Intian maahockeymaajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Intian maajoukkue Berliinin olympialaisissa 1936

Intian maahockeymaajoukkue edustaa Intiaa maahockeyn maajoukkueturnauksissa.

Intia on yksi menestyneimmistä valtioista maahockeyssä. Se oli ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta tullut valtio, joka liittyi Kansainväliseen maahockeyliittoon. Intia on voittanut kahdeksan olympialaisten kultamitalia. Se oli Amsterdamista 1928 Melbourneen 1956 voittamaton ottaen kuusi perättäistä olympiakultaa. Kaikkiaan Intia on voittanut kahdeksan kultamitalia olympialaisissa. Intialla on lisäksi yksi hopea ja kaksi pronssia.

26. helmikuuta 2012 Intian miesten maahockeymaajoukkue kelpuutettiin jälleen Lontoon kesäolympialaisissa mukaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen.

Mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: The-Sports.org[1]

Olympialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Champions Trophy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hopeaa 2016 ja 2018
  • Pronssia 1982

Aasian kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasia Cup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sultan Azlan Shah Cup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Champions Challenge[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kultaa 2001
  • Hopeaa 2011
  • Pronssia 2007 ja 2009

Kansainyhteisön kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afro-Aasian kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aasian Champions Trophy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kultaa 2011, 2016 ja 2018
  • Hopeaa 2012

Merkittäviä entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Field hockey - India the-sports.org. Viitattu 26.6.2020. (englanniksi)
  2. Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 356. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:India national field hockey team
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.