Rypysuo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rypysuo
Kaupunki Kuopio
Suuralue Niuva-Länsi-Puijo-Rypysuo
Kaupunginosa nro 19
Väkiluku 2 600[1]
Länsi-Puijon alakoulu (2007)

Rypysuo eli Länsi-Puijo on pääosin 1970-luvulla rakennettu Kuopion kaupunginosa, joka sijaitsee noin 4–5 kilometrin etäisyydellä keskustasta, Puijon selänteen länsipuolella (luoteissuunnassa torilta nähtynä). Asukkaita alueella on noin 2 600.[1] Rypysuon vanhempi, eteläinen osa Karpalopolun ja Sammalpolun välillä on rakennettu jo 1950- ja 1960-luvuilla ennen Rypysuontien kaaren valmistumista. Asukkaiden iän puolesta Rypysuo on kaupungin keskiarvoa nuorempi, pitkälti suuren lapsiperheiden määrän takia (noin kolmannes asukkaista on alle 15-vuotiaita).[1] Perheiden sijoittumiseen alueelle vaikuttaa osin kaupunginosan asumisen suhteellinen edullisuus verrattuna viereisten Puijonlaakson ja Julkulan hintatasoon.

Liikuntamahdollisuudet ovat kaikkialla alueella yhtä hyvät, mutta osa palveluista on naapurikaupunginosa Julkulan tavoin haettava Puijonlaaksosta.

Niuva–Länsi-Puijo–Rypysuo-suunnittelualueelle on sijoittunut noin 700 työpaikkaa (1.1.2008)[2].

Rypysuontien hevosenkenkä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alue levittäytyy hevosenkengän muotoisen Rypysuontien ympärille. Sen eteläkärki sijaitsee Puijonlaaksoon vievän tienristeyksen ja Puijon mäkimontun laidassa. Alueen keskellä sijaitsee Länsi-Puijon koulu (alakoulu), jonka vuonna 1978 rakennetun tilapäisrakennuksen tilalle valmistui uusi koulu syksyllä 2007. Uusi koulurakennus maksoi noin 4,8 miljoonaa. Koulua käy noin 200 oppilasta (2016–2017).[3][4]

Alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä uuden koulun myötä. Uusi koulurakennus ei ollut läpihuutojuttu, sillä koko koulun lakkauttamistakin esitettiin.[3]

Noin puoleen väliin asti Rypysuontietä rakennukset ovat pääosin rivi- sekä omakotitaloja. Hevosenkengän länsiosassa sijaitsee tien molemmin puolin noin puolen kilometrin pituudelta kerrostaloja. Rypysuontien länsiosan keskivaiheilla sijaitsevat lähikauppa Sale, Rypysuon asukastupa (Petosen ohella ainoa kaupungin pyörittämä asukastupa, valittiin Pohjois-Savon vuoden 2002 kaupunginosayhdistykseksi[5]), parturi-kampaamo sekä Kellonsoittaja Pub. Tie päättyy lounaissuunnassa joko keskustaan päin tai Julkulaan vievään risteykseen. Risteyksen laidassa on Niuvan koulu (p. 1923, yhdistettiin Länsi-Puijon kouluun 1993), jossa toimii nykyisin esikoulu ja Länsi-Puijon päiväkoti. Siellä järjesti kansalaisopisto erityisesti lasten liikuntakursseja.

Rypysuon ulkoliikuntamahdollisuudet ovat hyvät. Jäälle joko Julkulaan tai Niuvaan on matkaa 500 metriä sekä Puijon mäkimonttuun ja latuverkostoon alle kilometri. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tai yliopistolle matkaa on hieman vähemmän kuin torille, noin 3 kilometriä. Osa alueella asuvien lähipalveluista kuten pankki, kirkko ja kirjasto ovat noin kaksi kilometriä länteen Rypysuosta sijaitsevassa Puijonlaakson kaupunginosassa. Keskustasta nähden katsottuna Rypysuon takana sijaitsee Julkulan kaupunginosa, joka on suosittu pien- ja rivitaloalue.

Lähipalvelut (alueen ulkopuolella)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Latu- ja lenkkeilyverkosto 1 km
  • Ravintola ja kioski veikkaus-pisteineen (Ullan Krouvi Julkulassa), pizzeria (Ykköspizza Julkulassa) 1 km
  • Puijon mäkimonttu (laskettelu, mäkihyppy, puulaakijalkapallo) 1 km
  • Hotelli, kirjasto, pankki, R-kioski (Puijonlaaksossa) 2 km
  • Puijonlaakson pesäpallokenttä 2,5 km
  • Puijon seurakunta (Puijonlaaksossa) 2 km
  • Punttisali 2,5 km
  • Keilahalli, Kuopio-halli, uimahalli, Klassillinen lukio, Teku ja Ortodoksinen kirkkomuseo 3 km
  • KYS, yliopisto ja Teknia (Kuopion tiedepuisto, Savilahdessa) 3–4 km
  • keskusta 4 km

Julkinen liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Linja 7 ajaa torin ja Rypysuon väliä kolme kertaa tunnissa sekä arkipäivisin myös Päivärannasta Julkulan, Rypysuon ja Puijonlaakson kautta keskustaan kulkeva linja 9 kulkee kaksi kertaa tunnissa. Linja 7 jatkaa keskustasta Rauhalahteen ja 9 Lippumäkeen asti.
  • Linja 20 Päivärannan ja keskustan välillä (Niuvan, KYSin & yliopiston ja Niiralan kautta) kulkee kolme kertaa tunnissa siten, että aivan Rypysuontien pohjoispäässä asuvat voivat käyttää myös sitä.

Kuopiolainen rap-artisti OG Ikonen vietti lapsuutensa Rypysuolla ja on tehnyt Rypysuota käsittelevän kappaleen "Takas Rypysuolle". Kappaleella Ikonen käsittelee lapsuuttaan Rypysuolla. Kappale piirtää tylyn kuvan siitä millaista elämä voi pahimmillaan olla syrjäytyneiden ihmisten hallitsemalla kaupungin vuokratalo-alueella.

  1. a b c Länsi-Puijo – Rypysuo. kuopionkaupunginosat.fi. 2004. Kuopionkaupunginosat.fi. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 15.8.2007.
  2. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. a b Poutiainen, Kristiina: Vähän tää on hieno! Savon Sanomat, 15.8.2007, 100. vsk, nro 222, s. A6.
  4. Länsi-Puijon koulu Kuopion kaupunki via peda.net. Viitattu 30.8.2016.
  5. Mönkkönen, Risto J.: Käytiin tuolla – Puijon takana – Rypysuolla Latari. 14.12.2002. Männistön asukasyhdistys ry. Arkistoitu 28.9.2007. Viitattu 15.8.2007.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]