Ulla (sarjakuva)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Miina ja Kusti)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ulla ja Pelle.

Ulla (engl. Nancy, ilmestynyt suomeksi myös nimillä Miina ja Kusti ja Jenni) on yhdysvaltalainen strippisarjakuva, jonka päähenkilöt ovat kaverukset Ulla (Nancy) ja Pelle (Sluggo). Sarjan loi Ernie Bushmiller.

Bushmiller piirsi vuodesta 1925 Larry Whittingtonin seuraajana Fritzi Ritz -nimistä sarjakuvaa, jonka pääosassa oli samanniminen kaunis elokuvatähti. Ulla oli alun perin sivuhahmo, joka esiintyi ensimmäisen kerran 2. tammikuuta 1933 ilmestyneessä stripissä, jossa hänet esiteltiin Fritzi Ritzin siskontyttönä. Ulla kuitenkin valtasi muutamassa vuodessa sarjan, joka muuttui näin vitsisarjaksi samalla kun Bushmiller pelkisti piirrostyylin äärimmäisen yksinkertaiseksi. Pelle nähtiin ensi kerran 24. tammikuuta 1938. Saman vuoden lopussa Fritzi Ritzin nimi vaihdettiin Nancyksi. Bushmiller teki sarjaa periaatteessa vuonna 1982 tapahtuneeseen kuolemaansa asti, joskin hänen viimeisinä elinvuosinaan piirtämisestä vastasivat tosiasiassa Will Johnson ja Al Plastino. Bushmillerin kuoltua Plastino jatkoi sarjaa vuoden ajan Mark Laskyn kanssa. Vuosina 1984–1994 Ullaa piirsi Jerry Scott, ja vuodesta 1994 alkaen tekijöinä olivat Guy ja Brad Gilchrist.[1] Vuoden 2018 alusta uudeksi piirtäjäksi tuli Olivia Jaimes.[2]

Bushmillerin ajan Ulla mainitaan usein malliesimerkkinä huumoriltaan tavanomaisesta mutta visuaaliselta toteutukseltaan ”täydellisestä” vitsisarjakuvasta (”täydellinen samalla tavalla kuin korttitalo on täydellinen”), sillä Bushmiller omistautui taloudelliselle piirrostyylille, jossa kaikki vitsin kannalta epäoleellinen oli karsittu pois. Yhdysvaltalaiset Mark Newgarden ja Paul Karasik julkaisivat vuonna 1988 kuuluisan esseen How to Read Nancy?, jossa he avaavat ja luokittelevat strippisarjakuvan kerronnallisia koodeja analysoimalla yhtä, 8. elokuuta 1958 julkaistua Ulla-strippiä.[2]

Suomessa sarja oli vuosina 1994–2003 yksi Karvinen-lehden oheissarjakuvista, ja ilmestyi siinä nimellä Miina ja Kusti.

  1. R. C. Harvey: The Lawrence Welk of Cartoonists: Ernie, Nancy, and the Bushmiller Society (englanniksi) The Comics Journal 10.4.2012. Viitattu 3.1.2015.
  2. a b Onni Mustonen: ”Kolme helppoa ruutua”, Sarjainfo 2/2018, s. 30–33.