Liittouma 90/Vihreät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liittouma 90/Vihreät
Bündnis 90/Die Grünen

Perustettu 1980 (Die Grünen)
1993 (Bündnis 90/Die Grünen)
Puheenjohtaja Ricarda Lang
Omid Nouripour
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-vasemmisto
Toimisto Platz vor dem Neuen Tor 1
10115 Berliini, Saksa
Jäsenmäärä 106 000 (2020)[2]
Liittopäivät[3]
118 / 736
(2021)
Osavaltioiden pääministerit
1 / 16
Osavaltioparlamentit
264 / 1 868
Euroopan parlamentti
21 / 96
Kansainväliset jäsenyydet Green/EFA
EGP
Global Greens
Kotisivu www.gruene.de

Liittouma 90/Vihreät (saks. Bündnis 90/Die Grünen) on saksalainen vihreä puolue, joka perustettiin Saksan liittotasavallassa 13. tammikuuta 1980 eri 1970-luvun liikkeiden organisoituessa poliittiseksi voimaksi. Saksan vihreät on yksi vanhimmista ja menestyneimmistä vihreistä puolueista. Länsi-Saksan liittopäivävaalit 1983 merkitsi vihreille vaalivoittoa ja puolue pääsi ensimmäistä kertaa parlamenttiin.

Puolue korosti ohjelmassaan sosiaalisuutta, ekologisuutta, demokratiaa ja pasifismia.[4] Tarkoitus oli muodostaa ei-puolueenomainen puolue, jossa noudatettiin esimerkiksi kierrätysperiaatetta poliittisten tehtävien hoidossa.

Nykyään poliittisia painopisteitä ovat:

Vuonna 1989 perustettiin DDR:n vihreä puolue, joka liittyi Länsi-Saksan vihreään puolueeseen seuraavana vuonna. Vuonna 1991 eräät Itä-Saksan kansalaisjärjestöt (Neues Forum, Demokratie jetzt ja Initiative Frieden und Menschenrechte) yhdistyivät Bündnis 90 -liikkeeksi. Vuonna 1993 Bündnis 90 ja Die Grünen liittyivät yhteen, mistä lähtien puolueen nimenä on ollut Bündnis 90/Die Grünen.

Vihreät saivat ensimmäiset paikkansa Saksan liittopäivillä (Bundestag) jo 1983 ja saivat 8,3 % äänistä tammikuun 1987 Länsi-Saksan vaaleissa. Joulukuussa 1990 Saksan yhdistymisen jälkeen puolue jäi 5 % äänikynnyksen alle ja jäi ilman paikkoja. Itä-Saksan Bündnis 90 -järjestön liityttyä vihreisiin puolue sai 1994 7,3 % äänistä ja 49 paikkaa. Vuoden 1998 vaalitulos oli 6,7 % äänistä ja 47 paikkaa, tällöin vihreät muodostivat punavihreän hallituksen SPD:n kanssa.

Vuoden 2002 vaaleissa äänisaalis oli 8,6 % ja 55 paikkaa, ja vihreät säilyttivät hallituspaikkansa pitkälti karismaattisen johtajansa Joschka Fischerin ansiosta. Vuoden 2004 eurovaaleissa vihreät saivat 13 paikkaa Saksan 99 edustajasta.

Vuoden 2013 aikana vihreitä riepotteli pedofiliaskandaali. Esiin nostettujen materiaalien mukaan puolue kampanjoi perustamisestaan ainakin 1980-luvun puoliväliin saakka seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ohella myös pedofiilien puolesta. Aihe oli tosin aikaansaanut skandaalin jo vuonna 1983, kun liittopäivien ikäpuhemieheksi oli nousemassa vihreiden Werner Vogel, joka oli paitsi entinen SA-mies ja kansallissosialisti, myös tunnettu kampanjoinnistaan pedofilian laillistamiseksi. Kohun myötä Vogel oli pakotettu luopumaan mandaatistaan jo ennen ikäpuhemiehen tehtäviin kuuluvaa liittopäivien avauspuhetta. Myös vihreän liikkeen veteraani Daniel Cohn-Bendit kirjoitti 1975 omaelämäkerrassaan seksuaalisista kokemuksistaan lasten kanssa frankfurtilaisessa päiväkodissa. Skandaalin myötä vihreät pyysivät politiikan tutkimuksen professori Franz Walteria selvittämään puolueen aikaisempia yhteyksiä hyväksikäyttöön, selvitysten perusteella puolue päätyi vuonna 2015 maksamaan korvauksia kolmelle hyväksikäytön uhrille. Myöhemmin vihreät ovat olleet eturivissä vaatimassa katolista kirkkoa tilille lasten hyväksikäyttötapauksista.[5]

Syyskuun 2013 katastrofaalisen liittopäivävaalitappion syynä vihreiden entinen puheenjohtaja Joschka Fischer piti puoluejohdon veronkorotuksia vaatinutta vaalikampanjalinjaa. Puolue sai 8 % äänistä, vaikka vielä kaksi vuotta aiemmin sen kannatus oli 20 %. Koko vihreiden hallitus ja johto erosivat.[6]

Kannattajakunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreiden kannattajakunta on keskimääräistä koulutetumpaa (62 % on suorittanut vähintään ylioppilastutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon), nuorempaa (38,1 vuotta) ja parempituloista. Sukupuolijakaumassa ei ole merkittävää eroa. Suurin kannatus on Freiburg im Breisgaussa ja Berliinin Kreuzbergissa.lähde?

Vaalitulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puheenjohtaja Kausi
August Haußleiter, Petra Kelly, Norbert Mann 1980
Dieter Burgmann, Petra Kelly, Manon Maren-Grisebach 1981–1982
Manon Maren-Grisebach, Wilhelm Knabe, Rainer Trampert 1982–1983
Wilhelm Knabe, Rainer Trampert, Rebekka Schmidt 1983–1984
Rainer Trampert, Lukas Beckmann, Jutta Ditfurth 1984–1987
Jutta Ditfurth, Regina Michalik, Christian Schmidt 1987–1989
Ralf Fücks, Ruth Hammerbacher, Verena Krieger 1989–1990
Renate Damus, Heide Rühle, Hans-Christian Ströbele 1990–1991
Ludger Volmer, Christine Weiske 1991–1993
Marianne Birthler, Ludger Volmer 1993–1994
Krista Sager, Jürgen Trittin 1994–1996
Jürgen Trittin, Gunda Röstel 1996–1998
Gunda Röstel, Antje Radcke 1998–2000
Renate Künast, Fritz Kuhn 2000–2001
Fritz Kuhn, Claudia Roth 2001–2002
Angelika Beer, Reinhard Bütikofer 2002–2004
Reinhard Bütikofer, Claudia Roth 2004–2008
Claudia Roth, Cem Özdemir 2008–2013
Cem Özdemir, Simone Peter 2013–2018
Robert Habeck, Annalena Baerbock 2018–2022
Omid Nouripour, Ricarda Lang 2022–
  1. http://www.parties-and-elections.eu/germany.html
  2. Welche Partei hat die meisten Mitglieder? Grüne legen zu, AfD und SPD verlieren 14.2.2021. Redaktionsnetzwerk Deutschland. Viitattu 16.3.2021. (saksaksi)
  3. Parliamentary groups in German Bundestag Saksan liittopäivät. Viitattu 29.11.2020. (saksaksi, englanniksi)
  4. Haastattelu Antje Vollmerin kanssa: Die Grünen gründen ja auf vier Säulen: Ökologie, Basisdemokratie, Pazifismus und Soziales. (Vollmer kuului vihreiden ensimmäiseen liittopäiväiväryhmään.)
  5. http://www.spiegel.de/international/germany/past-pedophile-links-haunt-german-green-party-a-899544.html
  6. Saksan vaalit hävinneiden puolueiden johdossa joukkoero (Arkistoitu – Internet Archive), Katarina Baer, Helsingin Sanomat 24.9.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]