Myöhempien aikojen pyhien liike

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myöhempien aikojen pyhien liike
Suuntautuminen mormonismi
Teologia antitrinitianismi, restorationismi
Hallinto hierarkkinen
Toiminta-alue pääasiassa Yhdysvallat
Perustaja Joseph Smith
Perustettu 1830
Yhdysvalloissa
Irtautunut metodismista
Jäseniä n. 20 miljoonaa

Myöhempien aikojen pyhien liike (engl. The Latter Day Saints Movement) on yleisnimitys Joseph Smithin 6. huhtikuuta 1830 Fayettessa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa perustamasta Kristuksen kirkosta syntyneille, itseään kristillisinä pitäville mormonistisille ryhmille. Joseph Smithin perustamasta kirkosta on saanut alkunsa joukko erilaisia kirkkoja ja uskonnollisia yhteisöjä. Niille yhteistä on se, että ne kaikki tunnustavat Smithin Jumalan profeetaksi ja Mormonin kirjan Jumalan sanaksi. Samoin niiden uskontulkinta rakentuu ainakin osittain Smithin kirkon alkuaikoinsa saamille ilmoituksille ja profetioille.

Mormonismin perustaja Joseph Smith, maalaus vuodelta 1842.

Joseph Smithin perustamassa kirkossa tapahtui hajaannusta jo hänen elinaikanaan. Varsinaisesti uskonnollinen liike kuitenkin hajaantui vasta, kun Smith tuli ammutuksi hänen puolustautuessaan vankilaan hyökännyttä kiihtynyttä väkijoukkoa vastaan 27. kesäkuuta 1844. Smith ei ollut jättänyt selkeitä ohjeita kuolemansa varalta, minkä takia hänen johtamassaan liikkeessä puhkesi valtataistelu. Useatkin Smithin läheisistä työtovereista olivat sitä mieltä, että heidän kuului saada liike johtoonsa. Smithin nimittämän kahdentoista apostolin koorumin virkaiältään vanhin, Brigham Young, ja muut paikalla olevat kahdentoista apostolin koorumin vanhimmat, taas olivat sitä mieltä, ettei Smithille pitänyt ensi alkuun etsiä seuraajaa lainkaan, vaan liikkeen johdon tulisi siirtyä apostolien koorumille kollektiivisesti, kunnes kahdentoista apostolin koorumi voi järjestää kirkon presidenttikoorumin uudestaan.

Preerioiden pyhät eivät seuranneet Brigham Youngia Kalliovuorille. He jäivät kirkon aiemmille ydinalueille Missouriin, Illinoisiin, Ohioon ja Pennsylvaniaan. He eivät tunnustaneet Youngia Smithin legitiimiksi seuraajaksi kirkon profeettana. Useat niistä kieltäytyivät myös hyväksymästä Smithin loppukauden ilmoituksia, ennen muuta hänen salaisesti käyttöön ottamaansa moniavioisuutta. Jotkut näistä ryhmistä menivät jopa niin pitkälle, että katsoivat Smithin langenneen elämänsä loppuvaiheessa pois Jumalan johdosta, minkä johdosta hänestä oli tullut "langennut profeetta". Preerioiden pyhien ryhmistä suurin on Smithin pojan Joseph Smith III:n ympärille syntynyt Kristuksen yhteisö, entiseltä nimeltään Reorganisoitu myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Myös suuri joukko muita ryhmiä kuuluu preeria-mormoneihin, kuten Church of Jesus Christ of Latter Day Saints (strangiitit).

Nykyinen jaottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluvat yhteisöt voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään: Kalliovuorten pyhiin ja preeria-alueiden pyhiin. Kalliovuorten pyhät tunnustivat Brigham Youngin Smithin seuraajaksi. Young johti pyhien pääosan Kalliovuorille, nykyiseen Utahiin. Nämä pyhät tunnustivat Smithin ilmoituksen moniavioisuudesta aidoksi ja panivat sen toimeen. Näistä ryhmistä ylivoimaisesti suurin on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko eli MAP-kirkko. Tämä on myös ainut myöhempien aikojen pyhien yhteisöistä, jolla on käytännön merkitystä Suomessa. Kalliovuorten pyhiin kuuluu myös lukuisia muita ryhmiä, kuten Apostolic United Brethren ja Fundamentalistinen myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Suurin osa näistä ryhmistä on nk. fundamentalistimormoneja, jotka eivät tunnusta aidoksi vuoden 1890 Manifestia, jolla MAP-kirkko luopui moniavioisuuden harjoittamisesta. Tämän takia nämä ryhmät jatkavat moniavioisten liittojen solmimista kielloista huolimatta.

Myöhempien aikojen pyhien liikkeeseen kuuluu myös ryhmiä, jotka eivät kuulu selkeästi kumpaankaan pääryhmään.

Mormoniliike on levinnyt laajalti eri puolille maailmaa. Utahissa heidän osuutensa väestöstä on noin 58 % (2008), joskin vähenemään päin.[1][2] Muista Yhdysvaltain osavaltioista heitä on erityisen paljon Idahossa (23 %), Nevadassa (11 %), Oregonissa (5 %), Montanassa (5 %), Wyomingissa (5 %) ja Arizonassa (4 %).[3] Myös Tongan saarivaltiossa osuus on kasvanut väestöön nähden erityisen suureksi. Se on noin 15,5 %.[4] Suomessa mormonikirkkoon kuului vuodenvaihteessa 20072008 3 246 jäsentä.[5] Suomen väkiluku oli tuolloin 5 300 484 henkeä,[6] mikä tekee mormonien prosentuaalisesta osuudesta varsin alhaisen, noin 0,06 %.

Ennen Joseph Smithin kuolemaa syntyneet ryhmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristuksen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka syntyivät ennen profeetta Joseph Smithin kuolemaa
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen kirkko Joseph Smith 6. huhtikuuta, 1830 Ei eronnut Kaikki mormonistiset ryhmät mieltävät olevansa seuraajia Muutti 1834 nimensä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkoksi

Ennen vuotta 1844 syntyneet yhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka syntyivät ennen vuotta 1844
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen puhdas kirkko Wycam Clark 1831 Kristuksen kirkko Hajonnut Ensimmäinen Kristuksen kirkosta eronnut yhteisö.
Kristuksen kirkko (parrishiitit) Warren Parrish 1837 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut
Kristuksen kirkko, morsian, Karitsan vaimo George M. Hinkle 1840 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Opetti, että Joseph Smith ei ollut profeetta ja että Mormonin kirja ei ollut pyhä kirjoitus
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko William Law 1844 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Vastusti moniavioisuutta; julkaisi Nauvoo Expositor -lehteä, jonka kirjapainon hävittäminen johti Smithin kuolemaan

"Preerioiden pyhien" yhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Josephilaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka tunnustivat Joseph Smith III:n Joseph Smithin seuraajaksi
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen yhteisö Joseph Smith III 1860 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Toiseksi suurin myöhempien aikojen pyhien yhteisö, noin 250 000 jäsentä; päämaja Independencessä, Missourissa. Tunnettu aikaisemmin nimellä Reorganisoitu myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. Kotisivu: cofchrist.org.
Kristillisen veljeyden kirkko R. C. Evans 1918 Kristuksen yhteisö Hajonnut
Restoration Branches Ei ole 1980-luku Kristuksen yhteisö Noin 12 000 jäsentä noin 200 haarassa ja opintopiirissä; keskus Independencessä, Missourissa, jokainen haara on melko itsenäinen Kristuksen yhteisön seurakuntia ja yksittäisiä jäseniä, jotka vastustivat yhteisön opillista muuttumista, ennen muuta naispappeutta; kotisivu: centerplace.org; 2005 jotkut haarat yhtyivät Joint Conference of Restoration Branches-yhteisöksi, kotisivu: conferenceofbranches.org
Jeesuksen Kristuksen 1830 palautettu kirkko Nolan W. Glauner 1980-luvun puoliväli Kristuksen yhteisö Päämaja Tarkiossa, Missourissa Kotisivu: firemountainpress.org
Jumalan leijonan virka David B. Clark 1985 Kristuksen yhteisö Päämaja Oak Grovessa, Missourissa Kotisivu: lionofgod.com
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen ennallistettu kirkko useat Kristuksen yhteisöön kuuluneet 1991 Kristuksen yhteisö Päämaja Independencessä, Missourissa Kotisivu: restorationchurch.net (Arkistoitu – Internet Archive).
Myöhempien aikojen pyhien jäännöskirkko Frederick Niels Larsen 2000 Kristuksen yhteisö 1 000–2 000 jäsentä; päämaja Independencessä, Missourissa Kotisivu: theremnantchurch.com

Hedrickiläiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka tunnustivat Granville Hedrickin Joseph Smithin seuraajaksi
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen kirkko (temppelin paikka) Granville Hedrick 1863 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko; joitakin myös Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (gladdeniitit) 5 000 jäsentä; päämaja Independencessä, Missourissa Kotisivu: churchofchrist-tl.org
Kristuksen kirkko (fettingiläiset) Otto Fetting 1929 Kristuksen kirkko (temppelin paikka) Päämaja Independencessä, Missourissa
Kristuksen kirkko Halley's Bluffissa Thomas B. Nerren ja E. E. Long 1932 Kristuksen kirkko (temppelin paikka) Noin 100 jäsentä, päämaja Shell Cityssä, Missourissa
Kristuksen kirkko, jolla on Elian sanoma Otto Fetting ja William Draves 1929 ja 1943 Kristuksen kirkko (temppelin paikka) Päämaja Independencessä, Missourissa Kotisivu: elijahmessage.com
Kristuksen kirkko (palautettu) A. C. DeWolf 1950-luvulla Kristuksen kirkko (fettingiläiset) Toimii Louisianassa, Mississippissä ja Missourissa
Israelin kirkko Dan Gayman 1972 Kristuksen kirkko Halley's Bluffissa päämaja Missourissa
Kristuksen kirkko, jolla on Elian sanoma (Herran varma tie) Leonard Draves 2004 Kristuksen kirkko, jolla on Elian sanoma Päämaja Independecessä, Missourissa Kotisivu: johnthebaptist.info

Rigdonilaiset ja bickertonilaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka tunnustivat Sidney Rigdonin ja/tai William Bickertonin Joseph Smithin seuraajaksi
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Siionin lasten Jeesuksen Kristuksen kirkko Sidney Rigdon 1844 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut 1847 Käytti ensin nimeä Church of Christ. Tunnettiin myös rigdonilaisina
Jeesuksen Kristuksen kirkko (bickertonilaiset) William Bickerton 1862 Siionin lasten Jeesuksen Kristuksen kirkko 15 000 jäsentä; päämaja Monongahelassa, Pennsylvaniassa Kotisivu: thechurchofjesuschrist.org.
Reorganisoitu Jeesuksen Kristuksen kirkko (bickertonilaiset) Puolet Jeesuksen Kristuksen kirkon (bickertonilaiset) kahdentoista apostolin koorumista 1907 Jeesuksen Kristuksen kirkko (bickertonilaiset) Hajonnut Kiista elämän laadusta tuhatvuotisen valtakunnan aikana hajotti bickertonilaiset apostolien koorumin kahtia; kirkko sulautui myöhemmin yhteen Jeesuksen Kristuksen alkuperäisen kirkon (bickertonilaiset) kanssa
Jeesuksen Kristuksen alkuperäinen kirkko (bickertonilaiset) James Caldwell 1914 Jeesuksen Kristuksen kirkko (bickertonilaiset) Hajonnut Sulautui myöhemmin yhteen Reorganisoidun Jeesuksen Kristuksen kirkon (bickertonilaiset) kanssa

Cutlerilaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka tunnustivat Alpheus Cutlerin Joseph Smithin seuraajaksi
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen kirkko (cutlerilaiset) Alpheus Cutler 1853 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Kourallinen jäseniä; päämaja Independencessä, Missourissa
Jeesuksen Kristuksen palautettu kirkko Eugene O. Walton 1980 Kristuksen kirkko (cutlerilaiset)? 25 jäsentä; päämaja Independencessä, Missourissa
Yhteisöt, jotka tunnustivat James J. Strangin Joseph Smithin seuraajaksi
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (strangiitit) James J. Strang 1844 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Muutama sata jäsentä, päämaja Voreessa, Wisconsinissa. Kotisivu: strangite.org
Kristuksen kirkko Aaron Smith 1846 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (strangiitit) Hajonnut
Messiaan kirkko George J. Adams 1861 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (strangiitit) Hajonnut Johti kannattajansa Mainesta Palestiinaan
Jeesuksen Kristuksen pyhä kirkko Alexandre R. Caffiaux 1964 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (strangiitit) Seurakuntia Ranskassa ja New Mexicossa Caffiaux väitti olevansa James J. Strangin laillinen seuraaja

Muita preerioiden yhteisöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristuksen kirkko (whitmeriläiset) David Whitmer 1847 ja 1871 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Säilyi vuoden 1925 paikkeille
Kristuksen kirkko (brewsterilaiset) James C. Brewster ja Hazen Aldrich 1848 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut
Morsian, Karitsan vaimo Jacob Syfritt 1848 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Syfritt sanoi, että hänet oli temmattu taivaaseen, jossa Joseph Smith nimitti hänet seuraajakseen
Jehovan Siionin vanhimpien seurakunta Charles B. Thompson 1848 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Thompson sanoi olevansa Oppi ja liitot 105:27:ssä mainittu "Baneemy". Hänen mukaansa Kristus oli hylännyt kirkon Smithin kuoleman jälkeen, ja Jumala oli kutsunut hänet järjestämään sen uudelleen.
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (gladdeniitit) Gladden Bishop 1851 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajosi Bishopin kuoleman jälkeen 1865
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen helluntaikirkko Michael Bethel 1994 Useista myöhempien aikojen pyhien yhteisöistä Päämaja Kennerissä, Louisianassa, noin 30 kannattajaa Ryhmä hyväksyy Raamatun ja Mormonin kirjan mutta hylkää Oppi ja liitot -kirjan sekä useita mormonismin erikoisoppeja

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (Joseph Smith (mormonismin perustaja)), seuraaja Brigham Young 1847 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Suurin myöhempien aikojen pyhien kirkoista, 16 miljoonaa jäsentä; päämaja Salt Lake Cityssä, Utahissa Tunnetaan myös MAP-kirkkona tai mormoneina

Fundamentalistiset yhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka harjoittavat moniavioisuutta
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Mormonifundamentalistien liike Lorin C. Woolley 1920-luku Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut useiksi ryhmiksi Ei hyväksynyt luopumista moniavioisuudesta
Myöhempien aikojen Kristuksen kirkko Eldon Kingston 1926 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Arviolta 2 000 jäsentä; päämaja Utahissa Harjoittaa moniavioisuutta
Apostolic United Brethren Rulon C. Allred 1954 Mormonifundamentalistien liike 5 000–8 000 jäsentä; päämaja Bluffdalessa, Utahissa. Harjoittaa moniavioisuutta
Fundamentalistinen myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Leroy S. Johnson 1954 Mormonifundamentalistien liike Arviolta 8 000–10 000 jäsentä; päämaja Eldoradossa, Texasissa. Harjoittaa moniavioisuutta
Yhdistynyt myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko George Woolley Smith 1954 Mormonifundamentalistien liike Arviolta 100–200 jäsentä; enimmäkseen Evanstonissa, Wyomingssa ja Laytonissa, Utahissa Harjoittaa moniavioisuutta ja sulkee mustaihoiset pois pappeudesta
Aikojen täyteyden esikoisten kirkko Joel F. LeBaron 1955 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Kuului mormonifundamentalistien liikkeeseen; perustajan veli Ervil LeBaron perusti oman kirkon 1972 ja murhautti veljensä
Jumalan Karitsan kirkko Ervil LeBaron 1972 Aikojen täyteyden esikoisten kirkko Luultavasti jatkuu LeBaron suvussa
Kristuksen uuden liiton kirkko John W. Bryant 1975 Apostolic United Brethren
Tosi ja elävä myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko James D. Harmston 1994 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Arviolta 500–750 jäsentä. Päämaja Mantissa, Utahissa. Harjoittaa moniavioisuutta

Liberaalimormonit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhteisöt, jotka edustavat modernia mormonismin tulkintaa
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Siionin kirkko William S. Godbe 1870 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut
Jeesuksen Kristuksen ennallistettu kirkko Antonio A. Feliz 1985 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Arviolta 500 jäsentä Utahissa ja Kaliforniassa. Enemmistö jäsenistöstä kuuluu seksuaalivähemmistöihin. Kotisivu: RCJC
Reformimormonismi Mike Richan 2004 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Alkoi keskusteluryhmänä internetissä, nyttemmin rekisteröitynyt Kotisivu: reformmormonism.org]

Muita yhteisöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkon nimi Perustaja Perustamisaika Eronnut/jatke Nykyinen tila Huomautuksia
Kristus Potterin kirkko Arnold Potter 1857 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Potterilla oli pitkä parta ja hän käytti valkeita kaapuja, hänen seuraajillaan oli mustat kaavut; jäsenet muuttivat Kaliforniasta Iowaan 1861
Esikoisten kirkko Joseph Morris 1861 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Luultavasti hajonnut Uskoivat jälleensyntymään
Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko (gibsonilaiset) Walter M. Gibson 1861 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Hajonnut Järjestetty Tyynenmeren saarilla; tarjosi pappeutta paikallisille asukkaille
Eenokin järjestö James Brighouse 1884 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen reorganisoitu kirkko ja Esikoisten kirkko
Aaronic Order Maurice L. Glendenning 1942 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Kotisivu: houseofaaron.org
Tahrattomien myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen täydellistetty kirkko William C. Conway 1955 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko
Jeesuksen Kristuksen myöhempien aikojen kirkko Matthew P. Gill 2007 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Perustettu Derbyshiressä Englannissa Lisäsi Jeraneckin kirjan pyhiin kirjoituksiin. Kotisivu: thelatterdaychurchofchrist.blogspot.com (Arkistoitu – Internet Archive)
Kristuksen "myöhempien aikojen pyhien" kirkko Abinadi Smith 2007 Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Päämaja Indianapoliksessa, Indianassa

Tapoja ja käytäntöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäntavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mormoniliikkeessä painotetaan hyvää ravintoa ja liikuntaa.[7] Mormoneita kehotetaan olemaan käyttämättä mitään mikä voi johtaa riippuvuuteen, esimerkiksi tee, kahvi, alkoholi, nikotiinituotteet. Piristeitä sisältävistä elintarvikkeista he saavat kuitenkin nauttia mm. Coca-Colaa - tämä on tosin jokaisen jäsenen omassa harkintavallassa.[8][9]

Mormoneille on tärkeää perheen iankaikkisuus. Kun vaimo ja mies saavat lapsia, he sinetöivät nämä itseensä temppelissä. Näin henkielämässä perhe voi olla yhdessä.

Utahin osavaltion mormoneilla syövän esiintyvyys on puolet yhdysvaltalaisten keskiarvosta. Mormoninaiset elävät 5,8 vuotta pidempään kuin yhdysvaltalaisnaiset keskimäärin ja mormonimiehet 7,6 vuotta pidempään kuin yhdysvaltalaismiehet keskimäärin.[7]

Mormonikirkkoa on kritisoitu rasistisuudesta, koska kirkko kieltäytyi vuoteen 1978 saakka antamasta mustaihoisille pappeutta. Mormonismissa pappeuden valtuus liittyy myös Jumalan antamien siunausten vastaanottamiseen ja pelastuksen täyteyden saavuttamiseen. Vuonna 1978 kirkko ilmoitti kuitenkin saaneensa Jumalalta ilmoituksen, jonka perusteella kaikilla kelvollisilla kirkon jäsenillä oli yhtäläiset oikeudet pappeuteen ja temppelitoimituksiin.[10]

Homoseksuaalisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mormonikirkko hyväksyy jäsenikseen homoja ja lesboja, mutta heidän oletetaan elävän seksuaalisesti pidättyväistä elämää. Kirkko ei hyväksy homoseksuaalisuuden toteuttamista eikä samaa sukupuolta olevien avioliittoja. Kirkko ei myöskään hyväksy avioliiton ulkopuolista seksiä hetero- tai homosuhteissa[11] eikä pornografiaa.[12][13] Homoseksuaaleilta (samoin myös naimattomilta heteroilta) odotetaan pidättäytymistä seksisuhteista kirkon jäseninä. Näiden sääntöjen toistuva rikkominen voi johtaa jäsenen erottamiseen kirkosta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]