Pupilli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Silmäterä” ohjaa tänne. Katso myös elokuva Silmäterä.
Pupilli on silmän värikalvon keskellä oleva pyöreä reikä.

Pupilli (latinasta, pupilla) eli mustuainen[1] on silmän värikalvon keskelle jäävä aukko. Värikalvossa olevat lihakset muuttelevat pupillin laajuutta ja siten säätelevät verkkokalvolle päätyvän valon määrää. Pupilli suurenee hämärässä valaistuksessa, jotta verkkokalvolle saataisiin kerättyä suurempi määrä valoa. Kirkkaassa valaistuksessa pupilli taas pienenee.

Pupilli näyttää mustalta, koska siihen saapuva valo absorboituu suurimmaksi osaksi silmän sisäosan kudoksiin. Kirkkaassa valossa ihmisen pupillin halkaisija on noin 1,5 millimetriä, hämärässä jopa kahdeksan millimetriä.

Myös monet päihteet ja lääkkeet vaikuttavat pupillin suuruuteen. Opiaatit saavat pupillin supistumaan, kun taas monet vahvat stimulantit kuten amfetamiini tai psykedeelit kuten LSD laajentavat pupillia.

Eläinten pupilli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pupillireaktio

Eläinten pupillit toimivat periaatteessa samalla tavalla kuin ihmisen, mutta muodossa on lajikohtaisia eroja. Kissalla pupilli supistuu kapeaksi pystyraoksi ja syyksi on arveltu tarvetta nähdä hyvin ylös ja alas (lintuja ja hiiriä). Monilla kasvinsyöjillä pupilli on vaakasuoraan soikea, koska saaliseläimille on eduksi laaja näkökenttä. Vaikka pupilli olisi kirkkaassa valossa supistunut, horisontin suuntainen pupillin rako auttaa havaitsemaan petoeläimet. Hevosen pupillin reunassa on pieniä ulokkeita, joiden tehtävänä on ilmeisesti varjostaa liian kirkkaalta auringonpaisteelta. Alpakoilla ja laamoilla pupilli voi supistua niin paljon, että vain pupillin päihin jää pienet aukot. Tämä lienee sopeutuma erittäin voimakkaaseen auringon säteilyyn ylhäällä vuoristossa. Hylkeillä pupilli supistuu pinnalla pieneksi pyöreäksi aukoksi. Hylkeiden silmän linssi on lähes pallomaisen pyöreä ja tarkoitettu veden alla näkemiseen, pinnalla hylkeet ovat hyvin likinäköisiä. Pienen pupillin läpi katsotaan vain linssin keskiosalla, jolloin reuna-alueiden voimakas taittuminen jää pois.

Pupilleihin liittyvää termistöä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mydriaasi (mydriasis) tarkoittaa pupillin laajentuneisuutta[2]. Pupillia laajentava lääkeaine on mydriaatti[3][4]

Mioosi (miosis) tarkoittaa pupillin supistustilaa[5]. Miootti on silmätippa, joka saa mustuaisen supistumaan. Niitä käytetään glaukooman hoidossa[4].

Anisokoria tarkoittaa pupillien erikokoisuutta.[6]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.