Isokylän koulu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Isokylän koulu on Kokkolassa sijaitseva peruskoulun ala- ja yläluokat käsittävä yhtenäiskoulu. Koulu sijaitsee Isokylän kaupunginosassa, ja sen oppilaat tulevat pääosin Isokylästä ja Kirkonmäeltä. Kruunupyyn kunnan suomenkieliset peruskouluikäiset oppilaat opiskelevat Isokylän koulussa. Koulussa toimivat luokat 1–9 sekä esiopetusluokat ja erityisluokat. Isokylän koulu toimii Isokylän monitoimitalossa, johon on sijoitettu lisäksi päiväkoti ja harrastustiloja.[1] Uusi monitoimitalo valmistui Isokylään 2015 ja korvasi aiemman puretun vuonna 1966 valmistuneen Isokylän koulurakennuksen.[2] Isokylän koulun historia juontaa juurensa vuoteen 1911, jolloin entiseen Kokkolan maalaiskuntaan eli Kaarlelaan päätettiin perustaa suomenkielinen koulu.[1]

Lakkautetun Länsipuiston koulun luokat 7–9 siirtyivät syksyn 2021 alusta lähtien Isokylän kouluun.[3] Isokylän koulu on Keski-Pohjanmaan suurimpia peruskouluyksiköitä. Rehtorina on toiminut vuodesta 1999 Timo Hautala[1]. Isokylän koulussa on opettajana muun muassa Pauli Hautala ja aiemmin koulussa on opinto-ohjaajana ollut Jiska Gröhn.

[4]

Isokylän koulun motto on "Jatulin jäljillä oman elämänsä jättiläiseksi".[1]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]