John Smyth

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
John Smyth

John Smyth (1570 – n. 28. elokuuta 1612) oli varhainen englantilainen baptistisaarnaaja ja uskonnonvapauden puolustaja. Monet historioitsijat katsovat hänen olleen nykyaikaisen baptistisen liikkeen perustaja.

Baptistiliikkeen perustajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smyth vihittiin anglikaanisen kirkon papiksi vuonna 1594. Pian tämän jälkeen hän erosi Englannin kirkosta ja ryhtyi separatistiksi. Vuonna 1609 hän alkoi erään hollantilaisen ryhmän kanssa kannattamaan uskovien kastetta lapsikasteen sijasta. Yhdessä he muodostivat erään ensimmäisistä baptistiseurakunnista.

Opilliset näkemykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alussa Smythin näkemykset olivat melko yhteneviä anglikaanisen kirkon näkemysten kanssa, mutta ajan kuluessa hänen näkemyksensä alkoivat erkaantua niistä. Ensinnäkin hän hylkäsi kaiken liturgian, ja katsoi todellisen jumalanpalveluksen tulevan kirjasta lukemisen sijaan sydämestä. Rukouksen, laulun ja saarnojen tuli olla täysin spontaaneja. Hän jopa kielsi Raamatun lukemisen palveluksissa koska hän katsoi englanninkielisten käännösten olevan vähempiarvoisia kuin suora sana Jumalalta. Toiseksi Smyth esitteli seurakunnan johtotavan, jossa johdossa ovat pastori ja diakoni. Uskovien kasteen kannattaminen sai aikaan sen, että ensimmäiset baptistit, jotka oli kastettu lapsina, katsoivat tarvitsevansa uuden kasteen. Koska kukaan ei suorittanut tällaisia kasteita, Smyth kastoi itsensä ja sen jälkeen alkoi kastaa muita.

Irtaantuminen baptismista ja liittyminen mennoniittakirkkoon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen kuolemaansa Smyth irtaantui baptistisista näkemyksistään ja yritti saada baptisteja mukaan mennoniittakirkkoon. Hän kuoli ennen kuin tämä tapahtui, mutta suurin osa hänen seurakunnastaan liittyi myöhemmin mennoniittoihin. Tämä sai aikaan eron Smythin ja Thomas Helwysin johtamien ryhmien välille.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:John Smyth (1570-1612)