Itävallan moottoritieverkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Itävallan moottoritieverkko.
Mühlkreis Autobahn.

Itävallan moottoritieverkkoon kuului 1.1.2013 noin 1 700 kilometriä moottoritietä ja 485 kilometriä moottoriliikennetietä. Maan moottoritieverkolla on yleinen nopeusrajoitus 130 km/h lukuun ottamatta kaupunkeja ja tunneleita. Tunneleiden nopeusrajoitus on enintään 100 km/h, ja varsinkin useisiin pitkiin tunneleihin on viime vuosina asennettu muuttuvat nopeusrajoitukset ja varoitusmerkit. Moottoritieverkkoa saavat käyttää vain ajoneuvot, joiden huippunopeus ylittää 60 km/h.

Itävallan lähes kaikki moottoritiet ovat maksullisia. Niiden käyttöön oikeuttavan Autobahnvignette-nimisen kortin voi ostaa joko 10 päivän, 2 kuukauden tai vuoden ajalle. Moottoriteillä on noin 30-50 kilometrin välein palvelualueita, joista isoin osa on auki 24 h/vrk. Yleensä palveluasemat ovat hyvin varusteltuja, ja niissä on vähintään polttonesteen myynti, kauppa ja ravintola. Tärkeimpien moottoriteiden isommista palveluasemista löytyy yleensä myös motelli.

Eritasoliittymät on numeroitu kilometrien mukaan tien alkupisteestä, esim. 72 kilometrin kohdalla olevan eritasoliittymän numero on 72. Toisin kuin Saksassa, Itävallassa ei erotella erikseen kolmi- ja nelihaaraisia usean moottoritien liittymiä tai tavallisia moottoritien eritasoliittymiä, vaan kaikkien eritasoliittymien nimi on Knoten.

Moottoritiet (Autobahnen)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tienumero Alkupiste Päätepiste Pituus Käytössä Rakenteilla Suunnitteilla
Autobahn 1 (Itävalta)Eurooppatie 55Eurooppatie 60  Wien, Kn. Gaudenzdorf  Walserberg Saksan moottoritieverkko 301.5 km 292.0 km 0.0 km 9.5 km
Autobahn 2 (Itävalta)Eurooppatie 55Eurooppatie 59Eurooppatie 66 Wien, K. Matzleinsdorf Thörl-Maglern Italian moottoritieverkko 373.6 km 369.6 km 0.0 km 4.0 km
Autobahn 3 (Itävalta)  Guntramsdorf  Klingenbach Unkarin moottoritieverkko  39.2 km 33.2 km 0.0 km 6.0 km
Autobahn 4 (Itävalta)Eurooppatie 58Eurooppatie 60 Wien, Kn. Stadionbrücke Nickelsdorf Unkarin moottoritieverkko 66.4 km 66.4 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 5 (Itävalta)Eurooppatie 461  Eibesbrunn  Drasenhofen Tšekin moottoritieverkko 56.4 km 22.9 km 25.0 km 8.5 km
 Autobahn 6 (Itävalta)Eurooppatie 58  Bruckneudorf  Kittsee Slovakian moottoritieverkko 22.0 km 22.0 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 7 (Itävalta)Eurooppatie 55 Linz, Kn. Freindorf  Unterweitersdorf 26.8 km 26.8 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 8 (Itävalta)Eurooppatie 56Eurooppatie 552 Sattledt, Kn. Voralpenkreuz Suben Saksan moottoritieverkko 76.0 km 76.0 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 9 (Itävalta)Eurooppatie 57Eurooppatie 59  Sattledt, Kn. Voralpenkreuz Spielfeld Slovenian moottoritieverkko 230.0 km 230.0 km 0.0 km  0.0 km
Autobahn 10 (Itävalta)Eurooppatie 55Eurooppatie 66 Salzburg Villach 184.8 km 184.8 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 11 (Itävalta)Eurooppatie 61   Villach Karavankkien tunneli Slovenian moottoritieverkko 21.2 km 21.2 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 12 (Itävalta)Eurooppatie 45Eurooppatie 60 Kufstein Saksan moottoritieverkko Zams  145.5 km 145.5 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 13 (Itävalta)Eurooppatie 45Eurooppatie 533 Innsbruck, Kn. Amras Brennerin sola Italian moottoritieverkko
 Autobahn 14 (Itävalta)Eurooppatie 43Eurooppatie 60 Hörbranz Saksan moottoritieverkko Bludenz, Kn. Montafon  61.4 km 61.4 km 0.0 km 0.0 km
A16 Ebenwaldin tunneli Saksan moottoritieverkko Ahrntalin tunneli Italian moottoritieverkko 80.0 km 0.0 km 0.0 km 80.0 km
A17Eurooppatie 66 Spittal, Kn. Seeboden Zell, Kn. Zillertal 184.2 km 4.2 km 0.0 km 180.0 km
A18 Sattledt, Kn. Voralpenkreuz Strengberg 55.0 km 0.0 km 0.0 km 55.0 km
A20 Wien, Kn. Landstraße Eibesbrunn 28.0 km 6.0 km 0.0 km 22.0 km
Autobahn 21 (Itävalta)Eurooppatie 60 Steinhäusl Vösendorf 38.2 km 38.2 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 22 (Itävalta)Eurooppatie 49Eurooppatie 59 Wien, Kn. Kaiserebersdorf Stockerau 33.8 km 30.3 km 0.0 km 3.5 km
Autobahn 23 (Itävalta)Eurooppatie 59Eurooppatie 461 Wien, Kn. Altmannsdorf  Wien, Kn. Raasdorf 20.5 km 17.0 km 0.0 km 3.5 km
A24 Wien, Kn. Hanssonskurve  Wien, Kn. Rothneusiedl 2.5 km 0.0 km  0.0 km 2.5 km
Autobahn 25 (Itävalta)Eurooppatie 552 Haid  Wels 19.7 km 19.7 km 0.0 km 0.0 km
Autobahn 26 (Itävalta)  Linz, Kn. Hummelhof Linz, Kn. Urfahr 8.5 km 0.0 km 0.0 km 8.5 km
Yhteensä 2,111.2 km 1,703.2 km 25.0 km 383.0 km

Moottoriliikennetiet (Schnellstraßen)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tienumero Alkupiste Päätepiste Pituus Käytössä Rakenteilla Suunnitteilla
Schnellstraße 1 (Itävalta)Eurooppatie 60Eurooppatie 461  Vösendorf  Korneuburg  63.3 km  39.7 km 0.0 km 23.6 km
Schnellstraße 2 (Itävalta)Eurooppatie 461 Wien, Kn. Hirschstetten  Wien, Kn. Süßenbrunn 7.4 km 7.4 km 0.0 km 0.0 km
Schnellstraße 3 (Itävalta)Eurooppatie 49Eurooppatie 59 Stockerau  Kleinhaugsdorf Tšekin moottoritieverkko 46.3 km 25.8 km 0.0 km 20.5 km
Schnellstraße 4 (Itävalta) Mattersburg  Wiener Neustadt 16.9 km 16.9 km 0.0 km 0.0 km
Schnellstraße 5 (Itävalta) Stockerau Krems 44.5 km 44.5 km 0.0 km 0.0 km
Schnellstraße 6 (Itävalta) Seebenstein   Leoben, Kn. St. Michael 105.3 km 105.3 km 0.0 km 0.0 km
Schnellstraße 7 (Itävalta)Eurooppatie 66 Riegersdorf Heiligenkreuz Unkarin moottoritieverkko 29.0 km 0.0 km 0.0 km 29.0 km
Schnellstraße 8 (Itävalta)  Deutsch-Wagram Marchegg Slovakian moottoritieverkko  34.0 km 0.0 km 0.0 km 34.0 km
S9 Enns, Kn. Rems Steyr 20.0 km 0.0 km 0.0 km 20.0 km
Schnellstraße 10 (Itävalta)Eurooppatie 55 Unterweitersdorf  Wullowitz Tšekin moottoritieverkko 38.0 km 2.5 km 19.5 km 16.0 km
S11 Bischofshofen, Kn. Pongau Lofer  93.7 km 3.7 km 0.0 km 90.0 km
S12Eurooppatie 641 Steinpaß Saksan moottoritieverkko Wörgl  65.9 km 5.9 km 0.0 km 60.0 km
S13Eurooppatie 533  Zirl Scharnitz Saksan moottoritieverkko 19.0 km 0.0 km  0.0 km 19.0 km
S14E 532 Imst, Kn. Fernpaß Vils Saksan moottoritieverkko 54.0 km 0.0 km 8.0 km 46.0 km
S15 Zams, Kn. Oberinntal Reschenin sola Italian moottoritieverkko 46.8 km 7.8 km 0.0 km 39.0 km
Schnellstraße 16 (Itävalta)Eurooppatie 60 Zams   Bludenz, Kn. Montafon  62.2 km 62.2 km 0.0 km 0.0 km
S17 Feldkirch, Kn. Frastanz Tisis Liechtensteinin moottoritieverkko 4.8 km 0.8 km 0.0 km 4.0 km
Schnellstraße 18 (Itävalta)Eurooppatie 43Eurooppatie 60  Bregenz, Kn. Lauterach Höchst Sveitsin moottoritieverkko  6.0 km 0.0 km 0.0 km 6.0 km
S22 Wien, Kn. Strebersdorf Wien, Kn. Hirschstetten 10.0 km 0.0 km 0.0 km 10.0 km
S23Eurooppatie 49 Hollabrunn Neunagelberg Tšekin moottoritieverkko 94.0 km 0.0 km 0.0 km 94.0 km
S24 Wien, Kn. Leopoldsdorf Ebreichsdorf, Kn. Antonienhof  22.5 km 0.0 km 0.0 km  22.5 km
S25 Alland Ebreichsdorf  26.0 km 0.0 km 0.0 km 26.0 km
S26 Traismauer  Krems  7.9 km 7.9 km 0.0 km 0.0 km
 S27Eurooppatie 552 Ried, Kn. Taiskirchen Braunau Saksan moottoritieverkko 47.6 km 1.6 km 0.0 km 46.0 km
 S28 Braunau, Kn. Ranshofen Salzburg, Kn. Kasern 52.5 km 0.0 km 0.0 km  52.5 km
Schnellstraße 31 (Itävalta) Bruckneudorf   Rattersdorf Unkarin moottoritieverkko 97.8 km 50.8 km 0.0 km 47.0 km
Schnellstraße 33 (Itävalta) St. Pölten Jettsdorf 27.1 km 0.0 km 0.0 km 27.1 km
Schnellstraße 34 (Itävalta) St. Pölten   Kapfenberg 125.0 km 0.0 km 0.0 km 125.0 km
Schnellstraße 35 (Itävalta) | Bruck  Peggau, Kn. Deutschfeistritz 35.4 km 35.4 km 0.0 km 0.0 km
Schnellstraße 36 (Itävalta) Leoben, Kn. St. Michael  Scheifling 59.3 km 37.3 km 0.0 km 22.0 km
Schnellstraße 37 (Itävalta) Klagenfurt, Kn. Lendorf Scheifling  65.7 km  17.7 km 0.0 km 48.0 km
S38 Linz, Kn. Leonding  Wels, Kn. Oberschauersberg  29.0 km 0.0 km 0.0 km 29.0 km
S39 Graz, Kn. Grambach Graz, Kn. Gösting  14.2 km 3.2 km 0.0 km 11.0 km
S41Eurooppatie 55 Salzburg, Kn. Kasern Salzburg, Kn. Grödig 12.0 km 0.0 km 0.0 km 12.0 km
S42  St. Johann, Kn. Going Kitzbühel 9.0 km 0.0 km 0.0 km 9.0 km
S43  Korneuburg Preßbaum, Kn. Wiental  33.0 km 0.0 km 0.0 km 33.0 km
S44 Trieben  Judenburg, Kn. Pöls 39.0 km 0.0 km 0.0 km 39.0 km
S45 Judenburg, Kn. Aichdorf  St. Leonhard 38.8 km 3.8 km 0.0 km 35.0 km
S46 Griffen  Grablach Slovenian moottoritieverkko 22.5 km 0.0 km 0.0 km 22.5 km
S47Eurooppatie 652 Krumpendorf Loiblin sola Slovenian moottoritieverkko 30.6 km 4.6 km 0.0 km 26.0 km
S48Eurooppatie 66  Lienz  Sillian Italian moottoritieverkko 33.5 km 0.0 km 0.0 km 33.5 km
S49 Oberdrauburg  Plöckenin sola Italian moottoritieverkko  19.0 km 0.0 km 0.0 km  19.0 km
Yhteensä 1,708.5 km 484.8 km 27.5 km 1,196.2 km

Itävallan moottoritieverkolle on rakennettu vuoristojen takia yli 150 tunnelia, joista pisin on Arlbergin tunneli (n. 14 km) Moottoriliikennetiellä 16. Muista moottoriteistä pitkiä tunneleita löytyy mm. moottoriteiltä 9 ja 10, joista molemmilla on kaksi yli 5 kilometrin mittaista tunnelia. Tällä hetkellä maassa on rakenteilla parikymmentä ja suunnitteilla n. 50-100 uutta moottoritietunnelia. Pisimmät suunnitteilla olevat tunnelit ovat Ahrntalin tunneli Itävallan ja Italian rajalla ja Donau-Lobaun tunneli Wienin kehätiellä.

Kaikki yli 2,5 kilometrin pituiset tunnelit Itävallan moottoritieverkolla:

Valmistuneet tunnelit

Tienumero Nimi Pituus Avattu
S16, E60 Arlbergin tunneli 13 972 metriä xx.xx.xxxx
A9, E57 Plabutschin tunneli 10 086 metriä xx.xx.xxxx
A9, E57 Gleinalmin tunneli  8 320 metriä xx.xx.xxxx
A11, E61 Karavankkien tunneli 7 865 metriä xx.xx.xxxx
S15 Landeckin tunneli 6 900 metriä xx.xx.xxxx
A10, E55 Tauernin tunneli 6 765 metriä  xx.xx.xxxx
A14, E43 Pfänderin tunneli 6 719 metriä xx.xx.xxxx
A10, E55  Katschbergin tunneli 5 898 metriä xx.xx.xxxx
S16, E60 Strengenin tunneli  5 750 metriä xx.xx.xxxx
A9, E57  Bosruckin tunneli 5 500 metriä xx.xx.xxxx
A12, E60  Roppenin tunneli 5 095 metriä  xx.xx.xxxx
A10, E55, E66 Oswaldibergin tunneli  4 307 metriä xx.xx.xxxx
S6 Semmeringin tunneli 3 488 metriä xx.xx.xxxx
A2, E66 Ehrentalerbergin tunneli 3 345 metriä xx.xx.xxxx
S1 Stettenin tunneli 3 200 metriä xx.xx.xxxx
A14, E60 Ambergin tunneli 3 118 metriä xx.xx.xxxx
S16, E60 Perjenin tunneli 2 993 metriä xx.xx.xxxx
A9, E57 Speringin tunneli 2 852 metriä xx.xx.xxxx
A9, E57 Waldin tunneli 2 844 metriä xx.xx.xxxx
S35 Kirchdorfin tunneli 2 807 metriä  xx.xx.xxxx
A8, E56 Taxlbergin tunneli 2 720 metriä xx.xx.xxxx
S6 Spitalin tunneli 2 597 metriä xx.xx.xxxx
S6 Tanzenbergin tunneli 2 523 metriä xx.xx.xxxx

Rakenteilla olevat tunnelit

Tienumero Nimi Pituus Valmis
S10, E55  Götschkan tunneli 4 425 metriä 2015

Suunnitellut tunnelit

Tienumero Nimi Pituus Valmis
S1 Tonavan-Lobaun tunneli 8 275 metriä xxxx
S14, E532  Tschirgantin tunneli 4 500 metriä 2016
S34  Wilhelmsburgin tunneli  4 500 metriä  xxxx
A26 Freinbergin tunneli 3 200 metriä xxxx
S7, E66 Rudersdorfin tunneli 2 900 metriä  xxxx
A26 Pöstlingbergin tunneli 2 800 metriä xxxx