Kastu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kastu
Kastu
Kaupungin kartta, jossa Kastu korostettuna. Turun kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Kastu korostettuna.
Turun kaupunginosat
Kaupunki Turku
Suuralue Runosmäki-Raunistula
Pinta-ala km² 
Väkiluku ?? (?)
Väestötiheys ? as./km²
Työpaikkoja ? kpl ?  (?)
Osa-alueet ?

Kastu on Turun kaupunginosa, joka sijaitsee noin kaksi kilometriä keskustasta pohjoiseen, Tampereen valtatien ja Raunistulan puistotien välissä. Pohjoisessa Kastu rajoittuu Kaerlan Takakirveeseen. Kaupunginosassa on panostettu viihtyvyyteen ja palveluihin keskustan lähellä. Siellä ei ole teollisuutta. Kastu on kuulunut 1950-luvulla Maarian kuntaan, ja lähistöllä on edelleenkin vanhaan emo-kuntaan liittyviä nimiä, kuten Maarian kirkko ja Maarian VPK.

Vuosina 1970–2016 viereisessä Vätin kaupunginosassa Tampereentien länsipuolella oli Kastun koulu, alun perin Raunistulan yhteislyseo, sitten Kastun koulu ja lukio ja loppuaikoina vain Kastun lukio. Koulurakennukset purettiin 2016 sisäilmaongelmien vuoksi ja tilalle rakennettiin vuoden 2019 alusta toimintansa aloittanut Kastun päiväkoti.[1][2]

Omakotiasutusta Kastussa.
Mullintien kerrostaloja Kastussa.
  1. Kastun koulu puretaan 24.3.2016. Turun kaupunki. Viitattu 2.2.2019.
  2. Kastun päiväkoti (aukeaa 1.1.2019) Turun kaupunki. Arkistoitu 2.2.2019. Viitattu 2.2.2019.