Paul Henreid

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paul Henreid (vasemmalla) Humphrey Bogartin kanssa elokuvassa Casablanca.

Paul Georg Julius Hernried Freiherr von Wassel-Waldingau (10. tammikuuta 1908 Trieste, Itävalta-Unkari (nyk. Italia) – 29. maaliskuuta 1992 Santa Monica, Kalifornia), tunnettu ammattinimellään Paul Henreid, oli itävaltalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja.

Hän aloitti uransa Wienin teattereissa. Hänen elokuvauransa alkoi 1930-luvun alun saksalaisissa elokuvissa. Vuonna 1935 hän kuitenkin muutti Itävallasta Britanniaan. Sodan alettua hän oli joutua pidätetyksi vihollismaan kansalaisena, mutta onnistui näyttelijäystävänsä avulla välttämään sen.[1] Hän teki debyyttinsä Hollywoodissa pienessä roolissa elokuvassa Hyvästi, Mr. Chips (Goodbye, Mr. Chips, 1939). Kolme vuotta myöhemmin ilmestyivät hänen kaksi kuuluisinta roolisuoritustaan: miespääosa elokuvassa Uusien tähtien alla (Now, Voyager), jossa hänen vastanäyttelijänään oli Bette Davis, sekä Victor Laszlon rooli elokuvassa Casablanca, jossa vastanäyttelijöinä olivat Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman. Tämän jälkeen hän ohjasi runsaasti niin elokuvia kuin televisiotuotantojakin. Hän on saanut urastaan kaksi tähteä Hollywood Walk of Famelle, toisen elokuvista ja toisen televisiosta.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paul Henreidista tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1946. Hän oli naimisissa Elizabeth Gluckin kanssa vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka. Pariskunnalla oli kaksi lasta. Henreid kuoli keuhkokuumeeseen 87-vuotiaana.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]