Futsal-Ykkönen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Futsal-ykkönen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Futsal-Ykkönen
Laji Futsal
Maa(t) Suomi
Perustettu 2002
Joukkueita 12
Sarjataso 2
Ylempi taso Futsal-liiga
Alempi taso Futsal-Kakkonen
Sivusto Futsal-Ykkönen

Futsal-Ykkönen on miesten futsalin toiseksi korkein sarjataso Suomessa. Se on Palloliiton alainen sarja, jota on pelattu kaudesta 2002-2003 lähtien. Sitä ennen aluesarjat olivat suoraan Futsal-liigan alapuolella.

Kaudeksi 2004-2005 lohkot laajenivat kahdeksanjoukkueisiksi. Kaudella 2008-2009 pelattiin kahdessa kymmenen joukkueen lohkossa samoin kuin seuraavalla kaudella, jonka päätteeksi etelälohkossa oli tosin vain kahdeksan joukkuetta. Kaudeksi 2010-2011 Ykkönen muuttui valtakunnalliseksi sarjaksi, johon osallistui 15 joukkuetta. Kaudesta 2011-2012 alettiin pelata nykyisen kaltaista 12 joukkueen kaksikertaista sarjaa.


Kausi 2021–2022

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Futsal-Ykkönen pelataan kahdentoista joukkueen kaksinkertaisena sarjana. Jokainen joukkue pelaa siis kaudella 22 ottelua.

Ajan tasalla oleva sarjataulukko nähtävillä Palloliiton sivuilla

Joukkue Edellisen kauden sijoitus Kotikunta Kotihalli Päävalmentaja Seuran nettisivut Palloliiton joukkueprofiili
AS Moon 5. Raahe Raahen liikuntahalli Marko Keinänen AS Moon (Arkistoitu – Internet Archive) [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
KF Kosova 8. Turku Samppalinnan Palloiluhalli Esat Kurdi [2] [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
FC Kiisto 3. Vaasa Vaasan Kauppaoppilaitos Tomi Pylkkänen FC Kiisto [4] (Arkistoitu – Internet Archive)
FC OPA 10. Oulu Urheilutalo Heikki Viia FC OPA [5] (Arkistoitu – Internet Archive)
FC Rauma 6. Rauma SAMK Kauppis Jere Kyrkkö FC Rauma (Arkistoitu – Internet Archive) [6] (Arkistoitu – Internet Archive)
HIFK FS Putosi liigasta Helsinki Pirkkolan Palloiluhalli Joonas Heino [7] [8]
Ilves FS Putosi liigasta Tampere Kauppi Sports Center Joonathan Hynninen [9] [10]
Pirkkalan Jalkapalloklubi Putosi liigasta Pirkkala Pirkkalan vapaa-aikakeskus Heikki Kujansivu [11] [12]
PP-70 Putosi liigasta Tampere Tesoman Palloiluhalli Jarkko Jousmäki [13] (Arkistoitu – Internet Archive) [14]
SC Riverball 9. Joensuu Joensuun Urheilutalo Maru Grönroos [15] [16] (Arkistoitu – Internet Archive)
Tervarit 4. Oulu Urheilutalo Antti Kaisto tervarit.fi/ [17] (Arkistoitu – Internet Archive)
VehU 7. Tampere Kauppi Sports Center Janne Malmi [18] [19]

Sarjasta nouseminen ja putoaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarjan voittaja nousee Futsal-liigaan. Sarjan toiseksi sijoittunut pääsee liigakarsintaan liigan 11. sijoittuneen joukkueen kanssa. Sarjassa sijoille 9.ja 10 sijoittuneet joukkueet karsivat sarjapaikasta kahden Futsal-Kakkosen joukkueen kanssa. Runkosarjan kaksi viimeistä putoavat Kakkoseen. .[1]

Jos yksittäinen karsintaottelu päättyy tasan, pelataan 2 x 5 minuutin jatko-ottelu ja jos ottelu senkin jälkeen on tasan, voittaja ratkaistaan rangaistuspotkupisteestä potkaistavilla potkuilla FIFA:n futsalsääntöjen mukaan. />

Pistepörssin voittajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kausi Pelaaja Seura O M S P Lähde
2014–2015 Miika Korpela LaPo 18 18 19 37 [2]
2015–2016 Gezim Voca Kosova 18 36 17 53 [3]
2016–2017 Mika Jussila Mad Max 22 36 18 54 [4]
2017–2018 Marko Keinänen AS Moon 20 17 24 41 [5]
2018–2019 Antti Korhonen EBK 21 34 4 38 [6]
2019–2020 Miikka Mörö PJK 20 32 18 50 [7]
2020–2021 Mikke Louhela AU 20 34 13 47 [8]
2021–2022 Matias Träskbäck Kiisto 22 35 8 43 [9]
2022–2023 Atte Henttu TP-Kaarle 22 43 11 54 [10]
2023–2024 Heikki Korhonen JoSePa 21 30 19 49 [11]