 724 857 henkeä. Muihin uskonnollisiin yhteisöihin kuului yhteensä 655 236 henkeä, näistä yli puolet eli 355 070 kuului erilaisiin kristillisiin yhteisöihin ja neljäsosa eli 166 861 islamilaisiin yhteisöihin.

Pääartikkeli: Kristinusko Norjassa

Kun lasketaan yhteen Norjan kirkon jäsenmäärä (3 724 857 henkeä vuonna 2018)[1] sekä muitten kristillisten yhteisöjen kokonaisjäsenmäärä (355 070 vuonna 2018)[2], saadaan kristillisiin yhteisöihin kuuluvien määräksi Norjassa 4 079 927 henkeä, tehden kristinuskosta selkeästi suurimman uskontokunnan Norjassa.

Norjan kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan kirkkoon kuului vuonna 2018 3 724 857 henkeä, mikä muodosti 70 % Norjan väestöstä. Kirkon jäsenmäärä on kuitenkin laskussa, ja edellisen kolmen vuoden aikana jäsenmäärä oli laskenut 74 509 hengellä. Kastettuja on nykyään vähemmän kuin kuolleita, sillä vuonna 2018 kastettiin 28 597 henkeä ja haudattiin 35 683. Norjassa syntyneistä lapsista Norjan kirkon jäseniksi kastettujen osuus oli 51,9 %, kun taas kaikista hautauksista Norjan kirkko toimitti 87,4 %. Vuonna 2018 Norjan kirkossa konfirmoitiin 35 248 henkeä, 56,3 % kaikista norjalaisista 15-vuotiaista. Norjan kirkon jumalanpalveluksiin osallistui kyseisenä vuonna keskimäärin 88,1 henkeä jumalanpalvelusta kohden.[1]

Katolinen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko Norjassa on osa maailmanlaajuista katolista kirkkoa ja Norjan toiseksi suurin kristillinen kirkkokunta. Sillä oli vuonna 2018 jäseniä 157 220 henkeä.[3]

Helluntaiherätys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntaiherätys Norjassa on osa helluntaiherätystä ja siihen kuului vuonna 2018 jäseniä 40 056 henkeä.[3]

Ortodoksinen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksiseen kirkkoon kuului vuonna 2018 Norjassa 25 843 henkeä.[3]

Norjan evankelis-luterilainen vapaakirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan evankelis-luterilainen vapaakirkko on luterilainen, Norjan kirkosta erillään toimiva kirkko, jolla oli vuonna 2018 jäseniä 19 215 henkeä.[3]

Norjan lähetyskirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan lähetyskirkko on protestanttinen yhdyskunta, johon vuonna 2018 kuului 10 959 jäsentä.[3]

Norjan baptistiyhdyskunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan baptistiyhdyskunta on baptismia edustava yhdyskunta, johon vuonna 2018 kuului 10 711 jäsentä.[3]

Metodistikirkko Norjassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metodistikirkko Norjassa on metodismia edustava yhdyskunta, johon vuonna 2018 kuului 10 320 jäsentä.[3]

Muut uskonnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2018 Norjassa 166 861 henkeä kuului islamilaisiin yhdyskuntiin.[2]

Buddhalaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2018 Norjassa 20 077 henkeä kuului buddhalaisiin yhdyskuntiin.[2]

Jehovan todistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jehovan todistajilla oli vuonna 2018 Norjassa 12 566 jäsentä.[3]

Vuonna 2018 Norjassa 10 427 henkeä kuului hindulaisiin yhdyskuntiin.[2]

Sikhiläisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2018 Norjassa 3 704 henkeä kuului sikhiläisiin yhdyskuntiin.[2]

Vuonna 2018 Norjassa 1 115 henkeä kuului bahai-yhdyskuntiin.[2]

Vuonna 2018 Norjassa 789 henkeä kuului juutalaisiin yhdyskuntiin.[2]

  1. a b Church of Norway Statistics Norway. 14.6.2019. Viitattu 29.8.2019. (englanniksi)
  2. a b c d e f g Church of Norway Statistics Norway. 14.6.2019. Viitattu 29.8.2019. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Religious communities and life stance communities Statistics Norway. 14.6.2019. Viitattu 29.8.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]