Emil Lindahl

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Emil Lindahl (30. elokuuta 1892 Mäntyharju7. syyskuuta 1937 Helsinki) oli suomalainen työläiskirjailija. [1][2]

Emil Lindahl muutti parinkymmenen vuoden ikäisenä Mäntyharjulta Helsinkiin. Hänellä ei ollut tullessaan varsinaista ammattia, joten hän joutui aluksi työskentelemään eräässä leipomossa leivän jakajana pienellä palkalla. Hän liittyi Helsingin Sosialidemokraattiseen nuorisoseuraan ja oli sitten tässä järjestössä useissa eri tehtävissä. Hänen runojaan julkaistiin työväenlehdissä ja hänen ensimmäinen runokokoelmansa Työ ja laulu ilmestyi 1919. [2]

Lindahl kuului 1910-luvulla yhdessä kahden muun kirjailijan, Kasperi Tantun ja Kössi Ahmalan, kanssa Helsingin sosialidemokraattisen nuorisoseuran toiminnassa mukana olleeseen työläisintellektuellien ryhmään, joka julkaisi muun muassa käsin kirjoitettuja sanomalehtiä muiden julkaisukanavien puuttuessa. Tämä Decamerone-klubin nimellä tunnettu ryhmä kokoontui viikoittain seuran kahvilassa käymään kirjallis-filosofisia keskusteluja.

Lindahl toimi sittemmin Suomen Sosialidemokraatin oikolukijana ja Työläisnuoriso-lehden avustajana. Hän kuoli syyskuun alussa 1937.[2]

  • Helsingin sosialidemokraattinen nuorisoseura: 20-vuotisalbumi 1899–1919, toimituskunta: Emil Lindahl, Kusti Saarnijärvi, Viljami Ventola. 1919
  • Työ ja laulu. Sos.-dem. Työläisnuorisoliitto, Helsinki 1919
  • Juhlarunoja Helsingin työnjuhlaan elok. 1 p. 1920, kirjoittajat Emil Lindahl ja Lyyli Eronen. 1920
  • Juhlaruno: Sos.-dem. nuorisoliiton 15:s juhlaan. 1921
  • Työväestö ja näyttämätaide, sarjassa Punikin Joulu. 1921
  • Punainen viesti. Sos.-dem. puoluetoimisto, Helsinki 1926
  • Vaalilaulu. 1929
  • Nouse aurinko. Sos.-dem. Työläisnuorisoliitto, Helsinki 1937
Runot
  • Rukous, julkaisussa Väinämöinen 1926 nro 4 s. 65 Verkossa

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]