Piispantarkastus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Piispantarkastus eli visitaatio on kirkollinen tapa, jossa piispa vierailee seurakunnassa ja tarkastaa sen toiminnan. Tarkastuksessa piispa tapaa seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja jäseniä.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan piispantarkastuksen messu 2021-09-19

Piispantarkastus tehdään säännöllisin väliajoin, ja sitä varten seurakunta valmistelee kertomuksen seurakunnan taloudesta ja toiminnasta. Sen tulee kattaa seurakunnan toimintakertomukset, tilastot, kirkonkirjat, arkiston, hallinnon, omaisuuden ja rahastot. Piispan apuna yleensä ovat hiippakunnan pappisasessori, lääninrovasti sekä notaari.[1]

Piispantarkastuksessa puututaan mahdollisiin epäkohtiin seurakunnan toiminnassa. Tarkastuksen yhteydessä tavataan seurakunnan jäseniä, luottamushenkilöitä ja työntekijöitä, joiden kanssa keskustellaan seurakunnan tilasta. Tarkastukseen yhteyteen kuuluu usein myös jumalanpalvelus sekä muita kirkollisia tilaisuuksia.[2]

Visitaatio tarkoittaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kevennettyä piispantarkastusta tai pelkkää piispan vierailua seurakunnassa.[3]

Ortodoksinen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ortodoksisessa kirkossa piispantarkastus on käytännössä yhtenevä luterilaisen kirkon kanssa. Piirinvalvoja toimii piispantarkastuksen järjestäjänä. Visitaatio-termiä ei kuitenkaan käytetä [4]

  1. Piispantarkastus Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 10.8.2020. Viitattu 21.10.2014.
  2. Piispantarkastus seurakunnassa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 29.9.2014. Viitattu 21.10.2014.
  3. Visitaatio Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 13.8.2020. Viitattu 21.10.2014.
  4. isä Ambrosius - Markku Haapio: Suomen Ortodoksinen kirkko lähde tarkemmin?