Monsterimies

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monsterimies
DVD-julkaisun kansikuva.
DVD-julkaisun kansikuva.
Ohjaaja Antti Haase
Tuottaja Venla Hellstedt
Jouko Aaltonen
Säveltäjä Håkon Gebhardt
Kuvaaja Marita Hällfors
Antti Haase
Leikkaaja Mikko Sippola
Pääosat Mr. Lordi
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Illume Oy
Ensi-ilta 26. syyskuuta 2014
Kesto 85 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti, suomi
Budjetti 500 000 euroa
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Monsterimies on Antti Haasen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva, joka kertoo hard rock- ja heavy metal -yhtye Lordin vaikeuksista viisi vuotta Euroviisuvoiton jälkeen yhtyeen laulajan ja perustajajäsenen Mr. Lordin näkökulmasta.[1] Elokuvan maailmanensi-ilta oli 26. syyskuuta 2014. Se sai kriitikoilta myönteisen vastaanoton, mutta katsojaluvut jäivät pieniksi.[2] Dokumentti esitettiin televisiossa Yle TV1 -kanavalla 26. tammikuuta 2015[3] ja julkaistiin pohjoismaissa DVD:nä helmikuussa 2015.

Monsterimies kertoo VLMedian tiedotteen mukaan ”kaunistelematta ja peittelemättä rock-bisneksen raadollisuudesta – unelmista, kansallissankaruudesta ja korkealentoisuudesta”.[4] Dokumenttia varten kuvausryhmä seurasi ohjaaja Antti Haasen johdolla Lordia vuoden 2011 keväästä vuoden 2013 loppuun Suomessa ja muualla Euroopassa sekä Yhdysvalloissa.[1]

Monsterimies voitti pääpalkinnon arvostetun Austin Film -festivaalin pitkien dokumenttielokuvien sarjassa.[5] Dokumenttielokuva sai myös Rolling Stone -lehden palkinnon Seeyousound-festivaalilla Torinossa ja parhaana musiikkidokumenttielokuvana Pärnu Film festivalilla Virossa.[6]

Lordi-yhtyeen ja dokumentin työryhmän välinen riita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvausten jälkeen kulisseissa käytiin iso riita, toisella puolella Mr. Lordi ja Lordin levy-yhtiö Sony Music ja toisella puolella ohjaaja Haase ja tuotantoyhtiö Illume. Yhtye olisi halunnut yhtyeen esirippujen takaisesta elämästä kertovan dokumentin[7], mutta ohjaaja oli päättänyt tehdä henkilökuvan Mr. Lordista, ja jättänyt lähes kaiken yhtyeen bänditoimintaan liittyvän materiaalin pois.

Ohjaaja ei ollut myöskään kunnioittanut yhtyeen julkisuuslinjaa, sillä elokuvassa paljastetaan yhtyeen entisen jäsenen, Awan eli Leena Peisan ”siviilikasvot”. Peisa ei ollut allekirjoittanut lupaa kasvojen julkaisuun. Illumen kanta on, että Peisa ei ole kieltänyt kasvojensa näyttämistä elokuvassa.[8] Haase painottaa, että Peisa oli jo eronnut yhtyeestä kun kasvot kuvattiin ja kaikki kohtaukset on tehty täydessä yhteisymmärryksessä niissä esiintyvien ihmisten kanssa.[9]

Kun Lordin levy-yhtiölle Sonylle ja muille yhteistyökumppaneille kävi ilmi, ettei yhtye enää seiso elokuvan takana, ne vetäytyivät hankkeesta. Tämän seurauksena dokumentissa ei kuulla Lordin musiikkia levyltä vaan ainoastaan dokumenttia tehdessä tallennettua musiikkia.[8]

Mr. Lordin kommentti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieman ennen elokuvan ensi-iltaa Lordin kotisivuille ilmestyi Mr. Lordin suomenkielinen tiedote Monsterimiehestä. Tiedotteessa Mr. Lordi varoitti yhtyeen faneja siitä, että elokuvan sisällöllinen painotus on hyvin yksipuolinen.

Mr. Lordi kommentoi myös, että hänestä ja yhtyeen käytännöistä annettu kuva dokumentissa on osittain valheellinen:[7]

»Elokuva voi antaa kuvan, jossa bändiin liittyvät päätökset tehtäisiin parhaan ystäväni ja äitini kanssa, ja siunausta haetaan sitten levy-yhtiöltä. Todellisuudessa bändi päättää tekemisistään kollektiivisesti yhdessä. Lopullisesti asioista päätetään managementin, levy-yhtiöiden ja keikka-agentuurien kanssa. Tahojen, jotka eivät Monsterimies-elokuvan tarinaan mahtuneet. Vaikka toki asioista saatankin keskustella ystävieni kanssa, ei kenelläkään bändin ulkopuolisella ole mitään valtaa bändin lopullisiin päätöksiin, oli kyse sitten kappaleiden valinnoista tai tv-ohjelmiin menemisistä. Äitini kanssa en ole koskaan ennen leffan kuvauksia bändin asioista puhunut, vaan kohtaukset kuvattiin vain ohjaajan toivomuksesta elokuvaa varten, itse silmin nähden vaivaantuneena luonnottomasta tilanteesta. En muuten ole koskaan myöskään kokenut olevani koulukiusattu, toisin kuin elokuva antaa ymmärtää.»

Haastateltavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopuoliset haastateltavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aino Putaansuu (Mr. Lordin äiti)
  • Pete Kangas (Mr. Lordin lapsuudenystävä)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]