Saamen lippu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saamelaisten lippu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saamen lippu.

Saamen lippu on saamelaisten kansallisuuden tunnus, joka virallistettiin vuonna 1986. Lipussa on kaksivärinen ympyrä, jonka sininen osa kuvaa kuuta ja punainen osa aurinkoa. Lipun värit ovat samoja kuin saamenpuvuissakin käytetyt värit. Saamen lippua käytetään muiden kansallislippujen tavoin, ja virallisia saamelaiskonferenssissa hyväksyttyjä liputuspäiviä saamelaisilla on 12. Niiden lisäksi lippua käytetään epävirallisissa yhteyksissä, kuten perhejuhlissa.

Saamen lipun värit tulevat saamenpuvuissa käytetyistä väreistä.[1] Lipun kuva-aihe tulee noitarummusta ja Ruotsin saamelaisen Anders Fjellnerin runosta Biejjie-baernie eli Auringonpojat. Runossaan Fjellner kuvaa saamelaisia auringon pojiksi ja tyttäriksi.[2] Ympyrän punainen osa kuvaakin aurinkoa ja sininen osa kuuta. Saamelaisissa noitarummuissa aurinko on puolestaan tärkein kuvio, ja se esiintyy keskellä useimpia rumpuja.[1]

Persenin lippuehdotus

Yksi ensimmäisistä ehdotuksista saamelaisten lipusta tuli taiteilija Synnøve Persenilta vuonna 1977. Hän innostui suunnittelemaan lipun Färsaarilla vierailtuaan ja Färsaarten lipun nähtyään. Hän piti siitä, kuinka ylpeästi färsaarelaiset puhuivat kodistaan, ja halusi saamelaisille oman tunnuksen. Persenista tuntui siltä, ettei hänen maallaan ollut värejä ilman lippua. 1970-luvun loppupuolella saamen lipuksi tehtiin muitakin lippuehdotuksia, mutta Persenin lippu nousi suosituimmaksi. Sitä käyttivät ensimmäistä kertaa Alattio-Kautokeinon vesivoimalan ja padon vastustajat,[3] ja lippu ruokki tuolloin Norjan saamelaisten kansanliikettä[1].

Persenin lipun värit tulivat pohjoissaamelaisten kansallispuvun eli gáktin väreistä. Saamelaiset eivät kuitenkaan kokeneet, että se kuvastaisi kaikkia saamelaisia.[1] Saamelaisneuvosto käynnistikin 1980-luvulla suunnittelukilpailun, jonka voitti taiteilija Astrid Båhl. Lippu hyväksyttiin Åressa pidetyssä saamelaisten 13. pohjoismaisessa konferenssissa 15. elokuuta 1986. Samassa konferenssissa hyväksyttiin myös Sámi soga lávlla (suom. Saamen suvun laulu) -runon käyttö saamelaisten kansallislauluna.[2] Uuteen lippuun oli lisätty myös vihreää, joka on yleinen väri etenkin eteläsaamelaisten saamenpuvuissa.[1]

Saamen lippu tangossa

Saamen lippua käytetään muiden kansallislippujen tavoin.[1] Virallisia saamelaiskonferenssissa hyväksyttyjä liputuspäiviä saamelaisilla on 12,[4] mutta lippua voi myös käyttää epävirallisesti erilaisten perhetapahtumien juhlistuksessa tai suruliputuksessa. Suomessa saamelaisalueen viranomaiset ja yhteisöt, kuten seurakunnat, liputtavat sekä saamen että Suomen lipuilla.[5]

Vuosina 1992 ja 1996 Helsingin ja Murmanskin saamelaiskonferensseissa valittiin kymmenen liputuspäivää. Vuoden 2017 Trondheimissä pidetyssä konferenssissa hyväksyttiin vielä kaksi liputuspäivää, eli Isak Saban ja Elsa Laula Renbergin syntymäpäivät. Liputuspäivät ovat saamelaisille tärkeiden tapahtumien ja instituutioiden perustamisen päivämääriä.[1][4]

Liputuspäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d e f g Näkkäläjärvi, Klemetti: "Saamen lippu - yleissaamelaisen tietoisuuden vahvistaja". Teoksessa Siiddastallan: Siidoista kyliin, s. 20–21. Toimittaneet Jukka Pennanen & Klemetti Näkkäläjärvi. Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-347-9.
  2. a b Saamen lippu samediggi.fi. Viitattu 12.11.2013.
  3. My country has no colours Nasjonalmuseet. Viitattu 22.3.2024. (englanniksi)
  4. a b Tietoa meistä Saamelaiskäräjät. Viitattu 22.3.2024.
  5. Suomalaisuuden Liitto - Lippuvalistus suomalaisuudenliitto.fi. Arkistoitu 12.11.2013. Viitattu 12.11.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]