Marlon Brando

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marlon Brando
Marlon Brando elokuvassa Vihan riivaama (1961).
Marlon Brando elokuvassa Vihan riivaama (1961).
Henkilötiedot
Koko nimi Marlon Brando Jr.
Syntynyt3. huhtikuuta 1924
Omaha, Nebraska
Kuollut1. heinäkuuta 2004 (80 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia
Ammatti näyttelijä, elokuvaohjaaja, aktivisti
Puoliso
Lapset 11
Näyttelijä
Aktiivisena 1944–2001
Merkittävät roolit Stanley Kowalski (Viettelyksen vaunu)
Terry Malloy (Alaston satama)
Vito Corleone (Kummisetä)
Palkinnot

Parhaan miespääosan Oscar
1954 Alaston satama
1972 Kummisetä

Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Marlon Brando Jr. (3. huhtikuuta 1924 Omaha, Nebraska – 1. heinäkuuta 2004 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen kahdesti Oscar-palkittu näyttelijä.

New Yorkin teatterissa uransa 1940-luvulla aloittanut Brando nousi elokuvayleisön suosioon 1950-luvun alussa Elia Kazanin elokuvilla Viettelyksen vaunu ja Alaston satama. Brandon metodinäyttelemisen tyyli teki hänestä myös monen kuuluisan näyttelijän esikuvan. Brandoa on yleisesti kutsuttu elokuvahistorian merkittävimmäksi näyttelijäksi.[1][2]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brando syntyi Nebraskassa vuonna 1924 myyntimies Marlon Brandon ja amatöörinäyttelijä Dorothy Pennebaker Brandon perheeseen. Hänellä oli kaksi isosiskoa.[3] Äiti oli sukujuuriltaan hollantilainen, ja isä ilmeisesti hollantilais-irlantilais-englantilaista sukua. Suvun saksankielinen sukunimi kirjoitettiin alun perin Brandau.[4]

Perhe muutti Evanstoniin Illinoisiin vuonna 1930. Brandon isä piti kovaa kuria, ja äiti oli alkoholisti. He erosivat vuonna 1935, mutta palasivat kahden vuoden kuluttua takaisin yhteen ja muuttivat lasten kanssa Libertyvilleen.[3]

Brando on kuvannut lapsuutensa olleen useimmiten onneton.[4] Epävakaassa perheessä kasvaneesta Brandosta tuli jo nuorena kapinallinen. Hän osasi imitoida ihmisten maneereja, mutta koulussa hän ei menestynyt. Hänet lähetettiin sotilaskouluun Minnesotaan. Siellä hän menestyi urheilussa ja teatteriopinnoissa mutta huonosti lukuaineissa, joten hän jätti koulun kesken.[3]

Teatteriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando työskenteli ojankaivajana, kunnes muutti 18-vuotiaana äitinsä ja siskojensa perässä New Yorkiin ryhtyäkseen näyttelijäksi. Hän pääsi Stella Adlerin New Schooliin Greenwich Villagessa. Vuonna 1944 Brando sai kaksoisroolin Gerhart Hauptmannin näytelmässä Hannele’s Way to Heaven sekä roolin Shakespearen Loppiaisaatossa. Ne johtivat hänen ensimmäiseen Broadway-rooliinsa näytelmässä I Remember Mama.[3]

Brando liittyi 1940-luvun lopulla kuuluisaan The Actors Studioon. Siellä hän kehitti näyttelemistekniikan, johon kuuluivat realismi, spontaanisuus, ajattelu, tunne ja tietynlainen viipyilevästi reagoiva ja mumiseva replikointi. Myöhemmin Brandosta tuli Konstantin Stanislavskin kehittämän ”metodinäyttelemisen” kuuluisin edustaja.[3]

Brandon läpimurto tapahtui vuonna 1947 Broadway-näytelmässä Viettelyksen vaunu, jossa hän esitti Stanley Kowalskia. Brando sai erinomaiset arvostelut ennennäkemättömästä roolisuorituksestaan. Brando esitti Kowalskin roolia myös näytelmästä tehdyssä samannimisessä elokuvassa vuonna 1951. Brando jätti teatterin lopullisesti vuonna 1953.[3]

Elokuvaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eva Marie Saint ja Marlon Brando elokuvassa Alaston satama.
Marlon Brando Viettelyksen vaunun trailerissa.

Brandon ensimmäinen elokuva oli Miehet (1950).[3] Siinä hän näytteli vammautunutta sotaveteraania. Hän tavoitteli todenmukaisuutta ja valmistautui rooliin viettämällä kuukauden veteraanisairaalassa ja liikkumalla pyörätuolilla.[5]

Julius Caesarissa (1953) Brando osoitti pystyvänsä näyttelemään myös klassiseen selväsanaiseen tyyliin. Brando sai 1950-luvun alussa neljä peräkkäistä parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuutta: Viettelyksen vaunu (1951), Viva Zapata (1952), Julius Caesar (1953) ja Alaston satama (1954), jonka Terry Malloyn roolista hän lopulta voitti Oscarin. Brandon mainetta kapinallisena vahvisti pääosa moottoripyöräjengiläisistä kertovassa elokuvassa Hurjapäät (1954).[3]

Brando jatkoi uraansa rooleilla, joiden valinnalla hän pyrki monipuolistamaan kuvaansa. Enkeleitä Broadwaylla -elokuvassa hän lauloi ja tanssi, Sayonarassa hän oli etelävaltiolainen ilmavoimien lentäjä, Nuoret leijonat -elokuvassa saksalainen upseeri, Kapina laivalla -elokuvassa englantilainen keikaroija, Armottomissa sheriffi, ja Heijastuksia kultaisessa silmässä -elokuvassa homoseksuaali.[3]

Vuonna 1961 Brando tuotti, ohjasi ja näytteli elokuvassa Vihan riivaama. Hänen uransa oli alamaissa 1960-luvun lopulla, ja hän näytteli tuolloin monessa huonosti menestyneessä vaikkakin kalliissa elokuvassa.[3] Omaelämäkerrassaan Songs My Mother Taught Me (1994) hän kuitenkin kirjoittaa tehneensä mielestään parhaan roolisuorituksensa englantilaisena agenttina Karibialla vuoden 1969 elokuvassa Queimada.[6]

Roolistaan Vito Corleonena elokuvassa Kummisetä (1972) Brando voitti toisen Oscar-palkintonsa.[3] Brando ei vastaanottanut palkintoa Oscar-gaalassa, vaan lähetti intiaaniaktivisti Sacheen Littlefeatherin lavalle puolestaan. Litlefeather kertoi buuausten saattelemana siitä, kuinka Hollywood kuvasi hänen kansaansa.[7]

Brando sai Oscar-ehdokkuuden vielä seuraavanakin vuonna Viimeinen tango Pariisissa -elokuvasta.[8] Brandon muita menestyselokuvia 1970-luvulla olivat Missouri, Teräsmies ja Ilmestyskirja. Nyt.[3]

Brando oli lihonut 1970-luvulla huomattavasti, mikä rajoitti hänen roolivalintojaan. Vaikka hän ilmoittikin vuonna 1980 lopettaneensa näyttelemisen, hän esiintyi sen jälkeen vielä monessa sivuroolissa. Elokuvasta Valkoinen kuiva kausi (1989) hän sai parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden.[3]

Brandon viimeiseksi elokuvaksi jäi vuonna 2001 valmistunut Valtikka.[3] Elokuvan kuvausten aikana Brando kieltäytyi näyttelemisestä ohjaaja Frank Ozin ollessa läsnä, minkä vuoksi Ozin ohjaustyö tapahtui etäyhteydellä Robert De Niron ja apulaisohjaajan avustamana.[9] Samana vuonna Brando esiintyi myös Michael Jacksonin musiikkivideolla "You Rock My World".[10]

Aivan uransa lopussa Brando ääninäytteli Vito Corleonen Kummisetä-tietokone- ja videopeleihin. Ohjaaja Bryan Singerin mukaan Superman Returns -elokuvassa (2006) käytettiin Brandon filmistä Teräsmies ylijäänyttä materiaalia. Myös Richard Donnerin viimeistelemässä Teräsmies II -elokuvan uudessa versiossa (2006) käytettiin lähes kolmekymmentä vuotta vanhoja, ennen näkemättömiä kohtauksia, joita ei ollut mukana Richard Lesterin ohjaamassa teatteriversiossa Teräsmies II (1980). Näin ollen Brandon filmografiaan tuli kaksi elokuvaa lisää hänen kuolemansa jälkeen.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando kuoli 1. heinäkuuta 2004 hengitys- ja sydänhäiriöihin. Viimeisinä vuosinaan hän oli kärsinyt diabeteksen oireista ja maksasyövästä.[11]

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando toi näyttelemiseen uudenlaisen realismin ja spontaanisuuden. Hän esitti usein viraantuneita kapinallisia, ja loi mumisevalla replikoinnillaan nuoren amerikkalaisen arkkityypin, joka on samanaikaisesti kapinallinen ja velvollisuudentuntoinen. Brandolta ovat ottaneet vaikutteita esimerkiksi James Dean, Robert De Niro, Al Pacino, Jack Nicholson ja Johnny Depp.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brando (oik.) mustien kansalaisoikeusmarssilla Washingtonissa vuonna 1963.

Brando oli naimisissa kolme kertaa: Anna Kashfin kanssa 1957–1959, Movita Castanedan kanssa 1960–1962 ja Tarita Teriipaian kanssa 1962–1972.[5] Brando myönsi eräässä haastattelussa olleensa suhteissa myös miesten kanssa.[3]

Brandolla oli ensimmäisestä avioliitostaan yksi poika, toisesta avioliitostaan kaksi lasta ja kolmannesta kaksi lasta. Hänellä oli lapsia myös avioliittojensa ulkopuolella.[5] Testamentissaan Brando tunnusti yksitoista lasta.[12] Brandon vanhin poika Christian surmasi vuonna 1990 siskopuolensa, Brandon tyttären Cheyennen poikaystävän, ja muutamaa vuotta myöhemmin Cheyenne teki itsemurhan. Tämä järkytti Brandoa niin, että hän erakoitui.[3]

Brando halusi pitää yksityiselämänsä yksityisenä ja antoi harvoin haastatteluja. Hän vietti usein pitkiäkin aikoja erakkona omalla saarellaan Tetiaroalla.

Brando oli poliittisesti aktiivinen ja puolusti afroamerikkalaisten ja intiaanien oikeuksia.[3]

Brando oli myöhempinä vuosinaan radioamatööri nimellä Martin Brandeaux.[13] Tahitilla hänen radioamatööritunnuksensa oli FO5GJ ja Kaliforniassa Beverly Hills KE6PZH.[13]

Suomen-vierailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marlon Brando Helsingissä syksyllä 1967.

Brando vieraili syksyllä 1967 Suomessa Unicefin Helsingin Kaupunginteatterissa järjestämässä hyväntekeväisyysjuhlassa. Gaala televisioitiin kolmeentoista maahan. Brandon vierailun lähtökohtana oli hänen Intian Biharissa näkemänsä nälänhätä, ja hän esitti siellä kuvaamansa elokuvan lehdistölle ja kutsuvieraille. Hän puhui kehitysmaiden lasten oikeuksien ja kehitysavun puolesta.[14] Brandoa haastatelleen Lenita Airiston mukaan suomalaismedian huomio kuitenkin keskittyi enemmän Brandoon tähtenä kuin hänen sanomaansa köyhyydestä.[15] Brando sai juhlan jälkeen sairauskohtauksen ja hänet vietiin sairaalaan tutkittavaksi.[15]

Vierailusta valmistui vuonna 2011 dokumentti Marlon Brando tuli Suomeen, jonka ohjasivat Jukka Kuosmanen, J. P. Pulkkinen ja Nina Stenros.[14]

Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Marlon Brandon filmografia

Palkinnot, palkintoehdokkuudet ja muut kunniat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Luettelo Marlon Brandon saamista palkinnoista, ehdokkuuksista ja tunnustuksista

Brando voitti kaksi parhaan miespääosan Oscar-palkintoa: Terry Malloyn roolista elokuvassa Alaston satama (1954) ja Vito Corleonen roolista elokuvassa Kummisetä (1971). Oscar-ehdokkuuksia hän sai niiden lisäksi viisi sekä lisäksi yhden parhaasta miessivuosasta.[8] Jälkimmäisen pääosa-Oscarin otti vastaan Brandon sijaan Oscar-gaalassa intiaaniaktivisti Sacheen Littlefeather.[16]

Yhdysvaltain elokuvainstituutti sijoitti vuonna 1999 Brandon neljänneksi listallaan yhdysvaltalaisista miesnäyttelijälegendoista, jotka aloittivat uransa vuonna 1950 tai aiemmin.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Method to the Madness: 3 actors that took method acting to the next level 11.11.2015. New York Film Academy. Viitattu 3.6.2024.
  2. ↑ Kari Salminen: Suurin kaikista?. Ilta-Sanomat, 2009, nro 14.1., s. 37.
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Phillips, Lela (toim. Gorman, Robert F.): ”Brando, Marlon”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 486–489. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
  4. ↑ a b Marlon Brando History & Heritage. New Netherland Institute. Viitattu 6.5.2016. (englanniksi)
  5. ↑ a b c Ellen Wulfhorst: Marlon Brando: The Life Story You May Not Know Newsweek. 10.4.2021. Viitattu 2.6.2024.
  6. ↑ Arun Starkey: The movie Marlon Brando said was “the best acting I’ve ever done” Far Out. 15.4.2023. Viitattu 3.6.2024.
  7. ↑ Steven Jay Schneider: 1001 elokuvaa, jotka jokaisen on nähtävä edes kerran eläessään. WSOY, 2009.
  8. ↑ a b Marlon Brando Academy Awards Database. Academy of Motion Picture Arts and Sciences. Viitattu 19.2.2020. (englanniksi)
  9. ↑ Brando creates tension on set of The Score News Story. 9.7.2001. The Guardian. Viitattu 21.1.2024. (englanniksi)
  10. ↑ Michael Jackson - You Rock My World (Music Video) Music Television Company. Toukokuu 2013. The-Indies-Network. Viitattu 21.1.2024. (englanniksi)
  11. ↑ Jonathan Heaf: Everything you thought you knew about Marlon Brando was a lie GQ. 3.4.2020. Viitattu 2.6.2024.
  12. ↑ Brando cuts adopted child out of will The Age. 10.7.2004. Viitattu 19.2.2020. (englanniksi)
  13. ↑ a b Amateur Radio Hall of Fame RadComms. 22.6.2009. VK3KBC. Viitattu 21.1.2024. (englanniksi)
  14. ↑ a b Peltonen, Timo: Brando Suomessa ja šeriffinä (painetun lehden s. D 7) Helsingin Sanomat. 17.12.2011. Sanoma Media. Viitattu 31.12.2022.
  15. ↑ a b Lindfors, Jukka: Marlon Brando jätti Suomeen rintakarvoja ja vaikuttuneita naisia Yle Elävä Arkisto. 15.12.2011. Yleisradio (Yle). Viitattu 21.1.2024.
  16. ↑ Sun, Rebecca: Sacheen Littlefeather, Who Delivered Marlon Brando’s Oscar Rejection Speech, Dies at 75 Movies. 2.10.2022. Hollywood Reporter. Viitattu 21.1.2024. (englanniksi)
  17. ↑ Greatest Film Star Legends AMC Filmsite. Viitattu 19.2.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Marlon Brando.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marlon Brando.
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marlon_Brando&oldid=22424894”