Japan Pop

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Japan Pop
Lehtityyppi aikakauslehti
Kustantaja Mimiko Media
Perustettu 2007
Lakkautettu 2015
Kotimaa Suomi

Japan Pop oli Mimiko Median kustantama japanilaisen populaarikulttuurin harrastajien aikakauslehti. Se käsitteli ensisijaisesti animea, mangaa sekä japanilaista musiikkia ja pelejä.[1] Japan Popin toimitus koostui suureksi osaksi Anime-lehden entisestä, kuukautta ennen Japan Popin ensimmäisen numeron julkaisemista irtisanoutuneesta toimituskunnasta, ja suuri osa Animen entisistä vakiopalstoista ilmestyikin Japan Popissa uudella nimellä. Myöhemmin toimituskunnassa tapahtui muutoksia, eikä lehden lopettaessa toimintansa mukana enää ollut yhtä paljon alkuperäisen Animen tekijöitä. Varsinkin loppua kohden Japan Popin sisällössä painottui populaarikulttuurin lisäksi japanilainen kulttuuri yleisemmin; esimerkiksi matkailu, historia, ruoka ja tapakulttuuri.

Lehti kustantamoineen perustettiin vuonna 2007 Animen kilpailijaksi, ja ensimmäinen numero lähetettiin syyskuussa noin tuhannelle henkilölle, joiden oletettiin olevan kiinnostuneita aiheesta. Japan Pop lopetti syksyllä 2015 Mimiko Median konkurssiin johtaneiden taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Viimeinen ilmestynyt numero oli 5/2015.

Lehden 1. päätoimittajana työskenteli koko lehden ilmestymisen ajan Jari Lehtinen ja 2. päätoimittajana työskentelivät Mauno Joukamaa (2007-2010), Leena Eerolainen (2010-2013) ja Riikka Haapanen (2013-2015).

Toimitus (viimeinen ilmestymisvuosi)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1. päätoimittaja: Jari Lehtinen
  • 2. päätoimittaja: Riikka Haapanen
  • Toimitussihteeri: Lasse Lehtonen
  • Toimituspäällikkö: Kyuu Eturautti
  • Taittaja: Joona Leppänen

Lehdellä ei ollut työssä varsinaisia toimittajia, mutta vakituisen toimituskunnan lisäksi siihen kirjoittivat melko vakituisesti freelance-pohjalta useat kirjoittajat.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]