Israel Nesselius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Israel Nesselius
Henkilötiedot
Syntynyt8. toukokuuta 1667
Enköping
Kuollut21. toukokuuta 1739 (72 vuotta)
Uppsala
Kansalaisuus Ruotsi
Ammatti yliopiston rehtori
Koulutus ja ura
Tutkinnot Uppsalan yliopisto,
Leidenin yliopisto
Instituutti Kuninkaallinen Turun Akatemia,
Uppsalan yliopisto
Tutkimusalue heprean ja kreikan kielet, kaunopuheisuus

Israel Nesselius (8. toukokuuta 1667 Enköping21. toukokuuta 1739 Uppsala) oli ruotsalainen kielitieteilijä. Hän oli 1700-luvun alussa Turun akatemiassa kaunopuheisuuden ja pyhien kielten professorina sekä yliopiston rehtorina.

Israel Nesselius syntyi vuonna 1667 Enköpingissä, Ruotsissa. Hän valmistui ylioppilaaksi Uppsalasta vuonna 1687, ja opiskeli vuosina 1701–1702 Leidenin yliopistossa. Nesselius nimitettiin vuonna 1706 Pyhien kielten eli heprean ja kreikan professoriksi Turun akatemiaan. Kaksi vuotta myöhemmin hänet nimitettiin yliopistossa vapautuneeseen kaunopuheisuuden professorin virkaan. Professorin virkojensa lisäksi hän toimi vuosina 1707 ja 1708 Turun akatemian rahastonhoitajana ja vuosina 1711–1712 yliopiston rehtorina.

Vuosina 1708–1711 Nesselius ehdotti Suomen sitomista tiukemmin emämaahan, ja tämän vuoksi muun muassa suomen kielen hävittämistä kaikkialta muualta paitsi Lapista. Tämä olisi voitu toteuttaa esimerkiksi väestönsiirroin.

Vaikka Nesselius tunnettiin saitana erakkona, lahjoitti hän professorin virastaan erotessaan 100 000 talaria opiskelevan nuorison hyväksi. Summa vastasi neljääkymmentä professorin vuosipalkkaa. Nesselius siirtyi Turusta Uppsalaan vuonna 1713 ja toimi Uppsalan yliopiston kreikan kielen professorina vuodesta 1716 vuoteen 1737.

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.