Kolmen kaupungin kasvot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolmen kaupungin kasvot
Ohjaaja Matti Kassila
Käsikirjoittaja Matti Kurjensaari
Olavi Puusaari
Matti Kassila
Tuottaja Risto Orko
Säveltäjä Osmo Lindeman
Kuvaaja Esko Jantunen
Leikkaaja Matti Kassila leikkaus (kuvausapulainen)
Kalevi Korte leikkaus (apulaisäänittäjä)
Esko Kahilainen leikkaus
Pääosat Mai-Brit Heljo selostaja (Turku)
Olavi Puusaari selostaja (Tampere)
Paavo Noponen (Helsinki)
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 7. joulukuuta 1962
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kolmen kaupungin kasvot on Matti Kassilan ohjaama dokumenttielokuva vuodelta 1962. Elokuva on kolmen kaupungin, Helsinki, Turku, Tampere, esittelyelokuva.

Elokuvan ensi-ilta oli Helsingin Kaleva- ja Kino-Palatsi-teattereissa 7. joulukuuta 1962. Risto Orko sai työstään tuottaja-Jussi-palkinnon.[1]

Kassila oli 1940-luvulla perehtynyt dokumenttielokuvan tekoon saattaessaan valmiiksi joukon Topo Leistelän vaihtaessa taloa kesken jääneitä lyhyitä dokumentteja. Ajatus dokumenttien teosta jäi pitkäksi aikaa itämään ja toteutui, kun Risto Orko kiinnostui ehdotuksesta. Kassila kertoo, että dokumentin käsikirjoitus oli lähinnä luettelo siitä, mitä on kuvattava, ja varsinaisesti elokuva syntyi leikkauspöydällä 20 000 metrin materiaalista.[2]

Kassila väsyi dokumentin tekoon ja teki välillä yhden Palmu-elokuvan ennen kuin jatkoi taas työtä. Eräiden muutosten jälkeen dokumentti valmistui. Elokuvatarkastamo poisti siitä Helsinki-jakson striptease-kohtauksen.[2]

Aikalaisarvioissa Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) ja Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti) suhtautuivat elokuvaan myönteisesti. Sen sijaan ruotsinkielisissä lehdissä nimimerkki Tittaren? (Folktidningen Ny Tid) ja Henry G. Gröndahl (Hufvudstadsbladet) tyrmäsivät elokuvan vahvoin ilmaisuin.[3]

Tampere-osuutta pidettiin yleisesti parhaana. Jukka Martinkari kirjoittaa (Turun Sanomat): "Tampereen kohdalla tekijä on ollut herkimmillään, niinpä tulos onkin kolmesta onnistunein."[3]

Myöhemmissä arvioissakin mielipiteet jakautuivat. Harri Moilanen (Kansan Uutiset) piti tulosta naiivina, Antti Lindqvist (Katso) puolestaan kirjoitti, että se on "sympaattisella, usein tahattoman koomisella tavalla lyyrinen ja kaunopuheinen kokonaisuus".[3]

  1. Kolmen kaupungin kasvot Elonet. Esitystiedot, viitattu 9.1.2014
  2. a b Kolmen kaupungin kasvot Elonet. Taustaa, viitattu 9.1.2014
  3. a b c Kolmen kaupungin kasvot Elonet. Lehdistöarvio, viitattu 9.1.2014
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.