Tauno Kivimäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tauno Johannes Kivimäki (14. toukokuuta 1917 Salo2002) oli suomalainen tekstiili- ja vaatetusalan yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1970.[1][2]

Kivimäki oli juoksupoikana Uuden Auran toimituksessa ja sitten töissä Salon posti- ja lennätinkonttorissa. Sotien jälkeen hän perusti Saloon kala- ja vihannesalan tukkukaupan vuonna 1945. Vaimonsa Maria Bakajevin kanssa hän aloitti tekstiilien torimyynnin. 1950-luvulla Kivimäki perusti naistenvaateompelimon ja naistenvaatteiden ja asusteiden myymälän. Kaupparekisteriin Kivimäen perustuma Toiminimi Salon Neulomo merkittiin vuonna 1957 ja tuotemerkki Salonne rekisteröitiin vuonna 1958. Salon Neulomossa työskenteli parhaimmillaan satakunta työntekijää ja tuotteita myytiin yli sataan vaateliikkeeseen ympäri maata. Liike oli 1960-luvulla Salon suurimpia veronmaksajia. Tekstiilialan halpatuonti 1980-luvun lopulla johti kuitenkin Salon Neulomon vararikkoon 1990-luvun alussa. Vuonna 1982 Kivimäki tuomittiin sakkoihin veropetoksista.[3][1][3]

Kivimäki osallistui sekä talvi- että jatkosotaan ja oli sotien jälkeen mukana reserviupseeritoiminnassa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin ja oli vapaaehtoisen maanpuolustustyön johtohenkilöitä. Hän oli myös aktiivinen Salon seudun järjestö- ja urheilutoiminnassa ja tunnettiin lahjoittajana. Hän myös viljeli maatiloja Halikossa ja Kiskossa.[1]

  1. a b c Tauno Kivimäki Biografiasampo. Viitattu 29.01.2023.
  2. Suomalaiset talouden alan arvonimellä palkitut Kansallisbiografia. Viitattu 29.01.2023.
  3. a b Helsingin Sanomat. 19.1.1982. Salon Neulomon omistaja sakkoihin veropetoksista.