Riemukaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo monumentista ja arkkitehtuurin käsitteestä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Triumfikaari (”riemukaari”) on suuri monumentaaliportti, jolla on juhlistettu muun muassa sotavoittoa. Kirkkoarkkitehtuurissa triumfikaari on kirkkosalin ja kuorin välinen holvikaari.[1]

Antiikin Roomassa riemukaaria pystytettiin sotapäälliköiden urotöiden kunniaksi ja keisarien muistomerkeiksi. Riemukaari kehittyi umpinaisesta patsasjalustasta ja sen päällä oli veistosryhmiä. Riemukaareen liitetyissä reliefeissä ja teksteissä kerrottiin sen henkilön teoista, jonka kunniaksi muistomerkki oli pystytetty. Riemukaaret rakennettiin yleensä teiden tai katujen poikki, joten niihin holvattiin kulkuaukko. Myöhemmin riemukaariin lisättiin pienemmät kulkuaukot jalankulkijoille. Riemukaaren muoto säilyi romaanisten kirkkojen fasadeissa ja renessanssin profaanirakennusten julkisivuissa. Barokki ja empire ottivat riemukaareen uudestaan käyttöön sen alkuperäisessä muodossa, mutta yleensä ilman patsaita.[2]

Tunnettuja triumfikaaria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalaiskauden aikana rakennetut riemukaaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Riemukaari Rakennettu Kaupunki Valtio
Sergiusten riemukaari 30 eaa. Pula  Kroatia
Tituksen riemukaari 82 jaa. Rooma  Italia
Septimius Severuksen riemukaari 202 jaa. Rooma  Italia
Gallienuksen riemukaari 262 jaa. Rooma  Italia
Konstantinuksen riemukaari 315 jaa. Rooma  Italia

Roomalaiskauden jälkeen rakennetut riemukaaret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Riemukaari Rakennettu Kaupunki Valtio
Porte Saint-Denis 1672 Pariisi  Ranska
Porte du Peyrou 1693 Montpellier
Puerta de Alcalá 1778 Madrid  Espanja
Brandenburgin portti 1791 Berliini  Saksa
Arc de Triomphe du Carrousel 1808 Pariisi  Ranska
Narvan riemukaari 1814 Pietari  Venäjä
Wellington Arch 1830 Lontoo  Britannia
Marble Arch 1833 Lontoo  Britannia
Moskovan riemukaari 1834 Moskova  Venäjä
Arc de Triomphe 1836 Pariisi  Ranska
Moskovan riemukaari 1838 Pietari  Venäjä
Porte d’Aix 1839 Marseilles  Ranska
Admiralty Arch 1912 Lontoo  Britannia
Bolzanon voiton monumentti 1928 Bolzano  Italia
India Gate 1931 New Delhi  Intia
Pjongjangin riemukaari 1982 Pjongjang  Pohjois-Korea
Siegestor 1958 München  Saksa
Patuxai 1969 Vientiane  Laos
Voiton kaari 1989 Bagdad  Irak
Arch 22 1994 Banjul  Gambia
Yhdistymisen riemukaari 2001 Pjongjang  Pohjois-Korea
Millennium Gate 2008 Atlanta  Yhdysvallat

Triumfikaari kuvataiteessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kämäräinen Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8
  1. Valkeapää, Leena: Taidehistorian sanasto (PDF) 2003. Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 21.12.2008. Viitattu 26.7.2017.
  2. Kämäräinen 1986, s. 133

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]