Panturkkilaisuus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maat ja autonomiset alueet, joissa turkkilaiset kielet ovat virallisessa asemassa.

Panturkkilaisuus on pääsääntöisesti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttanut ideologinen, poliittinen ja kulttuurillinen liike saavuttaa yhtenäisyyttä turkkilaisten kansojen keskuudessa. Panturkkilaisuus syntyi Volgan ja Krimin tataarien keskuudessa 1800-luvun lopulla ja voimistui ensimmäisen maailmansodan aikana.[1][2]

Jo 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun aikana julkaistiin teoksia, joissa pohdittiin turkkilaisten kansojen yhtenäisyyttä ja elämää eri hallintojen alaisena. Esimerkiksi Arthur Lumley Davids halusi kyseisistä kansoista käytettävän nimeä Turk eikä Tatar. Mustafa Celâleddin Paşa uskoi, että turkkilaiset ja eurooppalaiset periytyivät samasta "Touro-Aryan -rodusta". Arminus Vámbéry korosti turkkilaisten kansojen yhtenäisiä "turaanilaisia" ominaisuuksia, ja Léon Cahun koki "turaanilaisen rodun" tuoneen sivilisaation Eurooppaan.[3]

Panturkkilaisuus ideana alkoi käytännössä vuoden 1883 julkaistusta krimintataari Ismail Gaspıralın perustamasta lehdestä nimeltään Tercuman. Siinä hän käytti iskulausetta Fikerde, telde ve eshte berdemlek (ajattelun, kielen ja toiminnan yhtenäisyys). Gaspıralı uskoi, että turkkilaiset, turkmeenit, mongolit, tataarit, uzbekit ja jakuutit kuuluivat kaikki "samaan perheeseen". Gaspıralın lehti levisi Venäjän turkinsukuisten kansojen keskuudessa. Osmanien valtakunnan viranomaiset kielsivät sen, mutta maan intellektuellit lukivat sitä ja inspiroituivat. Gaspıralı halusi luoda yhteisen turkkilaisen kielen ilman persialaisia ja arabialaisia lainasanoja. Tämä ei kuitenkaan ikinä toteutunut, pääsääntöisesti siksi, että samanlaisuuksistaan huolimatta turkkilaisilla kansoilla oli jo omat, toisistaan eroavat kielet.[2][3]

Myös muut ajattelijat kirjoittivat aiheesta. Esimerkiksi kazanintataari Yusuf Akçura vuoden 1904 esseessään Och Tarzi Seyaset. Hän myös perusti lehden nimeltään Türk Yurdu. Vuonna 1908 aihetta vei eteenpäin azerbaidžanilainen Ali Husseinzade teoksessaan Turkileshmek, Islamlashmek, Zamanlashmek. Kaikista laajin teoreettinen teos on kuitenkin vuonna 1923 julkaistu The Basic Principles of Turkism, jonka kirjoitti turkkilainen Ziya Gökalp.[2][1]

Panturkkilaisuus oli osmanien valtakunnassa suosiossa. Sittemmin Turkin tasavalta, joka oli konfliktissa Venäjän kanssa, ja etenkin presidentti Kemal Atatürk hylkäsi idean ja keskittyi enemmänkin Turkin turkkilaisten kansallisuusaatteeseen. Venäjän puolella aatteen tukahduttivat kommunistit.[1]

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen panturkkilaisuus on kerännyt huomiota uudelleen, joskin vähäisissä määrin.[3]

  1. a b c Pan-Turkism (englanniksi) Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.4.2021.
  2. a b c Sabirzyan Badretdin: PAN-TURKISM: PAST, PRESENT AND FUTURE 1998. The Tatar Gazette. Viitattu 17.10.2021.
  3. a b c Pan-Turkism Encyclopedia.com. Viitattu 17.10.2021.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.