J. W. Enqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee henkilöä. Hänen perustamastaan yrityksestä katso J. W. Enqvist (yritys)
J. W. Enqvist.

Johan Waldemar Enqvist (3. maaliskuuta 1853 Tampere30. elokuuta 1907 Tampere[1]) oli suomalainen Tampereen seudulla vaikuttanut sahateollisuusmies ja metsäteollisuusyhtiö J. W. Enqvist Oy:n perustaja.

Enqvistin isä Johan Reinhold Enqvist (1821–1880) toimi kauppiaana Tampereella ja vei myös nahkoja ja turkiksia Pietariin, Lyypekkiin, Hampuriin ja Tukholmaan. Hän perusti yhdessä kahden muun osakkaan kanssa Tampereelle 1876 Santalahden höyrysahan, jonka hankki myöhemmin kokonaan itselleen.

Johan Waldemar Enqvist kävi alkeiskoulun Tampereella ja lukion Hämeenlinnassa. Hän opiskeli kauppakoulussa Dresdenissä Saksassa ja toimi konttoriharjoittelijana Lontoossa ja Pietarissa. Johan Waldemar Enqvist uudisti isänsä perustamaa Santalahden sahaa ja hankki sinne höyläyskoneen vuonna 1881. Sahalla oli omat lautatarhat Helsingissä ja Turussa. Sahatavaran vienti suuntautui Länsi-Eurooppaan ja Pohjoismaihin.

Enqvist myi Santalahden sahan vuonna 1887 Antti Ahlströmille. Hän perusti 1888 sahan Ojakkalaan ja 1889 toisen sahan Särkänsaareen lähelle nykyisen Särkänniemen huvipuiston aluetta. Enqvist osti 1890 Oriveden sahan ja vielä 1897 Tyrvään sekä Vammalan sahat. Enqvist oli vuonna 1889 mukana perustamassa Suomen Sahanterätehdas Oy:n sahanteriä valmistunutta tehdasta Santalahteen yhdessä insinööri A. H. L. Gyllenbergin ja kauppias Rudolf Winterin kanssa. Enqvist osti 1902 Santalahden paperitehtaan konkurssipesältä ja palkkasi saksalaisen Carl Bollmanin uudistamaan tehtaan.

Enqvist toimi Pohjoismaiden Osakepankin Tampereen konttorin johtajana 1893–1900 ja oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen 1887–1907, josta valtuuston puheenjohtajana 1904–1905. Hän oli myös Ruotsin varakonsuli Tampereella.

Enqvistin tytär Anna Maria (Maja) Enqvist oli naimisissa vuorineuvos Harald Jensenin (1882–1953) kanssa, joka johti Tampereella toiminutta Suomen Trikoo Oy:tä vuodesta 1911 alkaen.[2]

Enqvistin kuoleman jälkeen perustettiin 1908 J. W. Enqvist Oy, jonka toimitusjohtajana oli Enqvistin poika Johan Reinhold Enqvist (1881–1940). Yhtiö rakennutti vuonna 1911 puuhiomon ja massatehtaan Killinkoskelle entisen Virtain kehräämön tiloihin. Vuonna 1912 yhtiö osti Lielahden kartanon von Nottbeckin suvulta ja perusti kartanon alueelle 1914 sulfiittiselluloosatehtaan. Vuonna 1916 ostettiin vielä Ahlströmiltä Lielahdessa sijainnut Niemen tila sahalaitoksineen, Muroleen saha sekä useita metsätiloja. Särkänsaaren saha lopetettiin 1925, ja vuonna 1926 hankittiin toinen saha Viitasaarelta. Santalahden paperitehdas myytiin 1926. Johan Reinhold Enqvist siirtyi 1929 syrjään yhtiön johdosta, ja vuonna 1930 Enqvistin perhe myi omistuksensa yhtiöstä.

J. W. Enqvist Oy fuusioitiin vuonna 1965 G. A. Serlachius Oy:n osaksi.[3][4]