Joni Turunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten nyrkkeily
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Berliini 1995 51 kg
Pronssia Pronssia Belfast 2001 57 kg

Joni Touko Aapeli Turunen (s. 4. huhtikuuta 1976 Vantaa) on suomalainen kilpauransa päättänyt olympiatyylin nyrkkeilijä.

Turunen on Kirkkonummen Nyrkkeilykerhon kasvatteja. Hän voitti nuorten maailmanmestaruuden vuonna 1994 (sarja alle 48 kg) ja myös sotilaiden maailmanmestaruuden samana vuonna. Ensimmäisen miesten arvokisamitalinsa hän saavutti vuonna 1995 Berliinin MM-kisoissa, pronssia sarjassa alle 51 kiloa. Toisen MM-pronssin hän voitti Belfastin MM-kilpailuissa 2001 alle 57 kilon sarjassa.

Turunen voitti kuusi kertaa Suomen-mestaruuden, viidesti GeeBee-turnauksen ja kolme kertaa Tammer-turnauksen. Hän osallistui Sydneyn 2000 kesäolympialaisiin pudoten jo ensimmäisellä kierroksella ottelussa saksalaista Falk Hustea vastaan. Huste voitti selvästi lukemin 10–6.

Turusen uran lopetti niskaan kohdistuneesta lyönnistä aiheutunut vamma, jonka seurauksena hän sai pysyvän silmävamman. Nykyään hänellä on vaimo ja neljä lasta, ja he asuvat Degerbyssä. Hänen veljensä Toni Turunen on myös nyrkkeilyn Suomen mestari ja hänen kummisetänsä Pekka Hjelt menestynyt painija. Nyrkkeilyuransa jälkeen Turunen pelasi salibandyä kauden verran pääsarjatasolla Kirkkonummi Rangersissa.

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.