Kouluhallitus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kouluylihallitus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Postimerkki kansakouluasetuksen säätämisen satavuotisjuhlaan (1966).

Kouluhallitus (ruots. skolstyrelsen, vuoteen 1918 Koulutoimen ylihallitus) oli vuosina 1870–1991 toiminut suomalainen valtion keskusvirasto, joka vastasi koulu- ja kirjastoasioista. Sen vastuualueeseen kuuluivat muun muassa yleisissä oppilaitoksissa annettavan opetuksen valvonta, koulujen rakentaminen, valtionosuuksien myöntäminen kunnallisille ja yksityisille oppilaitoksille, opistoille sekä kirjastoille, peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien laatiminen, aineiden oppimäärien vahvistaminen sekä oppikirjojen hyväksyminen.

Kouluhallitus yhdistettiin 1. huhtikuuta 1991 Ammattikasvatushallituksen kanssa, jolloin syntyi nykyinen opetushallitus.

Kouluhallitus perustettiin 24. marraskuuta 1869 annetulla asetuksella kun alkeisopetuksen järjestäminen siirrettiin kirkolta valtion ja kuntien tehtäväksi osana kansakoulu-uudistusta. Sitä ennen kouluasioista vastaava ylin viranomainen oli toiminut Tuomiokapitulin yhteydessä. Uusi keskusvirasto aloitti toimintansa 1. heinäkuuta 1870 ja sen alaisuuteen tulivat kansa- ja oppikoulut. Sen tehtäviin kuului alkujaan muun muassa valvoa, että koulujen opetus henkisi kunnioitusta esivaltaa kohtaan sekä korostaisi alamaisten velvollisuuksia ja säädyllisyyttä.

Suojelukasvatuslaitokset ja lastentarhat siirtyivät pois kouluhallitukselta vuonna 1924.

Kouluhallituksen pääjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titteli vuoteen 1874 puheenjohtaja, 1874–1918 ylitirehtööri, 1918–1944 ylijohtaja, 1944 alkaen pääjohtaja.

  • Pääjohtajakunta, s. 193–106. SKS, Helsinki 2005.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]