Pystyyn haudattu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Myyttiseksi pohjoiseksi balladiksi nimetty Pystyyn haudattu on Joni Skiftesvikin ensimmäinen romaani. Kirja ilmestyi syksyllä 1984. Se valittiin tuolloin Finlandia-kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi. Palkinto jaettiin silloin ensimmäisen kerran ja sen sai Erno Paasilinna.

Pystyyn haudattu sijoittuu Pohjanlahden satamakylään. Kirjassa on kolme kerronnallista tasoa, tämä päivä, eilinen ja unien taso. Merimies Bruuno saapuu kymmenen poissaolovuoden jälkeen kotikyläänsä ja ryhtyy selvittelemään sillä aikaa kuolleen äitinsä Lainan kuolemaa. Samalla paljastuu myös Bruunon nuoruudenrakkauden, kyläkauppias Jallun kanssa avioituneen Sirkan elämään liittyviä traagisia tapahtumia, joihin myös Bruuno itse on ollut osallisena.

Pystyyn haudattu on nähty useaan kertaan myös näyttämöllä. KOM-teatterin esittämä, Pekka Milonoffin ohjaama Pystyyn haudattu sai runsaasti myönteistä huomiota 1988 kotimaassa ja myös ulkomailla. Näytelmän kantaesitys oli kirjailijan kotikylän Martinniemen työväentalossa tammikuussa 1986. Teatteri esitti näytelmää kotimaan laajan kiertueen lisäksi myös ulkomailla Meksikoa myöten. Neuvostoliiton Kazanin draamateatterissa Pystyyn haudattu sai aikaan pienimuotoisen kulttuuriskandaalin, koska miespuoliset pääosanesittäjät Pauli Poranen ja Heikki Paavilainen esiintyivät siinä saunomiskohtauksessa alastomina. Yleisöä juoksi teatterista ulos hakemaan poliisia keskeyttämään esityksen. Poliisin saavuttua saliin näyttelijät olivat jo pukeutuneet ja esitys sai jatkua.

Kirja on käännetty unkariksi ja venäjäksi.

Skiftesvik on kirjoittanut Pystyyn haudatun myös kuunnelmaksi.

  • Joni Skiftesvik: Finlandia City, WSOY 2018
  • Ollikainen & Tanskanen: KOM-kirja, Like 2013
  • Helsingin Sanomat, Kirsikka Moring 20.1.1986

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Joni Skiftesvik Kirjasampo.fi:ssä
  • Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston Pohjoista kirjallisuutta: Joni Skiftesvik -sivut