Liechtensteinin ruhtinas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liechtensteinin ruhtinas
Fürsten von Liechtenstein
Virka-asunto Vaduzin linna
Perustettu 1608
Ensimmäinen Kaarle I
Kotisivut www.fuerstenhaus.li

Liechtensteinin ruhtinas on Liechtensteinin ruhtinaskunnan valtionpäämies.

Liechtensteinin perustuslain 8. artiklan mukaan ruhtinas edustaa valtiota ulkomailla ja huolehtii maan ulkosuhteista. Kansainväliset sopimukset, joiden mukaan valtion aluetta tai muuta omaisuutta on luovutettava, valtion riippumattomuuteen kosketaan, kansalaisvapauksia rajoitetaan tai maalle asetetaan uusia rajoituksia vaativat maapäivien (parlamentin) suostumuksen sekä hallituksen ja valtionpäämiehen (ruhtinaan) hyväksynnän. Asioista, jotka vaativat maapäivien hyväksynnän, voidaan järjestää myös kansanäänestys.

Liechtensteinin ruhtinas vaikuttaa lainsäädännölliseen prosessiin oikeudellaan tehdä hallitukselle aloite ja oikeudellaan määrätä rangaistuksia, joiden pätevyys riippuu rangaistuksen laadusta.

Hallitsevalla ruhtinaalla on oikeus julistaa ruhtinaallisia määräyksiä, joilla hän esimerkiksi avaa maapäivät. Hätätilamääräyksillä ruhtinas voi ryhtyä kiireellisiin toimenpiteisiin turvatakseen valtion turvallisuuden ja hyvinvoinnin ilman maapäivien osallistumista, mutta pääministerin hyväksynnällä.

Vuoden alussa Liechtensteinin ruhtinas avaa maapäivät ja vuoden lopussa päättää ne. Ruhtinas voi myös keskeyttää maapäivät keskellä vuotta enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Hänellä on myös oikeus hajottaa maapäivät hyvästä syystä. Ruhtinas voi myös erottaa hallituksen.

Maapäivien esityksestä hallitseva ruhtinas myös nimittää hallituksen, hovioikeuden, tuomioistuimen ja korkeimman oikeuden tuomarit sekä perustuslaillisen ja hallinto-oikeuden presidentit ja varapresidentit.

Hallitsevalla ruhtinaalla on myös oikeus armahtaa vankeja sekä lieventää heidän rangaistuksiaan. Hänellä on myös oikeus yleisiin armahduksiin eli kumota aloitettuja tutkimuksia. Kaikki tuomiovalta on tuomareilla, jotka toimivat ruhtinaan nimissä ja ovat vastuussa teoistaan suoraan ruhtinaalle. Kaikki tuomiot Liechtensteinissa langetetaan ruhtinaan nimissä.