Kaarle Tapper

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaarle Tapper
Henkilötiedot
Syntynyt19. syyskuuta 1995 (ikä 28)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Uran tiedot
Laji kilpapurjehdus
Seura Helsingfors segelklubb

Kaarle Tapper (s. 19. syyskuuta 1995 Helsinki) on suomalainen kilpapurjehtija, joka edustaa Helsingfors Segelklubbia. Tapper kilpailee ILCA 7 -luokassa (entinen Laser Standard).[1]

Tapper aloitti purjehduksen 8-vuotiaana. Hän voitti junioreiden EM-pronssia vuonna 2014.[1] Samana vuonna hän varmisti Suomelle ensimmäisen maapaikan vuoden 2016 olympialaisiin MM-kilpailuissa Santanderissä. Tapper oli noissa kilpailuissa lopulta 45:s. Vuoden 2015 MM-kilpailuissa Tapper sijoittui 59:nneksi[2] ja vuoden 2016 MM-kilpailuissa 47:nneksi[3].

Tapper edusti Suomea Tokion olympiakisoissa vuonna 2021.[4] Hän sijoittui miesten laser-luokassa yhdeksänneksi.[5] Vuoden 2022 EM-kilpailuissa Tapper sai pronssia.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Airio, Iina: Tapperin tavoitteena mitali 10.6.2021. Suomen purjehdus ja veneily. Viitattu 11.2.2022.
  2. Salmi, Sara: Tapper purjehti hopearyhmän kuudenneksi MM-kisoissa Yle Urheilu. 9.7.2015. Viitattu 11.2.2022.
  3. Niemeläinen, Jonne: Kaarle Tapperin MM-kisat eivät sujuneet odotusten mukaan Yle Urheilu. 19.5.2016. Viitattu 14.6.2016.
  4. Suomen olympiajoukkue kasvoi odotetuilla nimillä – Rion mitalisankari mukana www.iltalehti.fi. Viitattu 30.6.2021.
  5. Hyyppä Emma & Smolander-Slotte, Riikka: Tuula Tenkanen viides olympialaisten purjehduksessa toista kertaa peräkkäin – pitkä ura päättyi kyyneliin: "Tämä liikutus ei johdu surusta" Yle Urheilu. 1.8.2021. Viitattu 11.2.2022.
  6. Ahosola, Vilma: Kaarle Tapper näytti EM-kisoissa, että Pariisiin olympiavesiltä voi odottaa paljon – ensi vuodelle on kaksi isoa tavoitetta Yle Urheilu. 24.11.2022. Viitattu 30.1.2023.