Onttola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Onttola on kylä Kontiolahdella. Se sijaitsee Joensuun rajalla. Myös kylän Joensuun puoleista osaa, joka virallisesti on Kytö, kutsutaan usein Onttolaksi. Kontiolahden kuntakeskukseen on matkaa noin 25 kilometriä, Joensuuhun 7 kilometriä.

Onttolan läpi virtaa Höytiäisen kanava, joka syntyi Höytiäisen järvenlaskussa, joka karkasi käsistä[1]. Kanava laskee Höytiäisestä Puntarikosken kautta Pyhäselkään.

Onttolalla ja Puntarikoskella on yhteinen kylätoimikunta. Asukkaita kylissä on yhteensä noin tuhat.lähde?

Onttolassa on alakoulu, jossa on noin sata oppilasta Onttolasta, Kunnasniemeltä ja Puntarikoskelta. Koulussa toimii muun muassa 4H-kerho.

Lykynlammen ulkoilualue on laaja ja monipuolinen virkistysalue, joka on erityisesti joensuulaisten perheiden suosiossa.

Kylällä on terveysasema. Puntarikoskentien varressa on kappeli ja hautausmaa. Idän Maidon entinen viljasiilo on Onttolan korkein rakennus.

Rajavartiosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onttolassa pitää päämajaansa Pohjois-Karjalan rajavartiosto. Esikunnan lisäksi yksikköön kuuluu varuskunta. Varuskunnan suuri liikuntahalli on myös kyläläisten käytössä. Ampumarata suljettiin siviiliammunnoilta vuoden 2015 alusta.[2]

Joensuun lentoasema sijaitsee Onttolassa; lentoasemaa on kutsuttu Onttolan lentoasemaksi.

Onttolan rautatieasema (lyh. Ont) on asema rataosalla Pieksämäki–Joensuu. Nykyisin Onttolan liikennepaikan vakituinen käyttäjä on Teboilin öljy- ja kaasuvarastot. Asema sijaitsee Joensuun kaupungin puolella.


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]