Kuntouttava työtoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu sekä työttömyysturvalain mukainen työllistymistä edistävä palvelu. Toiminta on tarkoitettu pidempään työttöminä olleille eli ihmisille, jotka ovat pudonneet työmarkkinatuelle tai saavat toimeentulotukea työttömyyden perusteella[1]. Kuntouttava työtoiminta ei ole kuitenkaan tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenevät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai palkkatuettuun työhön.[2] Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on parantaa henkilön elämänhallintaa ja toimintakykyä sekä työ- ja toimintakykyä.[3][4]

Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään vähintään yhtenä päivänä viikossa ja vähintään neljä tuntia päivässä.[5] Kuntouttavan työtoiminnan toimintapäivien enimmäismäärä väheni viidestä neljään päivään viikossa 1. heinäkuuta 2015.[6]

Kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva työttömyysetuutta saava henkilö saa 9,00 euron suuruisen kulukorvaukseen niiltä päiviltä, joina hän osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan.[7] Kulukorvaus peritään kuitenkin takaisin, jos kuntouttavaan työtoimintaan osallistunut henkilö saa myöhemmin takautuvan eläkkeen, joka on pienempi kuin kulukorvauksen ja työttömyyskorvauksen yhteismäärä[8].

Kunnalle tai kuntayhteisölle maksetaan 10,09 euroa päivässä osallistujaa kohti kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä,[9] minkä lisäksi sen saama muu valtionapu voi olla 24 euron luokkaa. Yhdeksän euron ylläpitokorvaus voi muodostaa viidesosan koko kuntouttavan työtoiminnan arvosta kunnalle tai kuntayhteisölle.

Vuonna 2010 kuntouttavan työtoiminnan piirissä oli Kelan tilastojen mukaan keskimäärin 5 000 henkilöä kuukaudessa. Vuonna 2014 määrä oli yli 12 000. Kuntouttavaan työtoimintaan osallistui 28 % enemmän työmarkkinatukea saavia henkilöitä tammi-helmikuussa 2015, kuin vastaavana ajanjaksona vuonna 2014.[10]

Kuntouttava työtoiminta on Suomen ainoa sosiaalipalvelu, josta kieltäytyminen tietää sanktioita[11].

Vuosi osallistujamäärä
2015 27 409[12]
2022 35 000[13]

Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virka- tai työsuhteista työtä eli kuntouttavan työtoiminnan asiakas ei voi esimerkiksi korvata kuntouttavan työtoiminnan toimipaikan työntekijää tai toimia hänen sijaisenaan eikä toimipaikka saa olla riippuvainen kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanoksesta.[14][11]

Kieltäytymisestä kuntouttavaan työtoimintaan seuraa kolmen kuukauden karenssi työmarkkinatukeen. Toimeentulotuesta voidaan leikata 20 prosentilla tilanteessa, jossa työtön kieltäytyy osallistumasta aktivointisuunnitelman laadintaan tai siinä osoitettuun kuntouttavaan työtoimintaan. Kieltäytymisen ollessa toistuvaa toimeentulotukea voidaan leikata jopa 40 prosentilla.[15]

Vuoden 2015 alusta voimaan astui uudistus, jossa siirrettiin pitkäaikaistyöttömille maksettujen työttömyyskorvausten maksuvastuuta yhä enemmän työttömien kotikunnille. Kun työttömän työttömyys on kestänyt yli 300 päivää, kunnan osuus on 50 % työttömälle maksetusta työmarkkinatuesta. Jos työttömyys on kestänyt yli 1 000 päivää, kunnan osuus on 70 % työmarkkinatuesta. Kun työtön osallistuu kuntouttavaan työtoimintaan, kunta säästyy maksuvelvoitteelta.[15]

  1. Kuntouttava työtoiminta: Kuntouttavan työtoiminnan lain soveltamisala. https://thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/asiakas
  2. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteet. Kysely kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille Liperissä. Sivu 9. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/100593/Laitinen_Helena%20ja%20Vottonen_Irma.pdf;jsessionid=7F1DA04F2C54DDD1CEA429D5F236A219?sequence=1
  3. https://www.thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttava-tyotoiminta (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. http://te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/tukea_tyollistymiseen/kuntouttava_tyotoiminta/index.html
  5. http://sakutimonen.com/tag/laki-kuntouttavasta-tyotoiminnasta/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. http://www.kuntoutusportti.fi/portal/fi/ajankohtaista/?id=925&area=4
  7. https://www.thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/toimeentuloturva/kustannuskorvaukset
  8. Kysy Kelasta. Re: Kysymyksiä kuntouttavasta työtoiminnasta. 08 Kesä 2017. https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?f=36&t=32716&p=91647#p91647 (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. https://www.thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/toiminnan-rahoitus (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/sote/kuntouttava-tyotoiminta-jatkuvassa-kasvussa/
  11. a b Ministeriö ärähti yhdeksän euron töistä. Kansan Uutiset2.1.2015 https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3304434-ministerio-arahti-yhdeksan-euron-toista
  12. Helsingin Sanomat, 22.03.2016
  13. Valtion talousarvioesitykset budjetti.vm.fi. Viitattu 4.9.2023.
  14. https://www.thl.fi/fi/web/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttavan-tyotoiminnan-kasikirja/kuntouttava-tyotoiminta/kuntouttavan-tyotoiminnan-sisalto/rajoitukset
  15. a b https://sosiaalitarkkailija.wordpress.com/2015/04/13/toteutuvatko-tyottoman-oikeudet-kuntouttavassa-tyotoiminnassa/