Dana Rosemary Scallon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dana vuonna 1970, jolloin hän voitti Eurovision laulukilpailun.

Dana Rosemary Scallon, joka tunnetaan myös pelkällä etunimellään Dana, (s. 30. elokuuta 1951) on irlantilainen laulaja ja poliitikko.

Dana aloitti laulajanuransa 1960-luvun lopussa ja nousi kuuluisuuteen voittaessaan vuoden 1970 Eurovision laulukilpailun kappaleellaan ”All Kinds of Everything”. Lukuisat hänen kappaleistaan ovat olleet hittejä Irlannissa ja Isossa-Britanniassa. Uskonnollisena ihmisenä hän on laulanut myös runsaasti uskonnollisia kappaleita ja esiintynyt paaville tämän Irlannin-vierailun yhteydessä vuonna 1979.

Scallon muutti 1980-luvulla miehensä mukana Yhdysvaltoihin. Siellä hän sai töitä katoliselta mediakonsernilta EWTN:lta, jossa hänellä oli oma radio- ja televisio-ohjelma. Hänestä tuli myös suosittu kristillinen laulaja.

Scallon palasi Irlantiin 1997. Hän asettui ehdolle Irlannin presidentiksi itsenäisenä ehdokkaana ja sai kolmanneksi eniten ääniä. Vuonna 1999 hänet valittiin Euroopan parlamentin jäseneksi sitoutumattomana ehdokkaana Euroopan kansanpuolueen ryhmään.[1] Scallon pyrki uusimaan paikkansa vuonna 2004, mutta ei onnistunut. Samana vuonna hän pyrki asettumaan ehdolle Irlannin presidentiksi, mutta ei onnistunut keräämään tarpeeksi tukijoita haastaakseen toiselle kaudelleen yksimielisesti valitun Mary McAleesen.

Vuonna 2005 Scallon palasi viihdealalle, tällä kertaa Irlannin radioon. Jätettyään tehtävänsä europarlamentissa hän on jatkanut myös levyttämistä, esimerkiksi vuonna 2006 häneltä ilmestyi levy paavi Johannes Paavali II:n muistolle.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  1. Dana Rosemary Scallon Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 12.6.2024.