Mitä missä milloin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
MMM
Mitä missä milloin -kirjasarjan norjankieliset osat 1995–2004.

Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja (myös MMM) on Otavan vuosittain julkaisema tietokirja, jossa käsitellään kuluneen vuoden tapahtumia ja puheenaiheita. Ensimmäinen vuosikirja julkaistiin 1950, ja uusi on julkaistu sen jälkeen joka vuosi.

Kukin kirja kattaa ajallisesti yhden vuoden ja kertoo sen uutistapahtumista ja -ilmiöistä. Kirjan alkupuolella on kuukausien mukaan jaoteltu uutiskatsaus, jossa kerrotaan kuluneen vuoden tärkeimmät tapahtumat. Vuoden aikana kuolleista kuuluisista henkilöistä on erillinen luettelo. Loppuosa kirjaa käsittää laajempia artikkeleita vuoden ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä. Mukana on sekä jokavuotisia vakioartikkeleita, joissa käydään läpi esimerkiksi kotimaan politiikan, urheilun tai eri kulttuurin alojen tapahtumia vuoden ajalta, sekä vaihtuvia artikkeleita, joissa käsitellään erilaisia ajankohtaisiksi nousseita teemoja.

Kirjan aikajaottelu on hieman epäjohdonmukainen: teos ilmestyy syksyisin, sen uutiskatsaus ulottuu edellisen vuoden syyskuusta kuluvan vuoden elokuuhun, ja kirja nimetään ilmestymistä seuraavan vuoden mukaan. Esimerkiksi Mitä missä milloin 2000 sisältää uutiskatsauksen ajalta syyskuusta 1998 elokuuhun 1999. Tämä on sen vuoksi, että kirja ehtisi kunkin vuoden joulumarkkinoille.

Ensimmäisen kirjan painatus alkoi 25. syyskuuta 1950 ja päättyi 25. lokakuuta. Kirjan nimi oli MITÄ – MISSÄ – MILLOIN Kansalaisen vuosikirja 1951. Esikuvina kirjasarjalle ovat olleet Tanskassa ja Ruotsissa jo aikaisemmin vuosittain ilmestyneet Hvem Hvad Hvor ja När Var Hur. Ensimmäisestä vuosikirjasta otettiin neljä painosta ja sitä painettiin yhteensä 46 000 kappaletta.[1]

Kirjan kansien väritys on alusta saakka noudattanut viisivuotisjaksoa ja ollut vuorotellen sininen, punainen, vihreä, violetti ja oranssi. Viisivuotiskierron värit sommiteltiin sateenkaaren väreistä.[2] Kannen kuviointina on aina ollut neljä vaakasuoraa raitaa, joiden värisävyt eroavat hieman. Vuoden 1988 kirjasta alkaen kansissa on ollut tämän pohjan päällä myös pieniä uutiskuvia.[3] Sisäkannet on kuvitettu vuodesta 1970 lähtien.

Suurin muutos kirjan ulkoasussa tapahtui 50. vuosikerran 2000 kunniaksi, kun kirja leveni neliönmuotoiseksi.

Vuoden 2009 kirjassa oli uutuutena etukannen ja selän perinteinen valkoinen teksti korvattu metallinvärillä. Vuodesta 2012 lähtien selän ja kansien väritykset eivät enää vuorottele. Ylin ja kolmas raita ovat vaaleansinisiä, toinen ja alin raita noudattavat viisivuotiskierron värejä.

Otavan logo selässä on uusittu vuosina 1971, 1976, 1994, 2000 (suurennettu) ja 2011, mistä alkaen on ollut käytössä nykyinen logo, jossa Otavan tähdet on kuvattu käänteisessä kirkkausluokassa, himmein tähti Magrez kirkkaimpana. Otavan logon paikalla selässä on ollut vuonna 1975 järjestysluku ”25.” ja vuonna 1987 sanat ”Itsenäinen Suomi 70 vuotta”.

MMM Erikoiskirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitä-Missä-Milloin -erikoiskirjat ovat Otavan kustantamia tietokirjoja eri aloilta. Ne ovat samankokoisia kirjoja kuin vuosikirjatkin, ja niitä on julkaistu varsinkin 1950- ja 1960-luvulla.

Esimerkkejä painoksista

  • Mitä-Missä-Milloin Luonnonharrastajan opas (1957)
  • M-M-M Pöytätennis
  • M-M-M Sulkapallo
  • M-M-M Elokuvakirja
  • M-M-M Asevelvollisuutta suorittamaan
  • M-M-M Huonekasvikirja (1968)
  • M-M-M Autokirja (1962)
  • M-M-M Koirakirja (1969)
  • (J. W. Fuchs) M-M-M Antiikin sanakirja (1972).

Kirjojen painosvuodet, päätoimittajat sekä uutiskatsausten aikarajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan uutiskatsaukset muodostavat merkittävien suomalaisten ja kansainvälisten uutistapahtumien jatkumon. Luettelossa mainittu päätoimittaja on koko kirjan päätoimittaja.

Alkuperäinen sidottu taskukirjakoko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1951: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus tammikuu 1950 – syyskuu 1950
  • 1952: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1950 – syyskuu 1951
  • 1953: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1951 – syyskuu 1952
  • 1954: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1952 – syyskuu 1953
  • 1955: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1953 – syyskuu 1954
  • 1956: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1954 – syyskuu 1955
  • 1957: päätoimittaja Erkki Salonen; uutiskatsaus lokakuu 1955 – syyskuu 1956
  • 1958: päätoimittaja Kimmo Alku; uutiskatsaus lokakuu 1956 – syyskuu 1957
  • 1959: päätoimittaja Kimmo Alku; uutiskatsaus lokakuu 1957 – syyskuu 1958
  • 1960: päätoimittaja Kimmo Alku; uutiskatsaus lokakuu 1958 – syyskuu 1959
  • 1961: päätoimittaja Seppo Harjulehto; uutiskatsaus lokakuu 1959 – syyskuu 1960
  • 1962: päätoimittaja Seppo Harjulehto; uutiskatsaus lokakuu 1960 – syyskuu 1961
  • 1963: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus lokakuu 1961 – syyskuu 1962
  • 1964: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus lokakuu 1962 – syyskuu 1963
  • 1965: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus lokakuu 1963 – syyskuu 1964
  • 1966: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus lokakuu 1964 – elokuu 1965
  • 1967: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus syyskuu 1965 – elokuu 1966
  • 1968: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus syyskuu 1966 – elokuu 1967
  • 1969: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus syyskuu 1967 – elokuu 1968
  • 1970: päätoimittaja Matti Käki; uutiskatsaus syyskuu 1968 – elokuu 1969
  • 1971: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1969 – elokuu 1970
  • 1972: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1970 – elokuu 1971
  • 1973: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1971 – elokuu 1972 ISBN 951-1-00062-4
  • 1974: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1972 – elokuu 1973 ISBN 951-1-01072-7
  • 1975: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1973 – elokuu 1974 ISBN 951-1-01580-X
  • 1976: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1974 – elokuu 1975 ISBN 951-1-02085-4
  • 1977: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1975 – elokuu 1976 ISBN 951-1-04061-8
  • 1978: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1976 – elokuu 1977 ISBN 951-1-04521-0
  • 1979: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1977 – elokuu 1978 ISBN 951-1-04873-2
  • 1980: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1978 – elokuu 1979 ISBN 951-1-05460-0
  • 1981: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1979 – elokuu 1980 ISBN 951-1-05971-8
  • 1982: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1980 – elokuu 1981 ISBN 951-1-06482-7
  • 1983: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1981 – elokuu 1982 ISBN 951-1-06728-1
  • 1984: päätoimittaja Pauli Kojo; uutiskatsaus syyskuu 1982 – elokuu 1983 ISBN 951-1-07461-X
  • 1985: päätoimittaja Laina Metsähuone; uutiskatsaus syyskuu 1983 – elokuu 1984 ISBN 951-1-07992-1
  • 1986: päätoimittaja Laina Metsähuone; uutiskatsaus syyskuu 1984 – elokuu 1985 ISBN 951-1-08527-1
  • 1987: päätoimittaja Allan Tiitta; uutiskatsaus syyskuu 1985 – elokuu 1986 ISBN 951-1-08999-4
  • 1988: päätoimittaja Allan Tiitta; uutiskatsaus syyskuu 1986 – elokuu 1987 ISBN 951-1-09685-0
  • 1989: päätoimittaja Allan Tiitta; uutiskatsaus syyskuu 1987 – elokuu 1988 ISBN 951-1-10120-X
  • 1990: päätoimittaja Allan Tiitta; uutiskatsaus syyskuu 1988 – syyskuu 1989 ISBN 951-1-10908-1
  • 1991: päätoimittaja Allan Tiitta; uutiskatsaus lokakuu 1989 – syyskuu 1990 ISBN 951-1-11421-2
  • 1992: päätoimittaja Kaarina Turtia; uutiskatsaus lokakuu 1990 – elokuu 1991 ISBN 951-1-11839-0
  • 1993: päätoimittaja Kaarina Turtia; uutiskatsaus syyskuu 1991 – elokuu 1992 ISBN 951-1-12269-X
  • 1994: päätoimittaja Kaarina Turtia; uutiskatsaus syyskuu 1992 – elokuu 1993 ISBN 951-1-12765-9
  • 1995: päätoimittaja Kaarina Turtia; uutiskatsaus syyskuu 1993 – elokuu 1994 ISBN 951-1-13254-7
  • 1996: päätoimittaja Irja Hämäläinen; uutiskatsaus syyskuu 1994 – elokuu 1995 ISBN 951-1-13788-3
  • 1997: päätoimittaja Kaarina Turtia; uutiskatsaus syyskuu 1995 – elokuu 1996 ISBN 951-1-14219-4
  • 1998: päätoimittaja Hannakatri Holmén; uutiskatsaus syyskuu 1996 – elokuu 1997 ISBN 951-1-14838-9
  • 1999: päätoimittaja Anna Takala; uutiskatsaus syyskuu 1997 – elokuu 1998 ISBN 951-1-15488-5

Uusi suurempi kirjamalli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Erkki Salonen: Mitä-Missä-Milloin -vuosikirjojen alkutaipaleelta. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 350. Otava 1974, Helsinki.
  2. Salonen 1974, s. 347.
  3. Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 116. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.