Linköping

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Linköping
Linköpingin keskikaupunkia.
Linköpingin keskikaupunkia.

Linköping

Koordinaatit: 58°24′39″N, 15°37′17″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Itä-Götanmaan lääni
Maakunta Itä-Götanmaa
Kunta Linköpingin kunta
Pinta-ala
 – Maa 42,16 km²
Väkiluku 104 232
 – Väestötiheys 2 472,3 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Linköping on entinen kaupunki ja taajama Etelä-Ruotsissa, Itä-Götanmaan läänissä, Vätternistä itään. Kaupunki on samannimisen Linköpingin kunnan keskustaajama. Taajamassa oli 104 232 asukasta vuoden 2010 lopussa.[1]

Linköpingin piispanistuin on 1100-luvulta ja tuomiokirkko 1200-luvulta. Linköping oli kaupunki vuoteen 1971 asti, jolloin Ruotsissa siirryttiin yhtenäiseen kuntamuotoon.

Kaupungin teollisuusyrityksistä merkittävimpiä on Saabin lentokonetehdas. Kaupungissa sijaitsee myös Ruotsin ilmavoimien ilmailumuseo Flygvapenmuseum.[2] Linköpingin yliopisto on perustettu vuonna 1975. Kymmenen vuotta myöhemmin sen kylkeen avattiin tiedepuisto Mjärdevi Science Park, jonka yrityksistä monilla on edelleen yhteys yliopistoon.[3]

Liikenne ja kulkuyhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linköpingissä sijaitsee kansainvälinen lentokenttä, jossa operoivat ainakin KLM ja NextJet -lentoyhtiöt.[4] Rautatieasema sijaitsee pääradan varrella, mistä on jatkuvat kulkuyhteydet pohjoiseen ja etelään.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linköpingin taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
64 304
1965
  
68 659
1970
  
77 063
1975
  
80 274
1980
  
79 742
1990
  
82 451
1995
  
92 584
2000
  
94 248
2005
  
97 428
2010
  
104 232
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[5] Linköping kasvoi yhteen Hackeforsin ja Hjulsbron kanssa vuonna 1970 sekä Jägarvallenin ja Tallbodan kanssa 1995.[5]

Kaupunginosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linköpingissä on Ruotsin keskusrikospoliisin lokakuussa 2014 julkaistun raportin mukaan kolme lähiötä, jotka paikalliset rikolliset ovat ottaneet hallintaansa ja alueilla tapahtuu avoimia välienselvittelyitä, huumekauppaa ja kiristystä. Paikallisia asukkaita ei saada uhkausten vuoksi mukaan oikeuslaitoksen toimintaan eikä poliisi voi toimia hyökkäysten vuoksi. Alueet ovat Skäggetorp, Ryd ja Berga.[6] lähde?

7. kesäkuuta 2019 pommin räjähdys vaurioitti 37 asuntoa Skäggetorpissa. 20 ihmistä joutui sairaalaan.[7][8]

Linköpingistä ovat kotoisin jääkiekkoseura Linköpings HC ja naisjalkapalloseura Linköpings FC.

  1. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Flygvapenmuseum (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. fakta om Linköping
  4. http://www.linkopingsflygplats.se/
  5. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)
  6. En nationell översikt av kriminella nätverk med stor påverkan i lokalsamhället, Rikskriminalpolisen, Underrättelsesektionen, Oktober 2014[1]
  7. https://yle.fi/uutiset/3-10822005
  8. https://www.suomenuutiset.fi/jengipomo-kiistaa-median-arvelut-linkopingin-rajahdyksen-syysta/

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]