Muistatko Monrepos’n

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Muistatko Monrepos'n)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

”Muistatko Monrepos’n” [monrepoon] on laulaja Annikki Tähden tunnetuksi tekemä musiikkikappale. Sen on säveltänyt Erik Lindström, ja sanoittanut Aili Runne. Annikki Tähti oli ensimmäinen kappaleen levyttänyt laulaja, ja hän levytti sen vuonna 1955. Tähti sai siitä Suomen ensimmäisen kultalevyn, ja vielä vuonna 2018 levytys oli Suomen kaikkien aikojen neljänneksi eniten myyty kotimainen single noin 38 000 kappaleen myyntimäärällään[1]. Myöhemmin sen ovat levyttäneet muun muassa Olavi Virta, Ilkka Rinne, Tapani Kansa ja Pekka Himanka, harmonikalla Aaro Kurkela[2] sekä trumpetilla Jörgen Petersen.

Kappaleen sanoituksessa muistellaan nostalgisesti Monrepos-puistoaluetta Suomen Neuvostoliitolle menettämässä Viipurissa.

Kappaletta oli alun perin tarjottu levytettäväksi Musiikki Fazerille, mutta yhtiön kotimaisen tuotannon päällikkönä juuri aloittanut Toivo Kärki torjui sen. Myöhemmin Kärki tunnusti tehneensä tässä yhden levytuottajauransa pahimmista virheistä, mutta korosti nähneensä vain Aili Runnen tekstin. Toisaalta Kärjellä ei ollut henkilökohtaista tunnesidettä Viipuriin, eikä hän siten uskonut aiheen olevan kovinkaan kiinnostava. Lisäksi musiikkimaailmassa olivat 1950-luvun puolivälissä viriämässä uudet tuulet, ja niihin verrattuna Muistatko Monrepos'n oli tyyliltään vanhanaikainen. Kärki oli itse kokeillut Karjala-aihetta vuonna 1953 Ami Lovénin levyttämällä kappaleella Karjalaa muistellessa, joka oli jäänyt täysin vaille huomiota.[3]

Kappale kuuluu helsinkiläisen Viipurin Lauluveikot -mieskuoron ohjelmistoon neliäänisenä Sakari Hildénin sovituksena muun muassa joissakin kevätkonserteissa ja tilausohjelmistossa.

  1. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset singlet Musiikkituottajat ry. Arkistoitu 28.5.2013. Viitattu 10.6.2018.
  2. Hakutulos kappaleelle Muistatko Monrepos'n (Arkistoitu – Internet Archive), Suomen äänitearkisto ry. Viitattu 10.6.2018.
  3. Kalervo Kärki: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 372. Helsinki: Mediapinta, 2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä musiikkikappaleeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.