Pekka ja Pätkä Suezilla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka ja Pätkä Suezilla
Ohjaaja Armand Lohikoski
Käsikirjoittaja Armand Lohikoski
Tuottaja T. J. Särkkä
Säveltäjä Toivo Kärki
Hannu Halonen
Kuvaaja Olavi Tuomi
Mikko Sergejeff
Leikkaaja Elmer Lahti
Lavastaja Aarre Koivisto
Pääosat Esa Pakarinen
Masa Niemi
Siiri Angerkoski
Assi Nortia
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta 25. huhtikuuta 1958
Kesto 74 min
Alkuperäiskieli suomi
Edeltäjä Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä
Seuraaja Pekka ja Pätkä miljonääreinä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Pekka ja Pätkä Suezilla (1958) on Armand Lohikosken ohjaama ja käsikirjoittama Puupää-elokuvasarjan kymmenes elokuva. Näitä Suomen Filmiteollisuuden tuottamia elokuvia valmistui vuosina 1953–1960 kaikkiaan kolmetoista. Pekka ja Pätkä Suezilla on jatkoa sarjan aiemmalle elokuvalle Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä.

Kohtaukset Suezilta on kuvattu Seutulassa Ruduksen hiekkakuopalla. Palmut olivat pahvia, pyramidit hiekkakumpuja, ja höyrylaivat kulkivat narusta vetäen sadevesilammikossa. Aikalaiskriitikot luulivat tekijöiden vahingoniloksi, että kuvauksiin oli lähdetty paikan päälle[1], ja eräskin kriitikko valitti, että vaikka Särkän rahoilla oli päästy Suezille, kovin oli yksitoikkoisesti niitä maisemia välitetty. Hieman aidompia maisemia tarjoili höyrylaiva-kohtaus, joka oli kuvattu aiemmin Marokossa vuonna 1953 tehtyä Rantasalmen sulttaania varten.[2]

Elokuva alkaa edellisen Pekka ja Pätkä sammakkomiehinä -elokuvan loppukohtauksella jossa YK-rauhanturvamiehet lyövät kaksikon tainnoksiin puistonpenkillä. Rauhanturvaajat ovat nimittäin juuri onnistuneet sopimaan treffit kahden tytön kanssa eikä ajatus Suezille lähdöstä enää houkuttele. He raahaavat Pekan ja Pätkän pensaaseen jossa vaihtavat heidän vaatteensa omiinsa.

Kaksikko kiidätetään taksilla Seutulaan, josta lähtevä kone lennättää heidät Suezille. Tarina etenee monien kommelluksien kautta loppuun, jossa Pekka ja Pätkä tulevat pelastaneeksi kalifin tyttären. Vastalahjaksi he pyytävät taikalampun, jonka henki toteuttaa kolme toivomusta. Hieman huonosti harkittujen toiveiden jälkeen Pekka saa tutun hattunsa takaisin, muutaman lisätoivomuksen sekä Justiinan paikalle. Tämä puolestaan toivoo itsensä ja kaksikon takaisin Voikukankadulle, minkä toivomuksen seurueeseen tympiintynyt lampunhenki mielellään toteuttaa.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Esa Pakarinen  Pekka Puupää  
 Masa Niemi  Pätkä  
 Siiri Angerkoski  Justiina Puupää  
 Assi Nortia  Suleima, kalifi Abu Kabun tytär  
 Kauko Kokkonen  vääpeli Pippurinen  
 Veikko Linna  rosvopäällikkö Ben Jussuf  
 Pentti Irjala  lampun henki  
 Heikki Savolainen  sheikki Ali Ben Ali  
 Juhani Kumpulainen  asekauppias  
 Leena Pulkkinen  1. tyttö  
 Raili Kuusisto  2. tyttö  
 Tommi Rinne  1. YK-sotilas  
 Mikko Niskanen  2. YK-sotilas  
 Matti Dahlberg  YK-sotilas / beduiini  
 Tauno Söder  beduiini  
 Kale Teuronen  beduiini  
 Spede Pasanen  YK-sotilas  
 Heimo Karppinen  sotilaspalvelija Karppinen  
 Walle Siivonen  YK-sotilas  
 Juhani Alaranta  YK-sotilas  
 Jaakko Pakkasvirta  vartija  
 Paavo Hukkinen  luihu tyyppi  
 Hannes Veivo  luihu tyyppi  
 Arttu Suuntala  henkivartija  
 Arvo Kuusla  henkivartija  
 Mirja Karisto  orjatar  
 Uuno Montonen  kalifi Abu Kabu  
 Nestori Lampi  eunukki  
 Armas Jokio  talonmies Pikkarainen  
 Armand Lohikoski  Suezin lennonjohdon ja YK-kapteenin ääni  
 Vilho Ruuskanen    
 Seppo Sariola    

Aikalaiskriitikot suhtautuivat elokuvaan alistuneesti, kuten Jukka Holopainen (Suomen Sosialidemokraatti): ”Idealtaan olen valmis nämä puupäät hyväksymään kun tiedän, että niille nauretaan ja niistä nuorempikin väki pitää.”

Tomira Savtschenko (Kansan Uutiset) vielä astetta alistuneemmin: ”Näiden sarjatuotteiden tympäisevyyden taso joskus vaihtelee ja tällä kertaa oli iloksemme nollassa. Valitettavasti kuitenkin filmin älyllinen taso, huumori ja tekotapa ovat entisellään.” Lukija vastasi Savtschenkolle saman lehden myöhemmässä numerossa: ”Uskoisin, ettei yksikään rehellinen arvostelija kehtaa sanoa, etteikö ohjaajan tehtävä mainitussa elokuvassa olisi jonkin hyvänkin sanan arvoinen, siksi suuritöinen sen on täytynyt olla kaikkine laitteineen, henkilöineen ja ’suezilaisine’ maastoineen, joiden kaikkien yhteistoimintaan sovittaminen kenties on arvostelijan mielestä älytöntä, mutta johtunee kai siitä, ettei ohjaaja ole huomannut kääntyä T. S-o:n puoleen ’älyä’ lainatakseen.”[3]

  1. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 13.3.2012, s. D 7.
  2. Pekka ja Pätkä Suezilla (Archive.org) Yle. Viitattu 13.3.2012 (alkuper. viittaus 14.11.2008).
  3. Pekka ja Pätkä Suezilla Elonet. Lehdistöarvio. Viitattu 24.3.2014.